Sonntag, 18. November 2012

Vietnam II

Matka alkoi Hanoista, jonne lensimme suoralla lennolla Frankfurtista. Olimme varanneet Economy Plus-liput, joista pulitimme 300 euroa lisämaksua, mutta se kannatti, sillä jalkatilaa on reilusti enemmän ja se riittää jopa pitkäkoipiselle Allumiehelle. Olimme kaiken lisäksi niin aikaisin lentokentällä, että saimme paikat ekalta riviltä eli siinä oli pari metriä tilaa edessä. Tylsää oli, että lento lähti kahden aikaan iltapäivällä, jolloin ei ole nukkuma-aika ja perillä olimme omassa ajassamme keskiyön jälkeen, mutta  Hanoissa oli aamu ja piti heti jaksaa katsella nähtävyyksiä siinä kuumassa ja kosteassa ilmassa. Matkaopas kyllä huomasi, että me liikuttiin kuin zombiet ja siirsi ystävällisesti jotain ohjelmakohtia seuraavaksi päiväksi.
Matkaseurue koostui 19 hengestä ja ryhmä oli tosi kiva, paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta sellaisethan kuuluvat asiaan ja antavat muulle porukalle vähän hauskaa vinoilun aihetta.
Hanoi on tunnetusti Vietnamin pääkaupunki, mutta se on provinssikylä verrattuna Saigoniin (virallisesti Ho Chi Minh City, mutta ihan yleisesti ne itsekin puhuvat Saigonista ja se on ihan sallittua). Nähtävyyksiin kuuluu Ho Chi Minh'in mausoleumi, joka oli (onneksi) kiinni eli ei tarvinnut mennä sinne sisään. En ole kiinnostunut balsamoiduista ruumiista ja eikä se rakennuskaan miellyttänyt ja kuvailin mieluummin tätä naista, joka siivoili vastapäistä viheristutusta.


Hanoin talot ovat hyvin kapeita ja pitkiä, mikä johtuu siitä, että veroja maksetaan talon julkisivun leveyden mukaan. Kaapelisalaattia näkee kaikkialla.


Poikkesimme Hoan-Kiem-järvelle, jossa legendan mukaan asui 1400-luvulla kultainen kilpikonna, joka lahjoitti kalastajamiehelle kultaisen miekan. Vuonna 1968 järvestä löytyi 400v vanha 250kg painava kilpikonna, joka preparoitiin ja on näytillä Jadebergin temppelissä, jonne mennään tämän punaisen "Nousevan auringon sillan" yli.

Vietnamilaisilla on paljon eri uskontoja ja he rukoilevat ahkerasti. Tässä temppelissä monet sytyttivät "incense sticks" (apua, sanokaa, mitä se on suomeksi???) ja veivät alttarille hedelmiä ja rahaa.

 Komea presidentin palatsi, josta HCM kuitenkin muutti vähän pienempään kämppään,

nimittäin tänne

HCM:n sanotaan muuten olleen hyvin vaatimaton ja monet epäilevät, että hän ei olisi esimerkiksi pannut arvoa sille, että Saigonin virallinen nimi muutettiin Ho Chi Minch-Cityksi.

Aika lähellä HCM:n kämppää on Hanoin kuuluisa yksipilarinen pagoda.


Kirjallisuuden temppeli koostuu viidestä tiilimuurein toisistaan erotetusta pihasta. Se ei ole oikeastaan uskonnollinen temppeli vaan alunperin konfutselainen alttari ja maan ensimmäinen akatemia, jossa koulutettiin mandariineja. Temppelissä on kaiverrettu kiveen kaikkien siellä tutkinnon suorittaneiden nimet.

Hanoissa oli ohjelmassa myös teatteria, tarkemmin sanoen vesinukketeatteria. Esitys oli loistava, suosittelen jokaiselle Hanoissa kävijälle. Muusikot soittavat vanhoja instrumentteja ja laulavat ja vedessä olevat nuket tanssivat. Lopussa nukketaiteilijat (kuvassa alaoikealla) tulevat ottamaan vastaan aplodeja.

Toisena iltana kävimme syömässä kivassa ravintolassa, josta teen erikseen postauksen ja sitten olikin aika kiirehtiä rautatieasemalle ja lähteä yöjunalla Kiinan rajalle vuoristoon.

16 Kommentare:

  1. Mukavaa päästä matkoille kanssasi. Kiitos sinulle! Matkasi näyttää olevan hyvin mielenkiintoinen. Siellä näyttää olevan sellainen systeemi, että rakennetaan vain ylöspäin, hmm...kapeita taloja kuten Hollannissa. HCM teki aivan oikein muuttaessaan tuohon pienempään taloon.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Verojen takia niin kapea edestä, taaksepäin talo saattaa olla vaikka kuinka pitkä ja korkeuttakin reilusti.

