Lähde: juhlapyhät.fi
Meillä joulukuusi näytti tuntevan kalenterin ja loppiaisen ja alkoi karistaa kilokaupalla neulasia eikä auttanut muu kuin heittää se pihalle ja sen mukana sitten muutkin joulukoristeet. Mikä ihme niissä kuusissa on, kun viime vuonna samasta metsästä itse kaadettu puu ei tiputtanut vielä helmikuussakaan neulasiaan ja tämänvuotinen kuusi samasta metsästä oli suorastaan nudisti?
Sinne ne nyt sitten lähtivät, seimet, porot ja Itämaan tietäjät kellarin hyllylle odottamaan seuraavaa joulua. Pipariastiat olivat siellä jo ennen uutta vuotta, sillä tänä vuonna leivonnaiset menivät niin hyvin kaupaksi, ettei uudeksi vuodeksi riittänyt yhtään mitään, pääsyyyllinen oli synttärijuhlieni ikäluokka 2-10. Tuossa kuvan keskellä oleva vihreä kasa on muuten meidän kuusivainaa.
Nyt ovat liikkeellä tiernapojat ja -tytöt, jotka tuovat siunauksen koteihin ja kirjoittavat liidulla oveen merkiksi
20*C+M+B+15
mikä tarkoittaa Christus Mansionem Benedicat eli Kristus suojelkoon taloa. Kirjaimet CMB tarkoittavat samalla kolmea Itämaan tietäjää eli Caspar, Melchior ja Balthasar. Tänä vuonna tiernalapset keräävät rahaa philippiniläisten lasten hyväksi.
Tänään pitäisi oikeastaan leipoa loppiaiskakku, mutta en osaa päättää tehdäkö ranskalaisen Galette des rois vai saksalaissveitsiläisen Dreikönigskuchen vai King's Cake ja jätän leipomisen.
Hyvää loppiaista, meillähän on tänään arkipäivä, vain etelä-Saksassa eli Baijerissa ja Baden-Württembergissä on pyhä.
Liekö sen joulukuusen kuntoon vaikuttanut viime vuoden sää, teillähän oli niin lämmintä koko vuosi? Meillä protestanttisella seudulla nuo Sternsingerit kävivät vain katolisissa perheissä, meilläkin ne kävivät mutta katolinen perheenjäsen oli silloin harvoin paikalla.
AntwortenLöschenHyvää loppiaista! Meillä on Bilderbuchwetter.
Maikki
Sitä olen itsekin epäillyt, että sää vaikutti. Meilläkin on Bilderbuchwetter aber ohne Schnee, mutta aika kylmä ja kirkas.
LöschenHyvää loppiaista! Meillä joulu jatkuu vielä jonkin aikaa, Nuutinpäivä saa sitten päättää 20 päivää kestävän joulurauhan ajan. Galette des rois jää tällä kertaa leipomatta, kun ei viitsi vain meille kahdelle sitä tehdä.
AntwortenLöschenLoppiaista vietetään myös lähetystyön päivänä. Itämaan tietäjät olivat ensimmäiset lähetystyön tekijät. Nepalin lapset ovat nyt lähellä sydäntäni, niille suduille kun oma sukulaiseni lähti tekemään lähetystyötä kauan sitten ja toivon, että hänen työnsä lapsien parissa ei mennyt hukkaan.
Muistelinkin, että olet joskus leiponut sitä kakkua. Mielelläni olisin jatkanut vielä Nuutinpäivään, mutta kun se kuusi kekkuili. Saksalaisethan oppi tuntemaan Nuutinpäivän vasta TÄSTÄ
LöschenKiinnostavaa, että sieelä tiernapojat kiertävät tänään. Tosin niinhän heidän perinteen mukaan kuuluisikin. Suomessa alkaa olla pikkujouluperinnettä se.
AntwortenLöschenOnko siellä ollut kuivaa tai pakkasia tänä vuonna? Sää voi vaikuttaa kuusen karistavuuteen aika tavalla.
