Donnerstag, 5. Februar 2015

Etelä-Tiroli / Alto Adige I

Ajelimme Etelä-Tiroliin Brenner-solan kautta ja kun ystävälläni E:llä ei ollut ollut aikaa ostaa kunnon talvikenkiä, poikkesimme Brennerin Outlet-myymälän ja sepä olikin edullinen paikka. Allumies sai 50 eurolla tukevat Gaborin talvikengät ja minä tosihalvalla Niken lenkkarit ja sieltä olisi löytynyt vaikka mitä edullista ostamista.
Olimme varanneet viikoksi saman hotellin, jossa olemme olleet kerran aikaisemminkin emmekä tälläkään kertaa pettyneet: kivat huoneet, kunnon kylpyläosasto, ystävällinen henkilökunta ja sympaattinen omistajapariskunta. Alussa vähän pelästyimme, kun huomasimme, että ravintolassa oli pöytä 12 hengen bulgarialaisporukalle, joiden pelkäsin kilpailevan samassa liigassa yhden muun slaavilaismaan asukkaiden kanssa, mutta turhat olivat ennakkoluuloni, niin miellyttäviä ihmisiä ja uskomattoman hyvinkasvatettuja lapsia. Lähes kaikki muut hotellivieraat olivat kanta-asiakkaita, jotkut sveitsiläiset paikalla jopa 25. kertaa.

Tässä kuva huoneestamme. Yritän aina ottaa heti tullessamme valokuvan, kun emme ole vielä ehtineet saamaan aikaan epäjärjestystä.


Aamulla herätessämme näkymät olivat tällaiset. Kylä on 1300m korkeudella eikä siellä ollut hirveän paljon lunta, mutta se riitti kyllä tekemään maiseman valkoiseksi. Hiihtoalue on 700m korkeammalla ja siellä oli hyvät laskettelukelit.


Hotelli on sisustettu alppimaiseen tyyliin, Dolomiiteilla kun ollaan. Joulukoristeita oli vielä jonkun verran.




Yhtenä iltana tarjolla oli musiikkia ja tanssia. Musiikista vastasi Jason, joka on bändinsä kanssa saavuttanut tällä kappaleella toisen sijan kansainvälisissä Alppi Grand Prix-kilpailussa. Hänellä oli iso repertuaari eikä vain jodlausta vaan ihan kivaa musiikkia.


23 Kommentare:

  1. Kodikkaan ja viihtyisän näköinen hotelli, varmaan menette kolmannenkin kerran, jos ei neljännenkin!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Voi olla, tuolla on hyvä Preisleistungsverhältnis ( mitähän se on suomeksi?).

      Löschen
    2. Joo, niin kai suomeksi sanotaan.

      Löschen
    3. Just noin. En ehtinyt neuvoa kun Anumorchy ehti!

      Löschen
  2. Oi, lähden seuraavalla kerralla teidän matkaan! Kivannäköinen hotelli. Tuli niin ikävä Alppeja.

    AntwortenLöschen
  3. Kuvista tuli sellainen kiva nukkekotimainen tunnelma :D

    AntwortenLöschen
  4. Mulla on sama tapa ottaa hotellihuoneesta kuva heti saavuttua. Kivan näköistä, niin sisällä kuin ulkonakin. Hiihdittekö?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Engän minä uskalla vuoriila hiihtää, kun pelkään niin kamalasti kaatumista. Miehet laskettelivat, me naiset patikoitiin pitkiä matkoja, heti ekana päivänä viiden tunnin lenkki ja tavattiin miehet usein vuoristomajoissa, kun satuttiin samaan aikaan paikalle.

      Löschen
    2. Oliko tuollakin Winterwanderwegejä kuten Sveitsin puolella Alpeilla?
      Kivalta näyttää hotelli kokonaisuudessan ja kaikki hienot puukalusteet.

      Löschen
    3. Oli Winterwanderwege, ne menee osittain Skipisten yli, mutta nyt oli niin vähän laskettelijoita, että miehet oli välillä,kaksin rinteessä, ihanteelliset puitteet ja hieno ilma, nyt ei ollut vielä sesonki, mutta ensi viikon torstaina alkaa, kun on karnevaali/Fasching-aika.

      Löschen
  5. Kivan, kodikkaan tuntuinen hotelli. Teki mieli kokeilla tuota tuolia, joka on tuossa toiseksi alimmaisessa kuvassa.

    AntwortenLöschen
  6. Melkoisen tavarantäyteinen paikka, nukkekotia tosiaan muistuttaa, mutta ihan söpö.

    AntwortenLöschen
  7. Kivan näköinen paikka,kodikasta:)

    AntwortenLöschen
  8. Onpa kivan ja kodikkaan oloinen hotelli! Ja selvästi tirolilaistyyliä. Me olimme kerran yhden yön samantyylisessä hotellissa (se oli Hall-in-Tirolissa) ja nyt tuli ikävä noihin maisemiin.

    AntwortenLöschen
  9. Opa kivan nakoinen paikka! Nyt alkaa tekemaan mieli reissuun Alpeille!

    AntwortenLöschen
  10. Kauniita maisemia. Täällä meillä on lunta ihan kunnolla jopa vain 700m korkeudessa, ja ihan hirrrrveesti tuolla ylempänä! :)

    AntwortenLöschen