Donnerstag, 5. Juli 2012

Conquest of a paradise

Ei löytynyt lisää kultasormuksia, mutta sininen taivas ja Metsäpirtin kylä

ja siellä vanhoja taloja

ja kultainen suomea puhuva mummeli

joka oli järjestänyt meille nämä venäläiskaverit kuskiksi mummoni asuinpaikalle. Sinne vievä tie oli täynnä kuoppia ja isoja vesilätäköitä eikä sinne olisi tavallisella autolla päässytkään. Kaksi kertaa piti saada lukittu puomi auki, mutta pojilla oli ratkaisu kaikkeen. Matka tuntui ikuiselta, löin monta kertaa pääni ikkunaan, kun auto heittelehti sinne sun tänne eikä ollut kunnon istuimia turvavöistä puhumattakaan. Minä istuin poikittain kapealla metallipenkillä vanhan täkin päällä. Perille päästyämme pojat tarjosivat piknikkiä, olimme siis näköjään buukanneet all inclusive-matkan.Tarjolla oli suussasulavia pieniä kalalla täytettyjä lättyrullia ja juustoja. Miehet saivat vodkaa ja käly ja minä ranskalaisen Auchan-supermarketin roseeviiniä pahvitölkistä, joka oli muuten oikein kylmää ja maistui ihan o.k.

Mummoni mökin paikalla oli jonkinlainen kalamaja ja sen pihamaan siisteys oli vähän niin ja näin

mutta muutaman metrin päässä oli sitten tämä näkymä Laatokalle. Jos nyt taas jossittelisin, niin tässä olisi sitten meidän kesämökin ranta, jos jos ja jos....

Kommentare:

  1. Allu, siis Metsäpirtin kylä? Soitan kohta äidille ja valmistaudun pitkään esitelmään. Hän on kuin kävelevä Karjala-tietosanakirja.

    Eihän tässä ollut vielä mitään...;-)Kai kävit Viipurissa? Viipurista mamma aina kertoi ja siitä on tullut minulle päähän, että se on suomalainen kaupunki sanoo kartat mitä tykkää. Jos se olis sitä oikeesti, en tiedä, näen unia, että meillä on siellä kakkosasunto.

    Niinpä...ja mammani koti oli siinä Valkjärven rannalla...Uusi koti rakennettiin sitten Keurusselän rannalle, mutta ikinä, ikinä ei mamman ikävä hellittänyt ja taisi hän sinne päästä pois nukuttuaan. Äitini jaksaa siellä vielä rampata ja kai minäkin revanssin otan. Viipuri oli monipuolinen kokemus, josta en voi tähän edes kaikkea laittaa.

    Mieti miltä tuntui olla venäläisten vieraana äitini lapsuuden kodissa...ja siellä vielä ne mamman istuttamat omenapuut.

    Nyt kun se Sihvo-linja löytyi, serkku liittyi siihenkin sukuseuraan heti.

    Laita lisää nyt kuvia ja asioita, että voin äidille kertoa. Kiitos!

    Kaunis mummeli...

    Äiti sanoi jo, että Metsäpirtti on pitäjä ja nyt selostus jatkuu...;-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tai siis Metsäpirtin pitäjä ja isovanhempien talo oli silloisella Venäjän rajalla Tapparissa (=Vanhajaama). Siellä oli silloin kaksi tullivartijan taloa ja yksi kalamökki, nyt ei mitään. Viipurissa ajettiin vanhempieni tontin ohi, mutta katua ei ole enää ja kamalia kerrostaloja paikalla. Jotkut matkaporukasta ovat käyneet entisissä kotitaloissaan ja jutelleet siellä asuvien venäläisten kanssa. He reppanat eivät ole tulleet sinne vapaaehtoisesti vaan on pakotettu tulemaan Ukrainasta, Valko-Venäjältä jne. Tuo kuvan mummeli on joutunut sinne Uhtuasta (suunnilleen Oulun korkeudella), hän ei osannut venäjää silloin, puhui ilmeisesti sitä karjalan kieltä.

      Löschen
    2. Piti vielä sanoa, että se Valkjärvi oli tosi kaunista paikkaa, ajettiin ohi.

      Löschen
    3. Soitin äidille ja kerroin, että olet ajanut Valkjärven läpi: Hyvä ettei tarvinnu siitä paikasta lähteä;-)

      Niin...ne talon asukkaat siellä on tosiaankin sinne pakotettu, sen me tiedämme. Äiti tuntee heidät hyvin, sillä hän on aina palkannut tulkin mukaan. Tulkki oli silloinkin kun osa talonväestä oli äitini ja isäni vieraana Luvialla. Isäni kävi vain kerran ja hänen ajatukset olivat vähän eri, sillä olihan hänellä niitä kokemuksia sodan ajalta ja se pahin, kun hänen paras ystävänsä...

      Onhan Valkjärvellekin tehty niitä rumia ökytaloja. Miten ne voivat rakentaa niin rumasti. Etenkin kun muistaa miten kauniita olivat karjalaiset talot silloin, kun Karjalan pakkoluovutusta ei ollut vielä tapahtunut.