Hyvää loppiaista!
Pakkasta ei ollut, mutta paljon kylmempää kuin se viimevuotinen kesäsää. Kyllä ne tiernapojat jo uudenvuoden jälkeen alkoivat kiertää, saavat enemmän rahaa kokoon.Viime vuonnahan oli täällä 850v juhla, kun silloin tuotiin kolmen kunkun pyhäinjäännös sotasaaliina Kölniin.
LöschenJotkut matkustelee enemmän kuolleena kuin elävänä, vaikka enhän minä tiedä miten paljon nuo tietäjät elävinä matkusteli. Mitenkähän on voitu päätellä että luut ovat juuri heidän...
AntwortenLöschenVoihan sitä kuvitella vaikka mitä, jotain luita ne ovat tänne tuoneet ja panneet kultaiseen kirstuun.
LöschenTänään oli etiopialaisten ja eritrealaisten joulu,ja bussin ikkunasta näin Tel Avivin pääbussiaseman alueen puistossa 4 eritrealaista pappia ,joílla oli päässä valkoinen huivintapainen ja pitkät,kauniin killtävät upean turkoosin väriset kaavut ja iso risti rinnalla. Soitin sitten etiopialaiselle sairaanhoitajalle Workielle,joka on taas täällä sydänsairaiden lasten talossa,ja kysyin onko Etiopiassa papeilla jouluna tuollaiset vaatteet.Hän sanoi että ei ole enkä löytänyt netistäkään,mutta nyt harmittaa etten noussut bussista pois heitä kuvaamaan,sillä olivat upea näky!
AntwortenLöschenVoi harmi, ettet saanut valokuvaa.
LöschenTee nyt vaan se galette de rois,se on niin hyvää!
AntwortenLöschenEi nyt kyllä enää mitään kakkua, kun on syöty jo liikaa leivonnaisia ja yksi lahjaksi saatu Linzer Torte on vielä syömättä.
LöschenHesarissakin tänään itkettiin sitä, kun Suomessa ei ole mitään loppiaiseen kuuluvaa ruokaa. Tiedettiin sentään nuo kakut, joita ainakin Sveitsissä sai joka kaupasta.
AntwortenLöschenPakko laittaa kuusi ja joulu huomenna pois kun sitä ei jää tänne kukaan ihailemaan!
Mutta onhan Suomessa toisaalta juhliin ruokia, on tippaleipiä ja simaa ja mämmiä sun muuta.
LöschenOletko jo lähdössä entiseen pääkaupunkiin?
Me mennään muuten perjantaina Kroneen juhlimaan Ginan synttäreitä.
LöschenLippu torstai-illaksi. Kyse oli tuossa vain ja ainoastaan loppiaisesta, muu ei kelvannut.
LöschenTerveisiä Ginalle! Krone oli hieno.
Meillä saa joulukuusi olla vielä lauantaihin saakka. On vielä niin hyvässä hapessa, etten raaskinut eilen ruveta sitä riisumaan. Ja samalla sitten muutkin koristeet takaisin kaappiin ensi joulua odottamaan.
AntwortenLöschenOlisi saanut olla meilläkin pitempään, jotkuthan pitää täällä Saksassa sitä 2.2. asti, jolloin on Maria Lichtmess, vastaa ilmeisesti suomalaista kynttilänpäivää.
LöschenJuu, Clarissa on kanssani samoilla linjoilla. Nuutti vie meiltäkin joulukuusen mennessään. Loppiaista vietimme Miss Sophien ruokalistan lumoissa. Hyvää loppiaisen jälkeistä aikaa!
AntwortenLöschenEipä ole meilläkään ennen Nuutinpäivää taidettu koskaan heittää kuusta. Huomenna kuuset saa kai laittaa roskatynnyrin viereen, pitää illalla katsoa, kuinka moni naapuri laittaa tänään kuusen pois.
Löschen