Kuluneella viikolla
- sain lahjaksi kauniin kukkakorin terassille
- latasin kännykkään runtastic-appsin ja mittasin sillä sauvakävelyreittini, se on 8,5 km
- laskin, että kadulle, jota pitkin kuljen aina kuntosalille ja jolta ei ikinä löydä parkkipaikkaa, oli parkkeerannut yhteensä yhdeksän Smart-autoa. Ne on kyllä niin käteviä, kun voi parkata poikittain eli ihan pieneen koloon, mutta en silti ostaisi, sillä sinne ei mahdu juuri mitään. Miljonääriystävillämme on sellainen(kin) ja olivat ostaneet pari viikkoa sitten niin paljon uusia astioita (mm. Iittalan tuotteita) , että rouva joutui menemään ratikalla kotiin, kun hän ei enää mahtunut autoon mukaan.
- menin S-Bahnilla uimahallille uimaan ja luin matkalla Kindlestä Camilla Läckbergia. Kun halusin illalla jatkaa lukemista sängyssä, Kindlea ei löytynyt mistään. Olinko unohtanut sen pukukoppiin vai oliko se pudonnut laukusta vai oliko joku sen varastanut? Joka tapauksessa harmitti niin, että en saanut unesta kiinni. Puoli kahdelta yöllä lähdin sitten leikkimään Sherlock Holmesia ja yritin rekonstruoida kaikki askeleeni sen jälkeen kun tulin kotiin uimareissulta. Yksi askel oli mennä kellarin pesuhuoneeseen, jossa olin pesaissut uikkarina ja sieltähän se Kindle löytyi pyyheliinakasan päältä, oli sinne kai itsestään kävellyt. Olin niin suuttunut asiasta, että nukahdin loppujen lopuksi vasta puoli neljältä.
- kävin Philharmoniassa kuuntelemassa pianotrion harjoituksia, soittivat mm. ihanaa Astor Piazzollaa d(^_^)b. Ärsyynnyin taas kuulijoista, jotka alkavat taputtaa kesken kappaletta tai avaavat karkkipaperia kappaleen hiljaisimmassa kohdassa tai eivät tajua, että olisi fiksumpaa mennä kiukkuisen lapsen kanssa istumaan jonnekin syrjään eikä ihan keskelle riviä ja sitten pakottaa puoli riviä nousemaan ylös ja päästämään ohi sen kirkuvan huonosti kasvatetun 5-6v lapsen kanssa. Sen sijaan en yhtään ärsyynny äideistä, jotka tulevat sinne vauvanvaunujen kanssa. Jos ne pikkuvauvat kitisevät, kukaan ei ole moksiskaan ja muusikotkin vain hymyilevät.
- olin tyttökaverini kanssa kaupungilla lounaalla ja sen jälkeen juomassa ihanat kaakaot tässä söpössä kahvilassa (foto: kahvilan Facebook-sivulta)
- ostin maljakkoon muscareita ja valkoisen hyasintin ja täällä tuoksuu nyt niin ihanalle että!
Hauskaa viikonloppua♥
Ihania kevään kukkia.
AntwortenLöschenniihin ei kyllästy koskaan
LöschenSinullahan on ihan kevättä jo siellä teillä. Meille tuli viime yönä lisää lunta ja meni miinuksen puolelle.
AntwortenLöschenTiistaina oli niin lämmin, että kävelin ilman hanskoja, mutta perjantaina kyllä kädet paleli hanskojenkin kanssa ennenkuin pääsin vauhtiin. Nyt sataa räntää, kääks.
LöschenAuch euch ein tolles Wochenende, viel mehr war nicht eindeutig zu verstehen.
AntwortenLöschenHast du jetzt einen Smart?
Ich Yaris schon über 10 Jahre, Traumfrau Nummer 2 hat Smart.
LöschenSinullahan oli melkein hengästyttävän hauska viikko! Mua alkaa jo itseänikin kyllästyttämään nuo omat lumenvalkoiset postaukseni, joten muscareita voisi ostaa tuomaan lisäväriä tännekin.
AntwortenLöschenMe viedään illalla tuliaisina kori, jossa on tulppaaneja ja pieniä narsissia ja paljon muscareita.
LöschenKiva viikko! Ja onneksi löysit Kindlesi:) Musta nuo Smart-autot ovat suloisia,mutta kalliita kokoonsa nähden ja tosiaankin,paljon niihin ei mahdu. Ihana iiriskori!
AntwortenLöschenSmart on sellainen kulttiauto, tosiaan ihan liian kallis, mutta kaupungissa kätevä, kun pystyy poikittain parkkeeraan eli löytää lähes aina parkkipaikan.
LöschenOnpas sinulla ollut vaiherikas viikko! Joka päivälle tapahtumia ja sattumuksia.
AntwortenLöschenMinäkin joskus Smartista haaveilin, mutta eihän sillä täällä lumessa talvella pääsisi mihinkään, josko nyt pikku Nissanillakin on auraamattomalla tiellä ihmeissään.
Mukava postaus, ihan elin mukana tapahtumapäivissäsi.
Täällä paistaa nyt aurinko, ihanaa sunnuntain iltapäivää myös sinulle.
Tuskin se Smart kovin hyvin kestäisi Suomen talvea. Mulla oli Suomessa ollessa Volkkarin (Kupla), joka starttas aina hyvin kovallakin pakkasella.
LöschenOlipas kiva viikko!! :)
AntwortenLöschen