Donnerstag, 14. März 2013

Allekirjoitin

Vihdoinkin Saksan sairaskassat/sairasvakuutukset ovat ryhtyneet aktiivisesti muistuttamaan ihmisä elinluovutuksen mahdollisuudesta ja lähettävät kaikille asiakkailleen elinluovutuskortteja ja pyytävät allekirjoittamaan ne ja pitämään mukana lompakossa. Joka kahdeksan tunnin päästä kuolee Saksassa ihminen, jonka henki voitaisi pelastaa, jos tarjolla olisi luovutettu elin. Minä olen valmis luovuttamaan kaiken käyttökelpoisen ruumiistani ja allekirjoitin heti, samoin Allumies.


Joitakin vuosia sitten eräs tuntemani perhe luovutti auto-onnettomuudessa kuolleen pikkutyttönsä silmiä myöten ja niin auttoivat pelastamaan monta lasta. Työkaverini mielestä tämä oli aivan ihmeellinen päätös. Mitähän hän olisi tehnyt, jos _hänen_ pienen tyttärensä olisi ollut avun tarpeessa?

13 Kommentare:

  1. Minulla on ollut tuollainen jo yli 20 vuotta.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hyvä sinä! Täällä nuo asiat on olleet vähän retuperällä. Ensin ajateltiin, että tehdään luovutus mahdolliseksi siinä tapauksessa, että luovuttaja ei ole sitä erikseen kieltänyt. Sitten on kiistelty siitä, onko ihminen kuollut silloin kun on kliinisesti kuollut vai kun on aivokuollut. Eri maissa on kai Euroopassakin eri määräyksiä.

      Löschen
  2. Hieno asia. Oli muuten liikuttavaa nähdä hiljattain uutisfilmi eräästä äidistä, joka matkusti tapaamaan hänen onnettomuudessa kuolleen poikansa sydämen saanutta miestä. Lentokentällä tämä äiti sai kuunnelle pojan sydämen sykkivän tuon vieraan miehen rinnassa.

    AntwortenLöschen
  3. Minullakin on elinluovutuskortti lompakossa.

    Tosin luin vähän aikaa sitten jostain, että Suomessa alettaisiin automaattisesti ottamaan vainajien elimiä luovutukseen, ellei henkilö ole eläessään nimenomaisesti vastustanut elintenluvutusta???

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Täällä sekin oli yksi vaihtoehto, mutta en muista, miten ne perusteli, että sitä ei oteta käyttöön.

      Löschen
  4. Minulla ei ole. Tartteis varmaan tehdä jotakin...

    AntwortenLöschen
  5. Mulla on suomenkielinen vuonna 95 allekirjoitettu ... ehkä pitäis hankkia uudempi versio ja sellaisella kielellä, että muutkin ymmärtää ... ;)

    Mitäs sitä niillä elimillä sitten enää tekee! Jos voi pelastaa ihmishenkiä, niin tottakai: jakoon vaan kaikki mikä kelpaa!!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ehkä kannattais laittaa jollain muulla kielellä.

      Löschen
  6. Mulla on vuodelta -96. Ja voin kokemuksesta kertoa, että on helpottavaa tietää omaisensa oma kanta elinluovutukseen, kun joutuu yhtäkkiä olemaan se, jolta siihen kysytään lupaa. Toisaalta sitten tiedän senkin, miltä tuntuu kun lähisukulainen saa jatkoaikaa elinsiirron ansiosta. Arvokkaana asiana pidän verenluovutustakin, joka tosin itseltäni on jäänyt erinäisistä syistä kymmenkuntaan kertaan, mutta asuinkumppani ehti lukuun 228, ennen kuin ikäraja tuli vastaan.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mun asuinkumppani kävi tasan yhden kerran ja PYÖRTYI sinne ja siihen toppasi verenluovutus. Minä tunnen miehen, jolla on ollut jo yli 10v uusi sydän.

      Löschen