Maanantaina olin aamulla kuntosalilla (sitä en tosin sanoisi kivaksi ohjelmaksi, mutta yritän jaksaa mennä) ja illalla olimme Philharmoniassa sinfoniaorkesterin konsertissa ja sen jälkeen ystäväpariskunnan kanssa perinteisesti lasillisella viiniä aseman vanhassa kauniissa jugendtyylisessä odotushuoneessa, jossa on baari.
kuva täältä
Tiistaiaamuna kävin sauvakävelyllä (se on kivaa). Oli kaunis sää, aurinko paistoi ja valkoiset joutsenet uiskentelivat sinisellä lammella. Mutta eihän sitä kaunista montaa tuntia kestänyt ja iltapäivällä alkoi sataa. Lähdimme kaupungille, kun olin päättänyt heittää vanhoja kuluneita lautasia pois ja ostaa tilalle uusia. Mikä sattuma, että haluamani lautaset olivat 40% alennuksella liikkeen sulkemisen takia. Nyt meillä on arkikäytössä kahdeksan eri väristä ruokalautasta.
Lautasia mentiin juhlimaan söpöön kahvilaan cappuccinon, mustikkacrumblekakun ja vadelmatortun kera, namskis.
Keskiviikkona oli kivat treffit slovakialaisen P:n kanssa, joka oli vuosia sitten opiskelijana useamman kerran kesätöissä työpaikassani. Emme ole nähneet toisiamme muutamaan vuoteen, kun P. oli töiden takia pois kaupungista, mutta nyt hän on palannut takaisin ja otti yhteyttä. P kokeilee vegaanista tammikuuta ja siksi menimme vietnamilaiseen vegaaniravintolaan syömään. Ruoka oli ihan hyvää, mutta minuahan häiritsee kasvisruuissa aina ne lihaiset nimitykset kuten pihvi, leike, chicken, makkara, beef.
Keskiviikkona yritin saada Charlie Hebdon uusimman numeron ja olin olevinani fiksu ja komensin Provencen serkun ostamaan sen minulle , mutta viisi miljoona muuta fiksua oli halunnut ostaa sen Ranskasta eli se oli heti loppuunmyyty.
kuva täältä
Torstaina oli Philharmonian lounaalla radion sinfoniaorkesteri Jukka-Pekka Sarasteen johdolla ja lautasella Sostakovits (piti etsiä nimen kirjoitusasu suomen kielellä enkä tiedä, mistä saa ässien päälle ne väkärät) ja hänen neljäs sinfoniansa. Musiikki oli niin kovaäänistä, että katsomossa olevat pikkuvauvat eivät oikein tykänneet ja vastasivat aikamoisella kitinällä. Mutta on tosi kiva, että nuoret äidit pääsevät konserttisaliin vauvojensa kanssa. Sali oli melkein täynnä ja sinne mahtuu varmaan 2000 ihmistä.
Tänään oli ohjelmassa taidetta, sillä lähdimme ystävien kanssa Essenin Folkwang-museoon, jossa on tämän kuun loppuun asti erikoisnäyttely Inspiration Japan ranskalaisista taiteilijoista ja japanilaisen taiteen vaikutuksesta heihin. Mukana oli tunnettuja nimiä kuten van Gogh, Gauguin, Degas ja Monet, joka on saanut lummekuviinsa inspiraation Japanista. Mukana oli myös japanilaista taidetta ja erikseen osasto, jossa oli eroottista taidetta ja varoitus, että kuvat saattavat aiheuttaa jollekin "irritaatiota". Folkwang-museo on komeassa David Chipperfieldin suunnittelemassa rakennuksessa. Jos meni liian lähelle jotain taulua, vartijat saivat siitä heti valomerkin. Museossa on myös todella hyvä kahvila/ravintola, jolla on hauska nimi Vincent & Paul.
Mukavasti näkyy viikot vierivän. Tuo on kyllä kiva, että lapsetkin pääsevät mukaan kulttuuririentoihin. Tuntuu, että Suomessa ei uskalla lapsia viedä enää mihinkään, ei edes lentokoneeseen, kun joku voi häiriintyä. Sen sitten näkee ihmisten käyttäytymisessä ettei olla ikinä opittu sitä puolta elämässä.
AntwortenLöschenNoihin harjoituksiin tulee tosiaan paljon pikkulapsiakin ja ihan kiva asia.
