Freitag, 31. Oktober 2014

Mikä vuodenaika?

kun etupihalla kukkii marketta


mutta sauvakävelyreitillä on syksyn tuntua


ja kannon päällä kasvaa sieniä kuin taideteoksessa


mutta naapurin kiviaidalla on otsatukkainen kurpitsaneitonen muistuttamassa halloweenista


ja minä olen pakkaamassa joulupakettia kenkälaatikkoon.  Operation Christmas Child on Saksassa nimeltään Weihnachten im Schuhkarton eli joulu kenkälaatikossa. Tämä paketti lähtee puutteessa elävälle pikkutytölle,  ilmeisesti jonnekin itä-Eurooppaan.


18 Kommentare:

  1. On teillä vielä tosi kesäisen oloista, mutta yllättävän lämmintä on myös Turun seudulla. Vielä on ollut lähes 10 astetta plussan puolella, paitsi nyt kaksi aamua vain +2 astetta. Tämän pitäisi kuitenkin olla väliaikaista ja lämmön palata.
    Ihana joululahja!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä on tänään +18C ja viikonlopuksi ovat luvanneet vieläkin lämpimämpää.

      Löschen
  2. Kiitos matkakuvista, henkeäsalpaavan kaunista. No on siellä Saksanmaallakin, varsinkin nuo sienet, vau, halloweenia ei onneksi täällä yritetäkään viettää.
    Joulupukki matkaan jo käy, hyvissä ajoin ja tekee ainakin yhden tytön onnelliseksi.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. matkakuvia on tulossa lisää, kunhan jaksan lajitella ja pienentää niitä. Joskus haaveilen ajoista kun oli vain 36 kuvan filmi.

      Löschen
  3. Söin tänään toissapäivän sieniretken tuloksen eli suppilovahverot. Hyvää oli. Täällä on vielä tosi kaunista, koskin lehdet tippuvat koko ajan.

    Pitänee laittaa kummilapsen pakwtti postiin ensi viikolla, vaikka ae voikin olla Peruun jo myöhäistä. Siinä on onneksi kokorajoitus!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Meillä ei valitettavasti ole suppilovahveroita eikä muitakaan hyviä.suomalaisia metsäsieniä.

      Löschen
  4. Allu, meilläkin on niin lämmintä. Tänään laitoimme muutamiin pensaisiin kaamosvalot ja täytyy sanoa, että näin lämpimässä en muista, milloin niitä on asenneltu. Löysin kukkivan keväötesikon, sekä kukkivan lehtisinilatvan ja osa syys- eli lumiastereista on vielä aukeamatta.

    Hieno tuo sienikuva.

    Mietin varattoman tytön iloa, jonka saat antaessasi kaksinverroin takaisin.

    Kaunista viikonloppua<3

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Nyt lupasivat +22C viikonlopuksi, en tykkää, +15C olis vuodenaikaan sopivampi.

      Löschen
  5. Täällä ei ole epäselvää, että mikä vuodenaika on kyseessä. Vuosia sitten on tullut paketoitua monta kenkälaatikko lahjaa. Kiva, että sielläkin viitsitään.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olen monena vuonna myöhästynyt paketin teossa, nyt olen etuajassa ja vien sen ensi viikolla läheiselle silmäklinikalle, jossa on keräyspiste.

      Löschen
  6. Ihana tuo kakkoskuva:) Mitä .luulevatko marketat että on kevät...
    Ja kivan paketin saa se pikkutyttö Allulta:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Mun sauvakävelyreitti on tosi kaunis, joka vuodenaikana.

      Löschen
  7. Kivat tunnelmat ja värit noissa luontokuvissa. Meilläkin oli tuuria kun saimme viettää päivän kesäpaikassamme sinisen taivaan alla. Paluumatkalla myöhään illalla tulikin sitten jo tihkusadetta.
    Olen aina tykännyt tuosta kenkälaatikkoideasta, sen pitäisi tulla tännekin. Sopivat lahjat keksit pikkutytölle.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Luonto on nyt kaunis, vaikka täällä ei tietenkään ole sellaista ruskaa kuin Suomessa, mutta on meilläkin silti neljä vuodenaikaa. Singaporessa en haluisi asua, siellä on aina helle.

      Löschen
  8. Israelissakin sateli tanaan. Aamulla oli hieno sateenkaari. Kylla meilla on syksyn tuntua. Vastarakit ovat jo taalla ja ilma viilenee.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Västäräkistä vähäsen on teillä syksyn tulo.

      Löschen
  9. Hyvä että muistutit joulun olevan jo melkein ovella. Kiva kenkäpaketti lähtee....muuan pikkutyttö jossakin saa tuosta paketista iloisen mielen!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jostain syystä olen tänä vuonna ajasta edellä joulun suhteen.

      Löschen