Eilen testattiin vähän niinkuin vahingossa markiisin vedenpitävyyttä, kun auringon takia olimme avanneet sen ja piti alkaa grillaamaan lampaanfilettä ja yhtäkkiä alkoi sataa aivan mielettömästi. Mutta mitäpä sateesta, me istuimme suojassa markiisin alla ja leikimme, että olemme lomalla Suomessa, sillä vesi ropisi ihan samalla tavalla kuin ennen joka Suomen lomalla. Kiva tietää, että markiisimme pitää vettä.
P.S. Tuosta ekasta kuvasta tulee mieleen saksalainen sanonta kovasta sateesta "es regnet Bindfäden" eli sataa naruja.
Ei sitten kannata rullata sita kiinni (jos se on semmosta mallia) markana. Muuten homehtuu helposti.
AntwortenLöschenTämä on uutta mallia ja materiaalia ja kestää (mukama) myös märkänä, mutta emme silti sitä välttämättä riskeeraa. Jätettiin yöksi auki ja nyt on aurinko kuivattanut kaiken.
LöschenToivottavasti kauniit kukat puutarhassasi eivät kärsi sateesta. Täällä on nyt satanut sen verran kauan, että kukat ovat pahastuneet moisesta.
AntwortenLöschenGMTA: juuri tänään ajattelin, että tämähän on just kuin eräskin kesä kerran siellä Saksassa, eli voisin leikkiä olevani Düsseldorfissa ☔☔☔ Jouduin silloin jälleen ostamaan sateenvarjon, kuten aikaisempinakin kesinä. Ei se mitään, ne olivat siihen aikaan hienompia siellä kuin täällä:-))
Na ja, Düsseldorf, das ist ein Kapitel für sich. ☺
LöschenOliko siellä silloin niin kylmääkin kuin meillä Suomessa? +12C??
Olin vain yhden kesän D-dorfissa, muina kesinä muissa paikoissa siellä, joten sateenvarjotkin ovat eri paikoista hankittuja "matkamuistoja". Aina satoi jonkin verran, jos ei muuta niin sitten tikkusasetta:-)) Kaksi mun ruotsinkielistä työkaveria täällä väitti kivenkovaan, että se on tikkusade eikä tihku-. Eivät mennet perille mun vakuuttelut. Tuli vain noista naruista mieleen.
LöschenDas ist ja genauso laut wie mein Virserumer Wasserfallvideo.
AntwortenLöschenHatte auch schon daran gedacht.
LöschenOlipa lyhyet helteet. Ei tarvitse taaskaan kukkia kastella. Sinulla on kaunis puutarha. Minulle kävi ennen muinoin kutsuilla niin, että ukkoskuuro sammutti grillin kesken kaiken. Siirryttiin keittiöön. Aurinkovarjo ei pitänyt sadetta.Nyt on markiisi, mutta ei puutarhaa. Onnellinen, kenellä on kummatkin. Mmmmmm, grillattu lampaanfilee, salaattia ja kuivaa Rieslingiä! Herkkulauantai!
AntwortenLöschenMeillä on kyllä nyt taas ainakin +26C. Oli herkkua, juu eikä edes sade haitannut.
LöschenMeillä on kolme ikkunamarkiisia lännen puolelle, jossa myös iso parvekkeemme ja terassi. Hyvin ovat kestäneet sateet, vaikka ikää on jo 15 vuotta! Niiden lisäksi jättimäinen aurinkovarjo, joka pitää lositavasti myös vettä.
AntwortenLöschenMikset tullut kahtena edellisenä suvena Suomeen, jos täällä kerta aina sataa, kun täällä olet. Me kastelimme kaksi suvea puutarhaamme yökausia eikä veden pisaraakan tullut taivaalta viikkokausiin. Haluaisin muttaa johokin viileämpään maahan...;-)
Ilmat muuttui, kun isäni kuoli eikä me oltu enää kesällä Suomessa. Samoin jouluna ei silloin ollut lunta, sitä alkoi sataa _aina_ kun veljeni vei meidät autolla Helsinkiin lentokentälle.
LöschenTeillä on niin ihanan vihreää ja kukat kukkii niin kauniisti :) Meillä on ruoho palanut ja puutarha on niin ruman ruskean vihreä, tuollainen sade tekis niin hyvää täällä!
AntwortenLöschenTänä vuonna ei ole tarvinnut letkua lainkaan, joskus on kasteltu kastelukannulla.
LöschenLeikitte, että olette lomalla Suomessa :D Täällä on kyllä ollutkin leikkienne kaltainen kesä.
AntwortenLöschenKaunis ja rehevä piha teillä.
Reheviä rikkaruohoja nurmikolla ja vähän muuallakin, mutta ne on kauniin vihreitä.
LöschenOnpa kuvaava sanonta tuo narujen sataminen. Tänään satoi kyllä jo jonkinmoisia köysiä. :-)
AntwortenLöschenTosta kuvasta tuli kyllä heti se sanonta mieleen.
LöschenIhanan näköinen piha, ja kesäsade :)
AntwortenLöschenEi sade haittaa jos pääsee suojaan (tai ei ole kylmä) - ja kun se ei ole mikään koko kesän kestävä kuuro ;)
Mukavaa ja herkullista grilli-iltaa!
Ihan kiva istua lämpimässä illassa markiisin alla, kun se kerran pitää vettä.
LöschenEipäs pilkata Suomen kesää! Täällä on nytkin helle, tai tänään oli, nythän on jo ilta.
AntwortenLöschenTuo sanonta on kyllä huippu!
Tiedän, että Suomen sää on muuttunut sen jälkeen kun Allumies ei enää niin usein käy.
LöschenKun meillä sataa, niin sanotaan, että vettä tulee kuin aisaa. On sitä tänä vuonna satanut, mutta ei niin kauheesti. Ja kun sääennustus lupaa sadetta, niin ei kyllä sada ja kun ei ole luvassa sadetta niin silloin sataa.
AntwortenLöschenAina kun olin ex-puolison kanssa lomalla Suomessa, oli sateista, mutta yksin ollessani oli aina hellettä.
Maikki
Ai teilläkin silloin aina huono tuuri. Muutama vuosi sitten järjestin yhdelle saksalaistytölle kuukauden harjoittelupaikan Helsingistä ja hän luulee vieläkin, että Suomessa on kesällä kylmää ja sataa jatkuvasti.
Löschen