Dienstag, 10. Juni 2014

Voi taivas!

Eilisen helluntaimaanantain +36°C:n jälkeen tuli sitten illalla hirmumyrsky, ja osavaltiossamme kuoli monta ihmistä, täällä mm. yksi pyöräilijä, jonka päälle kaatui 20m korkea puu. Me nautimme kaikessa rauhassa vieraiden kanssa ihanassa (tosin kuumassa) kesäillassa varjossa aperitiivit ja grillasimme sitten herkkuja ja katselimme aina välillä, miten kauempana taivas tummui. Kaverini kävi välillä laittamassa pyöränsä satulaan varmuuden vuoksi muovipussin päälle. Kun mansikkaraparperimascarponerahkavaniljajälkiruoka oli pöydässä, tuli kamala tuulenpuuska ja kaikki reagoivat hyvin,  pomppasivat ylös, ottivat viini- ja vesilasinsa ja jälkiruoka-astiansa käteen ja pakenivat sisälle. Pöytäliinakin saatiin vielä pelastettua ja nopeasti terassin ovi kiinni. Kaikki terassin esineet lentelivät ilmassa ja painavat kukkaruukut kaatuilivat ja sade piiskasi ikkunaan. Ystäväni otti kännyllä kuvan, jossa näkyy, miten mustaa oli, taisi olla puoli yhdeksän aikoihin.


Tänään on ollut kaaos, junat ja ratikat eivät ole kulkeneet, radiossa kerrottiin 300km autojonoista Nordrhein-Westfalenissa. Kaatuneitten puiden ja vesimäärien takia kadut on osittain suljettu.

Tämä kuva Düsseldorfista sanoo kaiken. Me pääsimme onneksi pelkällä säikähdyksellä.


Kuva täältä

24 Kommentare:

  1. Hui! Juuri katselinkin netista Bild-lehtea (hyvaa homppaa treenaamaan surkeaa saksaani) ja paivittelin kuvia ja mietin etta taisi Allun kotiseutua. Hyva ettei teille pahemmin kaynyt!

    AntwortenLöschen
  2. Ollaan saatu jo paljon puhelinsoittoja muualta Saksasta, kun kyselevät miten meidän kävi.

    AntwortenLöschen
  3. Joo, uutisissa näytettiin. Oli kovin ikävää. Hyvä, että te säästyitte vahingoilta.Ne ukkoset ovat nyt sitten matkalla tänne Pfalziin.Saas nähdä, kuinka käy. Viime yö oli niin trooppinen, että nukuin kattoterssilla alasti voimistelumaton päällä ja lakanan alla kello viiteen asti. Uni käy paremmin kivikovalla alustalla tähtien alla kuin sängyssä. Joka kesä sinne ei tarvitse paeta nukkumaankaan, jos yöllä viilenee.. Hautovaa on nyt kuten ukonilman alla ainakin. Aamun ukkoset menivät etelästä ohi, mutta Sat24.com lupailee, että perästä kuuluu.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meidän tuttava kävi Teheranissa ja kertoi, että siellä koko iso perhe nukkui kattoterassilla, mutta tuskin alasti. :-)

      Löschen
  4. Uutisista luin aamulla ja mietin miten teillä myrskysi. Onneksi teille ei käynyt mitään. Nämä myrskyt vaan muuttuvat yhä hurjemmiksi!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Tänään ei ole kuin +31C, mutta sanomalehti terassilla lähti äsken lentoon, saa nähdä, tuleeko taas rajuilma.

      Löschen
  5. No kylläpäs siellä sattuu. Hyvä kun selvisittä elvänä tuosta rytäkästä. Täälläkin oli ensin helteet, 30 astetta parhaillaan, mutta stten tuli sadepäivä ja tänä aamuna mittari näytti vain 10 astetta. Nyt kuitenkin paistaa taas aurinko ja lämpökin on sen myötä noussut.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ai että 10 astetta, pitääköhän ottaa turkki mukaan Suomeen.

      Löschen
    2. höh, kommenttini hävis, olisko taas myrsky tulossa???

      Löschen
    3. No nyt on taas vähän lämpimämpää....Luvassa juhannukseksi aurinkoista. Joten kyllä sinö kesäsään Saat. Tämähän on Suomen suloa. Itikoita on kyllä aika paljon.

      Löschen
  6. No olipa teillä sään vaihteluita,hyvä että kaikki teillä pysyi ehjänä!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei edes kukkaruukut menny rikki, vaikka vähän lentelivät ja tänään naapuri toi yhden setin, joka oli lentänyt meidän terassilta kauas heidän tontille.

      Löschen
  7. Jo oli musta taivas ja aikamoinen myrakka. Onneks ei teille kaynyt mitaan.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olisi pitänyt olla hyvä kamera ja valokuvaaja, taivas oli välillä aika erikoisen näköinen.

      Löschen
  8. Aika hurjaa menoa siellä päin. Meillä ukkosti eilen, jyrinää koirulikin kavahti. Meni suht nopeasti ohi mutta tänään on sitten sadetta saatu urakalla. Luonnolle tekee hyvää sade, mutta myrskytuulet ukkosen ohella on tosi kamalaa. Onneksi reagoitte nopeasti eikä teille käynyt pahemmin. Jännä, että nykyään on usein tällaisia myrskyjä, ei niitä ennen lapsuudessa ollut. Johtuuko ilmastomuutoksesta ja sademetsien hakkaamisesta vai mistä, mutta varuillaan saa olla kun taivas mustenee.

    AntwortenLöschen
  9. Onpas ollut myrskyllä raivo. Hyvin on muistissa Istanbulin myräkkä parin vuoden takaa, kun läksin pelastamaan parvekkeella lentäviä kamoja ja sain oven varpaalle. Vieläkään ei ole se isonvarpaan kynsi kasvanut entiselleen. Taisi siis jäädä elinikäinen muisto siitä myrskystä. Mutta henki sentään säilyi...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Onneksi meillä ei jäänyt varpaita oven väliin, kun piti voimalla saada terassin ovi kiinni.

      Löschen
  10. Elkää vaan tuoko noita ukkosia tänne mukananne! Meillä ei tänä vuonna ollut oikeestaan yhtään kunnon ukkosta. Pahimmat myräkät menee Etelä- ja Länsi-Suomeen ja loput pysähtyvät Etelä-Savoon tai kulkevat meijän pohjoispuolelta itänaapuriin. Nuo järvialueet vaikuttavat paljon ukkosen syntyyn. Kerran on tosin ollut trombi lähijärvellä.

    Maikki

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En tuo rajuilmaa, mutta sateesta en mene takuuseen.

      Löschen
  11. No jo oli myräkkä! Katsoin nuo järkyttävät kuvat Düsseldorfista ja olin kiitollinen että en ollut enää paikan päällä. No, onhan siitä jo aikaakin, ei nyt puolta vuosisataa kuitenkaan:-)))

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Düsselissä oli paljon pahempi ja tilanne on edelleen vaarallinen, kun pitää pelätä kaatuvia puita ja kellarit on täynnä vettä. Palokunta tekee yötä päivää töitä, pumppaa kellareita tyhjäksi ja kaataa vaarallisia vahingoittuneita puita ja liikenne on lamassa, kun kaatuneita puita on kaikkialla.

      Löschen