LöschenMukavalta kuulostava viikko ja huikean hienot lautaset. Minulla oli suunnitelmissa ostaa tuon tyylisiä Sveitsistä kun sinne kohta lähdemme kevätlukukaudeksi töihin, mutta rahojen kurssimuutokset saattavat vaikuttaa suunnitelmiin... mutta voihan ne ostokset tehdä matkalla Saksassa!
AntwortenLöschenTäällä Saksassahan ne sveitsiläisetkin käy kaiken ostamassa, saavat pilkkahintaan. Just juteltiin, että Sveitsiä vältellään nyt entistä enemmän.
LöschenSinullahan on vaikka mitä! Täälläkin muistaakseni on ollut konsertteja vauvaikäisille tai jonne ne vauvat pääsevät mukaan. Tänään itäisessä Jerusalemissa arabiväestö osoitti mieltään tuosta loppuunmyydystä CH-numerosta,kun se loukkaa profeettaa....
AntwortenLöschenTurkissa on kuulunut myös sellaisia ääniä, mutta toisaalta Saksan turkkilaisislamilainen unioni puolusti kovasti sananvapautta, he olivat monen lehden ja tv-kanavan toimiston edessä puolustamassa vapaata lehdistöä ja sananvapautta.
LöschenHieno viikko kerta kaikkiaan - ja hienot lautaset. Ehkä niihin pääsen taas tutustumaan joskus.
AntwortenLöschenKyllä meillä Suomessa on - ainakin ollut - vauvakinoja, mutta tuon hakemani linkin mukaan ei kovin usein... http://www.finnkino.fi/news/vauvakino/?TheatreArea=1015 Olen kyllä noissa pohjoisen junissa saanut sellaisen rokotuksen lapsia vastaan, että kierrän ainakin junassa lapsivaunut ja muut kaukaa. Niin, meillä on erikseen lapsivaunuja melkein kaikissa junissa. Lentokoneisiin ja muihin kannattaa lapsia kaihtava laittaa päähän kuulokkeet. Pitääkin hankkia uudet....
Me odotellaan sua jo testaamaan lautasia.
LöschenSitten kun saan varmati lentää....
LöschenTeillä oli jälleen hieno, melkein hengästyttävä viikko! Katsos kun täällä: "Maanantai ei mittää, tiistai ei mittää, keskiviikko, torstai ei mittää. Perjantai ei mittää, lauantai ei mittää. Sunnuntai ei sitäkään mittää." Taisin vähän liiotella:-) Totta tuo, mitä Helena kertoi, trendi on nyt sellainen, että nuoret vanhemmat osaavat jo ajatella itseäänkin ja pikkulapset pääsevät mukaan moneenkin paikkaan verrattuna entisiin aikoihin. Hieno juttu! Lentokoneessa pitkällä matkalla säälin enemmän niitä itkeviä pieniä, joiden korvat eivät kestä koneen ilmanpainetta, kuin omia korviani, jotka eivät kestä lasten huutoa. Kuulokkeet – siinä hyvä idea. Niin, ja lautaset ovat todella kivat! Tykkään värikkäistä.
AntwortenLöschenEnsi viikolla ei sitten olekaan mitään erikoista paitsi patikkaporukan vaellus.
LöschenOlen jo pitemmän aikaa miettinyt jatkavani muutaman vuoden takaista AWeekInTheLife- projektiani, postauksesi luettuani inspiroiduin vielä enemmän!
LöschenHyvä idea!
LöschenTe olette niin aktiivisia lahtemaan! Mina tykkaan vaan olla kotona ja isanta viela enemman, siis silloin harvoin kun ei ole toissa. Joskus ostan netista alennuskuponkeja ravintoloihin tms ihan silla mielella etta on "pakko" menna kun kupongin viimeinen paivamaara lahenee. Sapatti-illalliset perjantaisin perheen kanssa on meidan tyypillinen "ulkoilu".
AntwortenLöschenOnneksi me ollaan molemmat samanlaisia. Minä olen perinyt isäni geenit, hän lähti ulkomaille aikaan jolloin se ei Suomessa ollut vielä kovin yleistä. Mistä tuo Allumies lienee perinyt geeninsä, ei ainakaan vanhemmiltaan, kun ne matkustivat korkeintaan 50km kotoa pois.
LöschenOnpas sinulla ollut tapahtumarikas viikko. Ihan tässä hengästyy. Mutta on todella kivaa, kun jaksaa olla noin aktiivinen. Hienoa!
AntwortenLöschenIhan kivoja asioita kun saa tehdä
LöschenDer Kommentar wurde von einem Blog-Administrator entfernt.
AntwortenLöschen