Posti, jossa taidetaan myydä enemmän vodkaa kuin postimerkkejä
söpöt tikapuut metsäpirttiläisen talon pihassa
sininen ovi
suolakurkkuja Viipurin kauppahallissa
Rahan vaihto onnistuu. Harmittaa, kun en huomannut ottaa valokuvaa ensimmäisestä vaihtajasta, jolla oli iso muovikassi ja siellä puolen metrin korkuinen pino euron ja ruplan seteleitä.
Yövyimme entisessä Muolaan kylässä Kuusaan motellissa, joka oli ihan siisti paikka. Kylppärikin oli siistimpi kuin helsinkiläishotellissa.
Ruokailu oli tässä päärakennuksesta. Omistajan rouva laittaa kotiruokaa, joka oli ihan syötävää.
Puutarha on rouvan harrastus ja se oli mielettömän kaunis.
Venäläiset harjoittelivat vesihiihtoa Vuoksen kauniissa maisemissa
ja muutamat matkaporukan naisista uskalsivat mennä uimaan , vaikka vesi oli aika kylmää.
Tämä viipurilaismummo ei onneksi huomannut, että otin kuvan. Suomalaisnaiset eivät saaneet ottaa kuvaa, kun eivät ostaneet mitään.
Nyt vasta matkalla tajusin, että Taipaleen joki (Tuonelan joki) virtaa äitini kotipitäjän läpi. Siellä on käyty kovat taistelut.
Ja vielä kerran oman Hilma-mummoni ranta.
Riittikö sinulle postimerkkejä vai pitikö tyytyä vodkaan?
AntwortenLöschenHienoa, että matka onnistui noin hyvin. Kauniita, aurinkoisia kuvia.
ei ja eikä eli en tarvinnut kumpaakaan. Olin varmaan porukassa kuin joku Mars-olio, kun en ostanut muuta kuin Karjalan kannaksen kartan ja pellavaisen pussukan parmesaanin säilytystä varten, kun luin
Löschentäältä, että parmesaania pitää säilyttää pellavan eikä muovin sisällä.
Miepä tiesin tuon, sillä yksi italialainen parmesanin myyjä Turussa - niin Turussa - silakkamarkkinoilla viime vuonna käski kietoa sen pellavapyyhkeeseen. Parmesania silakkamarkkinoilla, sitä se globalisaatio teettää. :)
LöschenNo eikös se Turku ole Suomen sivistyksen kehto.
LöschenHyvä kuva rahanvaihtajasta. Onkohan Viipurin kauppahalli siistiytynyt sitten viime käynnin, kun suolakurkutkin on noin siistissä lootassa..? Tuolla postilla taitaa olla monta funktiota, lienee myös tärkeä kylän kohtauspaikka.
AntwortenLöschenMun mielestä se halli näytti aika siistiltä. Kohtauspaikkahan se oli, istuivat siinä portailla vodkaa juomassa. Yksi huuteli, että sprechen Sie Deutsch, mutta siihen jäi sitten kaverin kielitaito.
LöschenNäyttää olevan ihan oma maailmansa tuo Karjala, vastakohtaisuuksia riittää.
AntwortenLöschenTuosta Hilma-mummon rannasta tulee mieleen aivan saman tyyppinen ranta,jonka löysimme, kun kiertelimme Päijänteen seutuvilla "sukututkimusmatkalla" ja löysimme esi-isieni kylärannan. Tuli erikoinen tunne, kun ajatteli, kuinka Juho Wihtori ja Maria Eveliina siellä aloittivat yhteisen taipaleensa.
On siellä vastakohtia, kun toiset hiihtää vesisuksilla ja toiset on köyhääkin köyhempiä. Minä en tiedä, missä Adam ja Hilma ovat tavanneet, mutta taidan alkaa ottaa selvää Adamin vanhemmista, kun sain selville, että hänen isänstä Esaias oli Savitaipaleelta kotoisin.
LöschenHuippusiistiltä tuo teidän motelli näyttää. En pääse siitä linkin kautta heidän sivuilleen muuten...
AntwortenLöschenMinun isäni on kotoisin Sortavalan maalaiskunnasta. Hän ei ole halunnut sinne matkustaa, kun on nähnyt kuvia surkeassa kunnossa olevista taloista jne. Onhan se maailma siellä kovin erilainen...
Kyllä se linkki mulla toimii, nää on niitä cybermaailman ihmeitä. Sortavala on tuttu nimi, siellä taisi äidin veli olla oppikoulussa.
LöschenTuo motelli näyttää uudelta ja oikein siistiltä. Suojaisa venepoukama on kyllä tarpeen Laatokalla. Ei näytä olevan meidän perämoottori tuossa veneessä. Meiltä nimittäin pari vuotta sitten varastettiin varamoottori veneen perästä yhden kaupan pihassa heti rajan takana, kun oltiin ostoksilla.
AntwortenLöschenMaikki
Kyllä ne kovasti niistä varkaista varoitteli. Huvitti, kun vanha veljeni ei uskaltanut edes ottaa ikivanhaa kännykkäänsä mukaansa. Sanoin, että sitä tuskin edes joku venäläinen varastaisi, niin vanha ja iso se on.
LöschenKivoja kuvia. Muutama vuosi kun viimeksi, silloin ei paikan päällä voinut rahoja vaihtaa.
AntwortenLöschenEi kai se rahanvaihto kadulla tänäkään päivänä sallittua ole.
LöschenEtukäteen tullissa piti ilmoittaa ne rahat, ja nehän loppus kan taas hinnat nousseet...
LöschenViipurin kauppahallissa käynyt, isäni passissa lukee Viipuri.
AntwortenLöschenNiin luki minunkin isän passissa.
LöschenÄitini kävi vähän aikaa lukiota Viipurissa välirauhan aikana. Itse olen käynyt Viipurissa kaksi kertaa. Kovin on tuhottu tuokin kaupunki. Pilattu ja hoitamaton. Ehkä nyt on paremmin. Siitä on jo 10 vuotta kun siellä kävin.
AntwortenLöschenOn se varmaan paremmassa kunnossa kuin 10v sitten, mutta tekemistä riittäisi vaikka kuinka.
LöschenAllu, minun mammani Karjalasta, sieltä Valkjärveltä, oli Hilma. Hänen takiaa minä aina sitä Viipuria...
AntwortenLöschenMeillä oli aikamoinen juttu Viipurin torilla,kun meiltä loppuivat ruplat. R. sanoi minulle etukäteen, että 'ei siellä ole mitään ostettavaa.', joten vaihdoimme liian vähän. Sitten näin myyntipöydällä kantarelleja. Halusin ostaa ne kaikki ja eikun pankkiin rahaa vaihtamaan ja konepistoolimiehet varmistivat sekä menomme että paluumme. Ostin ne kaikki ja lopulta R. keksi, että hän ei jaksakaan lähteä mustikkaan reissun jälkeen ja osti ämpärin ja sen täyteen mustikoita;-)
Tuo Kuusaan motelli oli aika löytö. Soitin siitä jo äidille;-)
Ajattele, että juuri Tuonelan joki siitä virtaa...Nyt päässäni alkoi soida Sibelius.
Nyt minäkin haluan mennä Karjalaan kokemaan tuollaista 'venäläistä' tunnelmaa .. Tosi hyviä kuvia! L)
AntwortenLöschenKyllä kannattaa käydä. Itsellä oli vähän huonoja muistoja luokkaretkestä Leningradiin, nyt oli parempi tunne.
Löschen