      Mahtoi olla kälyllä ihmettelemistä...Sinähän nyt olet kuitenkin edes lukenut näistä ja nähnyt kuvia. Äiti on ostanut minullekin kaikki mahdolliset Valkjärvikirjat ja siellä on monia kuvia meidänkin suvusta. Äitini pikkutyttönä syöttämässä pihalla kanoja, pappani valkoisen hevosensa kanssa, äitini pellolla hauskassa serkkukuvassa etc. Koulupiiri oli Järvenpää ja siinä Järvenpää kirjassa onkin paljon tietoa.

      Maailma on pieni: Merin parhaan muuratsalolaisen ystävän pappa luetteli minulle kerran kun tavattiin äitini ja hänen siskojensa syntymäajat ja ripillepääsyt;-) Siis samasta pitäjästä kuin äitini ja vertainen Valkjärvi tietoudessa. Tämän miehen tyttären puutarhaa alan seuraavaksi kuvata...eli Marjan ja hänen tyttärensä on Tuuli ja Merin ystävä vauvasta asti.

      Huh! Tulipa paljon;-)

      Löschen
    4. Tarkoitinkin siis enemmän niitä kauniita maisemia, sitä järveä jne. Ja osaan hyvin kuvitella, miten kaunista ja hyvin hoidettua se oli aikanaan.

      Löschen
  2. Niinhän se on, että Venäjällä ei mikään toimi, mutta kaikki järjestyy! Hieno piknik teillä "kotijärven" poukamassa.

    Ei ole yksilöillä ollut sananvaltaa sodanjälkeisessä naapurimaassa, eräs kollegani on tehnyt tutkimusta tuolla rajantakana venäläisväestön keskuudessa ja siitä tulee esille mm. se, etteiät ne tulokkaat (Valko-Venäjältä ja ties mistä) lainkaan tienneet mihin paikkaan ja keiden entisiin taloihin asettautuivat.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tuota ekaa lausetta käyttivät myös meidän matkan järjestäjät ja bussikuski,joka tunsi paikat kuin omat taskunsa. Sen minäkin olen olettanut, että tuskin ne niille uusille asukkaille kertoivat, kenen taloihin heidät pantiin asumaan. Yhtä julmaa hommaa kuin Kiinassa vielä nykyaikanakin.

      Löschen
    2. Ja täällä voisi sanoa, että Saksassa kaikki toimii, mutta mikään ei järjesty, koska "ich bin nicht zuständig hier."

      Löschen
    3. Es muss alles seine Ordnung haben.

      Löschen
  3. Oli varmaankin elämys mennä tuonne,ja etenkin tuo automatka kuulostaa aikalaiselta elämykseltä;D Kaunis näkymä Laatokalle!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli se kyllä koko matkan highlight

      Löschen
  4. Tuo Karjala on minulle niin vieras kapitteli, että tulen vain surulliseksi, kun näen nuo ränsistyneet mökit ja köyhyyden. Haluaisin niin mielelläni nähdä kuvia siltä ajalta, kun kaikki oli vielä hyvin hoidettua ja kaunista. Vanhoissakin kuvissa näkyy aina vain noita harmaita maalaamattomia pikkumökkejä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä oli kotona kuvakirja Viihtyisä vanha Viipuri ja siellä oli aivan fantastisia valokuvia Viipurista ja oli paljon myös isän ottamia kuvia. Länsisuomalaiselle se on tietenkin täysin vierasta seutua. Kyllä nyt tuli paljon mietittyä, miten vaikeaa on ollut karjalaisten elämä, kun on joutuneet jättämään kotiseudun ja muuttamaan jonnekin, jossa olivat kaikkea muuta kuin tervetulleita. Minunkin kotipaikkakunnalla joku paikallinen mummo oli määrännyt, että häntä ei saa sitten haudata hautausmaan uuteen osaan, kun siellä on niitä karjalaisia.

      Löschen
    2. Viipurin kuvia on kyllä näkynytkin paljon, mutta multa seuduilta ei oikeastaan mitään. Ei ihme, että on jäänyt vieraaksi. Olen kuullut, että tällä paikkakunnalla on karjalaiset otettu ystävällisesti vastaan ja heiltä monet täällä oppivatkin suomenkielen sanoja. Nuorempi polvi ei tietenkään jäänyt tänne, mutta muutaman karjalaismummon opin tuntemaan aikoinaan, kun paikkakunnalle muutimme. Heiltä silloin tuosta myönteisestä vastaanotosta kuulinkin. Ehkä vähemmistöryhmät tunsivat jonkinlaista sympatiaa toisiaan kohtaan, ainakin enemmän kuin valtaväestö.

      Löschen
    3. Hienoa, että olivat ystävällisiä. Vanhempani eivät kokeneet mitään epäystävällisyyttä, mutta monet muut ovat kertoneet kurjista kokemuksista.

