Kiipesimme tänä aamuna ystäväporukan kanssa aamiaiselle Öljyvuorelle eli Ölbergille Siebengebirgen vuoristoon söpöön Gasthausiin. Tarkoitus oli istua ulkona terassilla ja nauttia kauniista maisemista , mutta sää teki meille tempun ja pakotti meidät istumaan sisälle.
Onhan siellä sisälläkin ihan kodikasta
mutta mieluummin olisimme katselleet terassilta näitä maisemia alas Reinille.
Schaukelwetter eli keinusää on nimitys meidän säälle. Eilen illalla istuimme Välimeren tunnelmissa italialaisravintolan sisäpihalla ja tänään tuuli ja sade piiskasi niin että olin kiitollinen kumisaappaistani ja sadetakista.
Kurja sade, mutta tuollaisessa Gasthausissa viihtyisi kyllä hyvin sisälläkin. Tosi nättiä!
AntwortenLöschenKyllähän siellä sisälläkin viihtyi.
LöschenKeinukesä kuulostaa kuin kirjan nimeltä. Ihana sadekuva tuo ensimmäinen, vaikkei se teille ihana sade ollutkaan.
AntwortenLöschenTuli mieleen Herta Müllerin Hengityskeinu.
LöschenKiitos tuosta sadekuvasta.Piristi ja vilvoitti ihmeesti, kun täällä tuskailemme painostavassa hellesäässä. Tällaiset lähes 30 asteiset lämpötilat eivät ole koskaan olleet mun mieleen.
AntwortenLöschenOlisi vähempikin sade riittänyt. Täällä keinutaan, välillä aurinkoista ja yli +30C, sitten taas kamala tuuli ja sade, vaikka ei nytkään sen kylmempää ole kuin +24C. En minäkään kamalaa hellettä tarvitse, kun täällä on aina niin schwül.
LöschenLähetin sen sateen nyt teille, tuliko jo perille??
LöschenEi ole vielä näkynyt eikä kuulunut. Hyvä tietää, että on tulossa.
LöschenAi teilläkin on Öljyvuori,tosin ihan eri sää kuin täällä Öljyvuorella...Mutta tuossa Gasthausissa oli varmaan mukavaa ollut sadetta paossa..
AntwortenLöschenJuu, täälläkin Öljyvuori, 460m korkea.
LöschenOn vasta Helsingissä se sade.
AntwortenLöschenOlettepa te reippaita, kun kapuatte aamiaiselle!
AntwortenLöschenTäälläkin oli keinusää tänään, ensin melkein hellettä ja aurinkoa, sitten ukkoskuuro ja taas aurinkoa. Mutta vielä tummat pilvet vaanivat taivaalla.
Meillä on tänäänkin luvassa keinuttelua, nyt vielä sininen taivas, mutta illemmalla ukkosta.
LöschenKeinusää-nimitys sopisi hyvin Suomenkin säille. :-)
AntwortenLöschenSiellä on kyllä mahdottoman paljon ihania paikkoja, sateellakin.
Kyllä täältä(kin) löytyy paljonkin kivoja paikkoja.
LöschenEka reissullani Saksaan joskus pronssikaudella kävin Siebengebirgellä, sen jälkeen en muistaakseni enää koskaan, jostain syystä, mutta kaunista siellä on. Öljyvuorella en ole koskaan ollut, mutta Öljymäellä mm. Jerusalemissa, Valamossa ja Värtsilässä. Vieläkö sinulta tulee lisää kertomusta matkastasi Karjalaan?
AntwortenLöschenMaikki
Se Karjalan reissu oli aika lyhyt ja paljon bussissa istumista, mutta voinhan mä jonkun kuvan vielä laittaa.
Löschen