      Löschen
  2. Suitsukkeita nähtävästi tarkoitit? Tuo teatteri näyttää tosi mielenkiintoiselta, oli varmaan upea esitys. Niin rauhallisia kuvia...

    Tästä postauksesta sain korvamadoksi laulun, jossa huudetaan ho ho ho tshi min! :)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Suitsuke-sanaa en olisi ikinä keksinyt, saksaksi ne kun on Räucherstäbchen ja mietin vain jotain savutikkua.

      Löschen
  3. Tuollaisen vesinukketeatterin haluaisin minäkin nähdä. Upean näköistä, varmasti vaikuttava esitys musiikkeineen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jonkinlaisen käsityksen voi saada tästä, mutta se oli kyllä paljon monipuolisempaa, erilaisia kohtauksia ja erilaisia nukkeja. Me satuttiin istumaan oikeassa reunassa ja sieltä näki myös muusikot hyvin.

      Löschen
  4. Vietnam olisi kyllä niin mielenkiintoista nähdä,ja kiva että pääsee kuviesi kautta virtuaalimatkalle:) Hienoja nuo temppelit!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oli se mahtavaa nähdä se maa, jonka on vuosikymmeniä tuntenut vain sotatantereena.

      Löschen
  5. Hyvä että päädyit kuvaamaan mausoleumin sijasta tuota siivoavaa naista. Sait hienon kuvan. Vesinukketeatteri oli varmaan erikoinen kokemus, katsoin ihastuneena ja ihmetellen tuota videotakin. Mitenkähän nuket saadaan liikkumaan.
    Sää näyttää olevan ihan ok, ainakin kuvista päätellen. Vaikka eihän se kuumuus kuvista voi näkyäkään. Juttelin hiljattain vietnamilaisen tuttavaperheen teini-ikäisen pojan kanssa, joka oli ollut käymässä vanhempiensa kotimaassa. Hänellä oli vaikeuksia kestää sitä kosteaa lämpöä, vaikka urheilijapoika onkin. Niin oli pohjoismaalaistunnut.
    Odotan innolla ruokapostausta, nyt jo tulee vesi kielelle.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Paitsi vuoristossa, jossa ei ollut tukahduttavan kuumaa, sää oli aina kuuma ja kostea ja ilman ilmastointia ei olisi voinut nukkua. Usein oli utuista tai pilvistä ja oltiin kiitollisia, että aurinko ei paahtanut vielä kuumemmin, mutta kuvat on mielestäni kehnoja, sininen taivas ja kirkas ilma olisi olleet parempia.
      En oikein tajunnut sitä nukketeatterin systeemiä, kun ne ihmiset seisoo siis kuulemma vedessä ja tulivat sitten lopuksi esille kuten siitä kuvasta näkyy, mutta en tiedä, miten ne niitä nukkeja liikutteli.

      Löschen
  6. Odotan jo innolla huomista postaustasi junamatkasta ja vuoristosta! Näykyikö rakennuksissa vielä vaikutuksia Ranskan siirtomaa ajalta?

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä siellä näkyi Ranskan vaikutteita esim. saigonilaisissa taloissa. Saigonin pääposti on Eifelin suunnittelema ja raatihuonekin ranskalaisen näköinen. Mutta paljon paljon paljon rakennuksia on sota tuhonnut.

      Löschen
  7. Aasia on minulle täysin tuntematon, vaikka mieheni veli perheineen siellä asuukin. Se on se RAHA, joka estää näin ison perheen sinne kulmille reissaamisen. Eli kuljen nyt iloisin mielin täällä sinun matkassasi ja kunhan voitan lotossa, ostan lipun mahdollisimman kauas...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. On ne lennot niin monelle hengelle vähän turhan kalliita. Eläminen Vietnamissa olisi kyllä halpaa, herkullisen nuudelikeiton sai vähän yli eurolla. Saigon on tosin hintatasoltaan sitten jo eri luokkaa.

      Löschen
  8. Suitsukkeeksi noita sanoisin. Minà en siità "tuoksusta" tykkàà kun aivan miniminiannoksina tai en ollenkaan. Aivan ihania kuvia jàlleen kerran. Mua alkoi ihmetyttàmààn tuo vesinukketeatteri. Kuulostaa jo tosi hauskalta, mutta niin kovin erikoiselta, ettà nyt jài kyllà jotain vàhàn hàmàrààn...Oliko vedessà siis myòs nuo ihmiset jotka nukkeja liikutteli vai miten ihmeessà se oikein toimi?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En itsekään täysin tajua, mutta kyllä meille sanottiin, että ne seisoo vedessä, mutta ei niitä esityksen aikana nähnyt, vasta sitten kun tulivat ottaan aplodeja vastaan.

      Löschen