Hanoin etnologisessa museossa oli näytteillä, miten kuljetus onnistui ennen Honda-aikaa:
Kadun ylittäminen ei ole kovin helppoa, sillä yhdenkään mopoilijan tai autoilijan ei tulisi mieleen antaa tietä jalankulkijalle, ei edes liikennevaloissa. Katu on ylitettävä niin, että kulkee suoraan yli tien isommin pysähtymättä ja takaisin ei saa missään tapauksessa palata. Mopoilijan pitää aavistaa, minne jalankulkija on menossa ja hän ajaa sitten jalankulkijan ohi, milloin edestä, milloin takaa. Siis silmät vaan kiinni ja siitä kadun yli, kyllä se sitten onnistuu. Eikös tuo suojatietä ylittävä ihminen tässä liikennemerkissä olekin aika dynaamisen näköinen?
Kypärän käyttö on pakollista ja sitä käytetään, sillä 20 dollarin sakko on suuri summa tavalliselle vietnamilaiselle. Myös munkki käyttää kiltisti kypärää. Varsinkin naiset käyttävät sen lisäksi suun edessä suojaa, se on enemmänkin estämässä ruskettumista kuin pakokaasuja, vaalea iho kun on siellä kauneusihanne.
"Bensa-asemia" näkee kadun varrella jatkuvasti, joskus siinä seisoo vain yksi bensalla täytetty muovipullo. Tämä kuva on jo vähän isommasta asemasta.
Tässä teille pieni live-esitys. Kuvasin sen jalkakäytävältä, jossa piti välillä hyppiä syrjään, kun ajoivat sitäkin pitkin.
No jopa on mopoja! Aika hiljaiselta kuitenkin vaikutti tuo liikenne (ei ollut paljon tööttäilyä), ja ihan hyvin näytti soljuvan eteenpäin.
AntwortenLöschenTuo suojatietä ylittävä ihminen on kyllä hupaisan näköinen. Käsikin on ihan kummassa asennossa. Ihan selvästi tyyppi vapisee. :-)
Mulle kyllä riitti tuo Hanoin provinssikaupungin liikenne, Saigonissa oli enemmän ja enemmän autojakin.
LöschenHyvä tuo kypäräjuttu ja enpä ollut ajatellutkaan, että voi ruskettumiselta suojautua noinkin.
AntwortenLöschenJa ♥ tervetuloa takaisin & mitä mukavinta viikonloppua!
Se on vaan niin, että meikäläisen mielestä vietnamilaistyttö on ruskettuneena kauniinpi kuin se suojus kasvojen edessä.
LöschenOlen lukenut tuosta katujen vaarallisesta ylittämisestä,huh! Vietnam vaikuttaa niin kiehtovalta ja olisi ihana vierailla siellä ja syödä paljon vietnamilaista ruokaa;D Hienot kuvat!
AntwortenLöschenIhania hedelmiä oli, mutta niitä saa kai teiltäkin ja paljon vihanneksia. Muutaman kerran uskalsin syödä jopa vihreää salaattia mitä en esimerkiksi Intiassa riskeerannut.
LöschenOnpa teillä ollut jännä reissu! Kerran näin vietnamelaista ruokaa lehdesssä, syön kaikkea mutta se olisi jäänyt...
AntwortenLöschenVietnamilainen ruoka oli aivan fantastista!!
LöschenOlenkin aina ihmetellyt, kuinka tuolla saadaan valtavat tavarakasat pysymään mopon kyydissä. Ollaan me vaan kömpelöitä täällä, parit kassit pyörän kyydissä on jo saavutus. Hienosti selvisit kuvaajanhommassa siinä vilinässä, kun tuo paikallinen suojatieukkokin näyttää todella pelokkaalta.
AntwortenLöschenMuuten, ajatteletko meitä kuvia ja juttuja janoavia blogiystäviäsi jo siellä matkalla ollessasi? Ennenhän olit vain tavallinen turisti,joka sai rauhassa nauttia näkemästään, nythän olet bloggaava matkareportteri. Tai ehkä toimimmekin innoituksen ja inspiraation lähteenä näkemään kaiken tarkemmin ja kriittisemmin ☺. Kivasti alkoi tämäkin matkaraportti. Kiitos!
