Vietnam VII

Matka jatkui vanhaan keisareiden kaupunkiin nimeltä Hue.  Hue on monelle tuttu nimi Vietnamin sodan ajalta tet-hyökkäyksen yhteydestä. Valitettavasti Huen keisarin palatsi ja kielletty kaupunki joutuivat amerikkalaisten pommituksen kohteeksi ja ovat siksi kovin huonossa kunnossa.
Meidän oli ollut tarkoitus ajaa sinne hotellista polkupyörällä, mutta valitettavasti sinä aamuna satoi ja jouduimme turvautumaan bussiin. Olisi varmaan ollut aika kokemus ajaa siellä mopojen joukossa pyörällä.

Hue sijaitsee ns. Parfyymijoen rannalla. Ilmeisesti joessa on kuljetettu hyväntuoksuista santelipuuta, siitä nimi.

Matka jatkui ns. Pilvisolan yli. Siellä ylhäällä oli amerikkalaisten bunkkereita, mutta minä jätin ne kuvaamatta ja kuvasin sitten alas tullessa tätä maisemaa.

Matka jatkuu Hoi An'iin, joka on ikivanha pittoreski kaupunki. Hoi An on oikein söpö paikka ja oikea ostosparatiisi. Monet naiset meidän porukasta ompeluttivat silkkivaatteita itselleen. Onneksi olin ottanut sattumalta matkalle mukaan t-paitani, jossa lukee isoilla kirjaimilla NO THANKS. Se oli oikeastaan koko matkan aikana käytännöllinen, sillä myyjät pitivät sitä niin lystikkäänä, että vaan nauroivat eivätkä tyrkyttäneet minulle tavaroitaan. Hoi An'ssa me muuten pesetimme pienessä takapihapesulassa hotellin lähistöllä pyykkiä. Kilon pyykki maksoi yhden dollarin.

Kaupungissa on paljon kiinalaisia ja japanilaisia vaikutteita, kuten tämä kiinalainen ns. kokoushalli

ja kaunis japanilainen silta, joka on kaupungin symboli

Kävimme illalla kaksi syömässä Brother's Cafessa, jossa istuimme leudossa kesäillassa joen rannalla ja nautimme loistavasta ruoasta ja erittäin hyvästä palvelusta. Suosittelen.

Hoi An kuuluu Unescon maailmanperintöihin ja niin kuuluu myös My Son, jonne teille retken, valitettavasti sateella. My Son on cham-kulttuurin temppelikaupunki, jonka amerikkalaiset ovat sodan aikana pahasti tuhonneet. Ikivanhoissa muureissa näki amerikkalaisten pommien jälkiä. Why, Why, why???