Montag, 10. Oktober 2011

Sunnuntain syyslenkki

Teimme sunnuntaina 12 km lenkin läheisellä maaseudulla, tarkemmin sanottuna Walberbergillä, joka on saanut nimensä pyhästä Valpurista, joka syntyi vuonna 770 Englannin Wessexissä ja tuli lähetystehtäviin Saksaan. Kuljimme taas osittain pyhän Jaakobin pyhiinvaellustiellä, joka johtaa lopulta Santiago di Compostellaan. Kylässä, jonne parkkasimme automme, oli iso lehmuspuu, joka on ns. käräjälehmus (Gerichtslinde) eli sen alla pidettiin keskiajalla käräjät.


Taas ne roomalaiset olivat ehtineet sinne ennen meitä ja rakentaneet sinne vesijohtoja, tässä vielä osa sellaisesta.



Lenkillä tuli metsässä vastaan tällainen mökki ja mikäs siinä on asuessa, kun on siivooja ja puutarhuri varmaan käytössä.

Puolivälissä matkaa poikkesimme yhden toisen kylän hautausmaalle, josta oli hienot näkymät, kaukana pilkoitti mm. Kölnin tuomiokirkko (ei vaan näy kuvassa). Tuo romaaninen pikkukappeli on vanhempi kuin tuomiokirkkomme.

Tältä hautausmaalta löytyi Heinrich Böllin hauta.  Aika kauan jouduimme sitä etsimään, kun hautakivi oli kovin pieni eli tuossa oikealla maassa olevaan kiveen oli veistetty vain Böllin nimikirjoitus. (Taas muuten toteutui tuo edellisen postauksen pieni maailma-ilmiö, kun Böllin poika ja minä käydään samalla ortopedilla.)



Sen sijaan rouva Karhun (Baer = karhu) hauta olisi ollut paljon helpompi löytää. Siinä oli metallinen nalle kivessä ja kiven juurella kokoelma muita pikkunalleja.

18 Kommentare:

  1. Joo, kyllä tuolla tönössä asuessa siivoojan ehkä tarvitsee. Ja puutarhurinkin. :-D

    Voi tuota rouva Karhun hautaa. <3 Olikohan hän nallejen ystävä, vai onkohan nuo nallet hänen haudallaan vain nimen takia. Joka tapauksessa sympaattinen hauta.

    AntwortenLöschen
  2. Mukavan näköinen hauta Nalle-rouvalla on. Kyllä tuon kiven alla on varmasti turvallista nukkua.
    Oletko koskaan ajatellut, kuinka kauan vaeltaisi tuon Jaakobin pyhiinvaellustien läpi?

    AntwortenLöschen
  3. Hippu: ehkä molempia
    Sira: tuttavani kulkivat Ranskan rajalta muistaakseni ehkä 6-8 viikkoa, mutta muistoksi jäi polvivamma. En kyllä lähtisi, varsinkaan kun se reitti Espanjan puolella ei ole enää sitä mitä se alunperin oli. Siellä taitaa olla jo joka mutkassa nakkikioskit jos ei jopa McDonaldsia. Se aitous on kadonnut.

    AntwortenLöschen
  4. Taitaa siellä Santiago de Compostelalla olla ruuhkaa kuin Aleksanterinkadulla. Upea lehmus, kyllä sen alla passais vieläkin pitää käräjiä (tai kokouksia tai trefejä).

    AntwortenLöschen
  5. Sanon suoraan, että olen kateudesta kirkkaanvihreä. Mikä lenkki!!!

    AntwortenLöschen
  6. Olipas sòpò hautakivi Rouva Karhulla :D

    AntwortenLöschen
  7. Helena: varmaan vähän niinkuin hulluilla päivillä, mutta sitä tosiaan vasta siellä Espanjan puolella. Meillä voi täällä kulkea sitä ihan iisisti ilman ruuhkia.
    Clarissa: ei sulla ole nyt aikaa, kun sun pitäis ottaa selville, miksi tuon Valpurin päivä on nimenomaan vappuna
    Ciacy: eikös olekin

    AntwortenLöschen
  8. Ihanat kävelymaisemat teillä sielläpäin! Ja Rouva Karhulla on kyllä ihastuttava hauta,jos niin voi sanoa...
    Santiago de Compostelassa olin 2007,mutta auton kyydissä sinne matkustin,en kävellen...

    AntwortenLöschen
  9. Niin, sinähän tunnet uteliaisuuteni tai sanotaan mieluummin pohjattoman tiedonhaluni ja kun mietin samaa asiaa itsekin, menin ja hain tietoa Valpurin vapusta >br>vappu
    Vihreä olen vieläkin, siis kateudesta.

    AntwortenLöschen
  10. >br> on hepreaa, en tiedä mistä tuli. Mutta sinä kun olet dataekspertti, kerro miten saan pois sananselityksen kommenteistani. Ennen se oli helppoa, nyt en löydä enää mistään sitä kruksin paikkaa:-(

    AntwortenLöschen
  11. Clarissa: tiesinhän, että sinuun on luottaminen, ei kannata alkaa itse puuhaan. En ole muuten ennen tuntenut tuota Valpuri-nunnaa, eilen vasta saatiin se selville siellä vaelluksella.
    Tarkoitatko sitä vahvistussanaa? Olisko se hallintapaneeli->asetukset->kommentit-> näytetäänkö sanavahvistus??????

    AntwortenLöschen
  12. Kiitti avusta, siellähän se oli. Löysin vasta kun siirryin hetkeksi pois päivitetystä käyttöliittymästä vanhaan.

    AntwortenLöschen
  13. Yaelian: mitenkäs mä en sua lainkaan huomannut! Autolla meneminen ei tietenkään kelpaa! :=)

    AntwortenLöschen
  14. Hei olen Caroline ja tulen Puolan! Sinulla on erittäin mukava blogi! Kaunis ja erittäin toivottaa tervetulleiksi blogiini!

    AntwortenLöschen
  15. Tuollaiset sunnuntai retkeilyt on niin kivoja. Rentouttaa ja antaa voimia taas tulevalle viikolle. Syksy on vielä ihan parhainta aikaa (minun mielestäni) patikoida.

    Saga

    AntwortenLöschen
  16. Caroline: hei vaan ja terveisiä Puolaan
    Saga: mekin tykätään ja meillä on viikonlopun lehdessä usein tuollainen patikkareittiehdotus.

    AntwortenLöschen
  17. Upeat lenkkimaisemat.
    Aiemmassa postauksessa kirjoitit kommentissasi 'alamainen' hih, se on 'alainen' (Allumiehen alainen) :)
    Mukavaa paivan jatkoa!

    AntwortenLöschen