Hih hih, bloggaava matkareportteri! Minä otan paljon vähemmän kuvia kuin muut. Joskus oikein ärsytti taas, kun tunkivat heti kuvaamaan, eivät malttaneet kuunnella opasta lainkaan vaan pyörivät siellä joka paikassa kameransa kanssa. Porukassa oli kaksi naista, jotka eivät olleet sydänystäviäni eivätkä he olleet muidenkaan ja kauhukseni totesin kuviani katsellessa, että ne on useimmassa kuvassa mukana.
LöschenVoi, olisit nyt edes juksannut, että kyllä me innoituksen lähteenä ollaan.
LöschenAsiaa tässä enemmän miettineenä täytyy tunnustaa, että olet oikeassa, olitte mielessäni koko matkan.
LöschenNäitä kuvia ja juttuja olenkin jo odotellut! Kiva, että matka sujui hyvin. Leppoisaa lauantaita!
AntwortenLöschenOltiin kyllä oikein tyytyväisiä matkaan, vaikka Vietnamissa ei juuri ole kulttuurihistoriallisia rakennuksia, kun amerikkalaiset on pommittaneet ne viimeisetkin tuusan nuuskaksi.
LöschenTuonne liikenteeseen en haluaisi mukaan, mutta toki voisin mielelläni kuvata ja havainnoida elämänmenoa! Tuo hahmo liikennemerkissä on kyllä kiinnostava, minusta se toisaalta ikään kuin hiipii, mutta jalkapohjan asento näyttää muuta. Onkohan siihen otettu jotain tanssiaskeleita?
AntwortenLöschenNiin ihmeellinen se on, että piti nopeasti ottaa bussin ikkunasta kuva.
LöschenTaitavia nuo vietnamilaispojat mopoineen. Minulta jäi yrittämättä aikoinaan, kun ajelin isältä perityllä mopolla. Tuollaisessa liikenteessä kyllä tarvitaankin kypärää. Pitäisiköhän jalankulkijatkin määrätä kypäränkäyttöön. Mutta tuo bensa-asema kyllä on vähän sellainen, että hirvittää. Toivottavasti kukaan ei erehdy pitämään pullojen sisältöä juomana. Tuo suojatieihminen on vähän sen näköinen kuin äitini olisi sen piirtänyt. Mukava matkaraportti!
AntwortenLöschenMäkin luulin sitä ensin juomaksi kunnes tajusin, että oli huoltoasema kyseessä.
LöschenMinä pitäisin jalankulkukypärää siellä.
AntwortenLöschenHihi! Ho Chi Minh Cityssä oli samanlainen meinkinki - se mopo/skootterimeri oli ihan uskomaton. Ja kadunylitys jalankulkijana todellakin pelottavaa...mutta ohjeet toimi: päättäväisesti, ei juosten ja ei pysähdellen tai puikkelehtien, suoraan vaan yli. Mä menin silmät kiinni oikeasti!
AntwortenLöschenJa kypäräpakko kyllä näkyi: jokaisella kuskilla oli kypärä, mutta muulla perheellä joka oli myös kyydissä, ei ollut kypäriä ... hui!
Tervetuloa takaisin! Käyn heti kattomassa ootko ehtinyt kirjoittaa enemmänkin reissusta :)
haliterkut xx
HCMC:ssä on vielä se ongelma, että siellä on paljon enemmän autoja kuin Hanoissa, niitä pelkäsin vielä enemmän kuin mopoja. Ja samaa ihmettelin minäkin, että vaimolla ja pikkulapsilla ei ollut kypärää, vain kuskilla.
LöschenAi kiva, ystäväni valmistelee matkaa Vietnamiin, vinkkasin osoitteesi niin uskoo, että kypärä kantsii ottaa mukaan jalankulkijankin :) Mopovirta näyttää olevan ehtymätön. Tuo jalankulkijaukkokin on selvästi jo menettänyt varpaansa :D
AntwortenLöschenOn siinä totuttelemista siihen liikenteeseen, mutta meidän local guide osasi hyvin neuvoa miten pitää käyttäytyä.
LöschenHui sentään! Aika seikkailuja teillä:) Tervetuloa takaisin!!!
AntwortenLöschenLiikennekulttuuri on kyllà aikamoinen shokki tuollaisessa maassa, kun jo tààlàkin se on kaoottista suomalaisin silmin katsottuna. Kiitos ihanasta virtuaalimatkasta :D
AntwortenLöschen