      Löschen
  5. Matka juurille on aina eheyttävä kokemus, vaikkakin rajan takana maisema on muuttunut ankeaksi evakkoon joutumisen jälkeen. Ei sinne muualta asutetut ole kiinni seudussa juuriltaan vaan kaiken leimaa tietty välinpitämättömyys.
    Suloinen mummeli silti matkasi varrella.
    Minä myös omia juuriani etsin pohjoisen taistelukentiltä Alakurtista ja se oli kyllä elämäni matka kaikkineen. Mutta olen mielissäni että tuli matka tehtyä.

    Monet Karjalasta evakkoon joutuneet ovat palanneet kuitenkin aina uudestaan kotipaikoilleen katsomaan ja muistoja keräämään. Ei voi välttyä apeudelta nähdessään miten muistoista rakasta kotipaikkaa on kohdeltu.

    Uskon kuitenkin, että matka oli sinulle elämys ja antaa perspektiiviä nykyiseen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Pakko kommentoida tähän, että olen myös käynyt Sallan rintamalla retkellä, isäni oli siellä sodassa. Tuliaisina toin krataaninsirpaleita ja piikkilankaa, en tietenkään vartalossani kuten niin monet silloin sota-aikana, vaan sieltä metsän puista niitä kollegani kanssa irrottelimme.

      Löschen
    2. Ei ole tuonkaan mummelin elämä helppoa ollut, häntä on siirretty myös paikasta toiseen. Täytyy sanoa, että jotenkin ihailin, miten vahvoja mukana olleet evakot olivat nähdessään kotiseutuaan tai -taloaan. Heidän on ollut pakko sopeutua uuteen elämään, niin tekivät vanhempanikin.

      Löschen
    3. Taisi mennä kommenttini vähän väärään paikkaan, blogger halusi tehdä kiusaa. Vai on Helena keräillyt krataaninsirpaleita.

      Löschen
    4. Ei kun oikeaan kun mie menin siihen väliin kommentoimaan tuota Anjan kommenttia, koska olen vieraillut samoilla taistelukentillä. Ai, enkö näyttänyt sulle viime kesänä niitä kranaatinsirpaleita? :)

      Löschen
    5. Ai kranaatin, minä luulin että krataanin. Heh heh, ollaanpas tässä nyt vitsikkäitä, taisi tuo helle mennä sekoittamaan aivoni.

      Löschen
  6. Viehättävä talo toisessa kuvassa. Retkellä kaikki maistuu hyvältä, pahvitölkistäkin.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Minustakin tuo talo oli jotenkin satumainen.

      Löschen
  7. joo, ne huonot tiet ja komeet maastoautot muistan Venäjän matkoiltani...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. ja tuo tie oli siis vielä paaaljon kehnompi, sinne ei normaalisti pääse ajamaan ollenkaan

      Löschen
  8. Kuulostaapa jännittävältä automatkalta. Ihan kuin olisit käynyt jossakin Venäjällä. :-D

    Onpa mahtava järvimaisema - eikä vastarantaa näy!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On se reilun kokoinen järvi, kun syvyyttäkin on paikoitellen yli 200m.

      Löschen
  9. Tuommoisia teitä ja mummoja tapaa vielä joka puolella Karjalaa. Nykyisin Karjalan kannas ei ole enää Karjalaa, sillä se kuuluu Leningradin alueeseen eikä Karjalan tasavaltaan. Mutta kiva, että nautit matkasta.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli todella mielenkiintoinen matka, en katunut, että varta vasten jouduin lentämään Helsinkiin sen takia.

      Löschen
  10. Mielenkiintoista. Molemmat vanhempani ovat Karjalasta, Kannakselta, Isä Uudeltakirkolta, äiti Koivistolta. Äitini oli 14-vuotias sodan alkaessa.
    Olen käynyt molempien vanhempieni kotipaikkoja katsomassa. Äiti ei suostunut sinne lähtemään. Hän halusi pitää ne kauniit muistot, jotka hänellä oli sieltä. Hänen kotitalonsa oli poltettu sodan alkaessa "poltetun maan taktiikan" vuoksi. Omat sotilaat polttivat, koska viholliselle ei haluttu jättää suojapaikkoja. Isäni koti oli vielä olemassa ja vierailla kotina. Sisälle en päässyt. Rannat olivat lumoavan kauniita.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Porukassa oli mukana joitakin uuskirkkolaisia, mutta siellä ei käyty. Äyräpään kirkon olivat myös suomalaiset polttaneet.

      Löschen
  11. Ai että on mielenkiintoinen tämä sun Karjalan matka. Omatkin sukujuuret sieltä ja käynyt mm. juuri Viipurissa, Antreassa, Uudellakirkolla jne. Unohtumattomia matkoja. Kuulin lapsena paljon Viipurin muistja ja katselimme kuvia juuri tuosta Viihtxisä vanha Viipuri kirjasta. On se mulla jossakin näistä kolmen maan asunnossa - täytyypä kaivaa esille. Nää siirtolais- ja pakolaisasiat on niin mielenkiintosia.
    paskeriville

    AntwortenLöschen