Montag, 9. Februar 2015

Etelä-Tiroli / Alto Adige III

Alempana eli noin 1200m korkeudessa oli suhtkoht vähän lunta. Tämä kiva mökki tuli meitä vastaan, ilmeisesti jonkun loma-asunto ja molemmilla puolilla rakennusta oli pöytä ja penkit, siinä voi istuskella  sekä aamu- että ilta-auringossa, kelpaisi kyllä mulle.


Ylemmäs kiivettäessä saimme näkymät taustalla olevaan vuorimassiiviin nimeltä Rosengarten.


Winterwanderwegien eli talvipatikkapolkujen laadussa ei ollut valittamista. Kesällä alueelta löytyy tietenkin kymmeniä kertoja enemmän hienoja vaellusreittejä, mutta nyt oli monet jyrkät ja liukkaat paikat suljettu. Meillä oli sauvat mukana ja niistä oli paljon hyötyä vuorisessa maastossa.





Talvisen vaelluksen jälkeen oli mukava palata kodikkaaseen hotellihuoneeseen ja lämmitellä jalkoja "uuninpankkolla", sillä jokaisessa huoneessa oli tällainen lämmin uuni, jonka vieressä olevalla penkillä oli kiva istua ja lueskella illallista odottaessa.


Lauantaina lähdimme kävelemään Meraniin, jonne on hotellista parin tunnin kävelymatka. Reitti oli tosin osittain niin jyrkkä ja liukas, että päätimme ajaa autolla Schennan kylään ja kävellä sieltä käsin alas Meraniin. Olemme tässä viinialueella ja kuten kuvasta näkee, täällä ei ollut tietoakaan lumesta paitsi vuorten huipulla.


Meran on Etelä-Tirolin toiseksi suurin kaupunki, vajaa 40000 asukasta. Ilmasto on leuto Välimeren ilmasto ja kaupungissa on paljon kylpyläturismia, mutta nyt monet hotellit olivat kiinni ja meillä oli jopa vaikeuksia löytää ruokapaikka. Tässä oli kirpputori ja ihmiset istuivat auringossa nauttimassa vapaapäivästään.


Belle Epoque-kaupungin sijainti Passer-joen rannalla korkeiden vuorten ympäröimässä laaksossa on henkeäsalpaava.  "Kurhausin" katolla tanssii naisryhmä, jota en ole ennen jostain syystä huomannutkaan.


Etelä-Tirolin on yksi maailman ihanimmista paikoista, upeat maisemat ja siellä yhdistyy sopivasti saksalaisperäinen järjestelmällisyys ja  italialainen dolce vita, ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja avuliata. Kannattaa käydä. Tammikuun lopussa ei ole vielä (hiihto)sesonki ja hotelleissa on edullisia tarjouksia. Ensi viikolla alkaa karnevaalit ja silloin hiihtokeskukset ovat perinteisesti aika täynnä. Me emme varanneet hotellia aikaisin vaan tutkimme ensin säätiedotusta ja löysimme viikon, jolle luvattiin aurinkoa ja sitä todella riitti.

19 Kommentare:

  1. Onpas mahdottoman kauniit maisemat! Ja ilma on tosi kirkasta, saa olla aika hyvät aurinkolasit vai mitä?!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Ei siellä tosiaankaan ilman aurinkolaseja pärjää ja mulla on sellaiset, joissa ei ole ihan kapeat sangat ja vaan niin, että sivultakaan ei aurinko pääse kiusaamaan silmiä.

      Löschen
  2. Olen iloinen puolestasi, kun sait nauttia raikkaiden, lumisten maisemien häikäisevästä kauneudesta.
    Muistan, että lumettomat talviset Alppien rinteet olivat kyllä meikäläiselle melkein pelottavia synkässä mahtavuudessaan.
    Täällä on nyt myös sininen taivas ja lunta, mutta ei Alppeja:-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jos muuttaisin Suomeen, ilman muuta teille naapuriksi. Helsinki ja Tampere nimittäin voivotteli taas, että eivät näe aurinkoa. Te taidatte olla Suomen Freiburg, täällä Freiburg on aina kaikkein lämpimin ja aurinkoisin paikka.

      Löschen
    2. Täällä on kuule ihan lähellä vapaita tontteja, että siitä vaan! Nyt just muuten on taivas oranssia kultaa, kun aurinko on laskemassa.
      30 km täältä satoi, kun täällä oli pilvetöntä, outoja nämä säät.

      Löschen
  3. Mahtavan kaunista. Muistan vallan mainioisti nuo henkeäsalpaavat näkymät ja Meranin sinisen taivaan.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Minä voisin hyvin asua tuolla seudulla. Meranihan on ollut pitkään seniorivaltainen, mutta kuulimme, että sinne tulee aina enemmän nuoriakin perheitä. Bozen on vuosikymmenten kuluessa vaihtunut aina enemmän italiankieliseksi, kaupan myyjistä ei monikaan osaa hyvin saksaa.

      Löschen
    2. Niin, jo silloin kun me olimme Alppivaelluksella Bozenissa puhuttiin enemmän italiaa kuin saksaa.

      Löschen
  4. Se on ihanaa seutua! Voisi siellä kyllä asua.

    Sinun pitää Suomessa muuttaa joko Vaasaan, joka on kai aurinkoisin paikkalunta, tai Lappiin, kossa pn ainoat oikeat tunturit, vaikkei ne kyllä Alppeja korvaa!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Pitää ilmeisesti muuttaa Clarissalaan, sillä siellä on aina kaunis sää.

      Löschen
    2. Allu, mitä sitä nyt oikein liioitellaan siellä:-D Nytkin juuri on pilvistä, +6°C ja märkää ja liukasta, mutta tilastojen mukaan on Helena kyllä oikeassa.

      Löschen
    3. Samma här utom liukas (vad heter det pa svenska)

      Löschen
    4. Meillä paistaa nyt aurinko, joten yritän osan matkaa kävellä kotiin. Icebugit jalassa - ilman niitä ei voi.

      Löschen
    5. Meillä voi vaan haaveilla Etelä-Tirolin sinisestä taivaasta, vaikka ilmeisesti nyt tulee aurinkoa karnevalisteille, torstainahan alkaa lopullisesti sesonki ja Dat Trömmelche jeit (= rummut soi)

      Löschen
  5. Hyvin teilla onnistui todella ilmojen suhteen!! Jos on viela pikkasen off-season, voikin varata viime hetkessa. Niin syvan sininen taivas ja valkea lumi. Minullekin sopisi tuollainen talviloma ilman suksia.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Jos ei tarvitse sopia lomapäivistä työantajan/työkavereiden kanssa eikä buukata lentoja, on kaikki helpompaa.

      Löschen
  6. Kyllä "Alpit" näkyy Suomessakin. Ajelin kerran kesällä Loimaan tienoilla Turkuun päin ja hätkähdin ajatukseen "Alpithan näkyy jo". Mutta mutta, eihän ne voi... Valkeat pilvethän ne siellä edessä taivaan rannassa häämöttivät kuin Alpit kun ajelee vaikka jossain Baijerissa kohti etelää.
    aurinkoista päivän jatkoa paskeriville

    AntwortenLöschen
  7. Ihanalta näyttää ja mainio idea hotellilta tuo *uuninpalko* jalkojen lämmittelyyn!

    AntwortenLöschen