Lentomme menimme Melbourneen ja olimme siitä syystä kaksikin kertaa Melbournessa. Ensimmäisenä päivänä sattui olemaan Australian tai ehkä maailman tunnetuin laukkakilpailu, Melbourne Cup ja silloin Melbournessa on pyhäpäivä. Onneksi olimme lukeneet siitä etukäteen emmekä ihmetelleet kaupungilla liikkuvia hienoja hattupäisiä naisia, joista oli sitten seuraavan päivän lehdessä valokuvia kuten nyt Suomessa linnanjuhlista.
Kilpailun voitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa nainen, joka poseerasi onnellisena häntä tukeneen Down syndroomaa sairastavan söpön veljensä kanssa.
Melbourne osoittautui ystävälliseksi kaupungiksi. Matka lentokentältä cityyn sujui hyvin siistillä lentokenttäbussilla Southern Crossin asemalle ja sieltä sai ilmaisen shuttlekyydin hotelliin asti. Kaupungin keskustassa on ilmainen ratikka, mikä helpottaa turisteja, kun ei tarvitse miettiä, minkälainen lippu pitää ostaa. Sen lisäksi tarjolla on ilmainen vanha city circle tram, jolla voi tehdän kierroksen ja katsoa nähtävyyksiä.
Me kiertelimme myös paljon jalkaisin, mutta jostain syystä ei tullut otettua kovin paljon kuvia, mutta pistän tänne nyt muutaman.
Flinders station
makasiineja Yarra-joen varrella
Skyline ennen sateen alkua
Yhtenä iltana kävelimme mielettömän pitkän matkan etsiessämme kivaa ruokapaikkaa. Siis ei niistä puutetta ollut, mutta olivat kaikki täynnä. Sitten löysimme sattumalta Jamie Oliverin ja sieltä saimme pienen odotuksen jälkeen pöydän. Ruoka oli ihan o.k., mutta ei kuitenkaan mitään täysin ihmeellistä. Kultakaivos se näyttää olevan, niin moneen kertaan siellä vaihtui asiakkaat pöydissä.
Viimeisenä iltana en edes jaksanut ottaa kameraa mukaan ja silloin tuli vastaan aivan fantastinen auringonlasku Yarran sillalla, jossa hyppi iso lauta ammattikuvaajia. Ajattelin sitten vain, että olipas tyhmää jättää kamera kotiin ja kävelin eteenpäin ja sitten ihan vihonviimeisessä paikassa, kun kaikki hieno oli oikeastaan jo ohi, nappasin kännykällä tämän kuvan.
Melbourne on kaupunki, jossa ei ole mitään ihmeellisiä nähtävyyksiä, mutta se on silti ihan kaunis kaupnki ja siellä on paljon hyviä ravintoloita (jos älyää varata ajoissa pöydän). Sieltä löytyy paljon kivoja kauppoja ja söpöjä vanhoja arkadeja, joissa on kivoja putiikkeja ja kahviloita kuten tämä
Eiköhän tästä valikoimasta löydy jokaiselle jotakin. Tässä kahvilassa oli ulkona oikein pitkä jono, melkein kuin aikanaan banaanijono Itä-Saksassa.
Melbournin lentokentältä me vuokrasimme auton. Olimme varanneet vähän isomman auton, kun halusimme, että matkatavaramme mahtuvat aivan varmasti takakonttiin. Kun sitten saimme automme (Toyota RAV4), sen takaluukusta puuttui kansi eli matkatavarat olisivat olleet siinä näytillä varkaille. Europcarin mukaan ne kannet varastetaan (kukahan niitäkin muka varastaa?) ja siksi ne on otettu autoista pois. Jonkun verran jouduimme tappelemaan vuokrafirman kanssa, mutta löytyihän sieltä jostain vielä kansi eli ei niitä nyt ihan kaikkia ole varkaat vieneet. Emme olleet varanneet kallista navigaattoria autoon, sillä onhan meillä nyt aipäd ja siihenhän me olemme fiksuina ladanneet Here maps-ohjelman ja voimme ilman nettiyhteyttäkin komeasti selvitä Heren avulla. Mutta kuinkas kävi! Minun halvasta päästä olevassa aipädissäni ei olekaan GPS:ssää eli navigointi ei onnistunut. Siinä sitten oltiin vieraalla isolla autolla vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja teitä meni ristiin rastiin eikä aavistustakaan minne suuntaan olisi pitänyt ajaa eikä sieltä taatusti löytynyt tienviittaa meidän päämääräämme eli pieneen 4000 asukkaan Cowesiin. Mikä onni, että olen varmuusaddikti ja olin ladannut Heren myös kännykkääni, joka sitten loppujen lopuksi toimi 3500 km matkan ajan luotettavana navigaattorina ja puhui ihanaa Oxford englantia eikä sitä australialaista mongerrusta.
Ja tuossa se meidän auto on ensimmäisen ajopäivän iltana Cowesissa B&B:n edessä täysin ehjänä. Ja ehjänä se pysyi loputkin 3500 km paitsi että jossain highwayllä tuulilasiin lensi kivi ja teki aika pitkänkin särön, mutta onneksi sitä ei tarvinnut vaihtaa ja onneksi meillä oli täyskaskovakuutus, joka korvaa lasin.
Ajaminen vasemmalla puolella on kaupunkien alkupuolella aika helppoa, mutta Melbournissa en ikinä uskaltaisi ajaa, sillä siellä on aika ihmeellisiä liikennejärjestelyjä. Jos esim. pitäisi kääntyä oikealle, ryhmitytään kaikkein vasemmanpuoliselle kaistalle ja ajetaan vielä vähän siitä vielä vähän vasemmalle ja sitten liikenteen salliessa käännytään oikealle eli niinkuin meillä Euroopassa vasemmalle käännyttäessä ryhmityttäisi kaikkein oikeinpuolisemmalle kaistalle.
Minulle lähti Melbournista mukaan UGGin tohvelit ja totesin tänään kaupungilla, että maksoin niistä tasan puolta vähemmän kuin ne maksavat täällä.
Tuohon jonoon esikoinen ja minä olisimme jääneet mielellämme, pellavapään kauhistukseksi.
AntwortenLöschenArvasin, että te jonottaisitte E:n kanssa. :-)
LöschenHuh, en olisi taatusti uskaltanut tuolla autolla ajaa. Mutta teillä on jo kotona erilaista kokemusta vilkkaasta liikenteestä, kuin meillä täällä.
AntwortenLöschenSen baarin edessä minäkin olisin kyllä jonottanut. Ihanat näkymät.
Kiitos taas kivasta matkatarinasta, on upea tutustua paikkoihin sinun silmilläsi. Kuvasi ovat aina niin kauniita.
Täällä on usein ahdasta ajaa parkkeeravien autojen välistä, Australiassa on kyllä tilaa, leveät kadut.
LöschenMukavalta kaupungilta kuulostaa kyllä :)
AntwortenLöschenTuli tuossa mieleen että onko ollut puhetta koskaan mikä on lempikaupunkinne- tai maanne? Onko teillä yhteinen sellainen? Olisi hauska lukea joskus ihan vaikka päivitys Top 5 tai joku vastaava :) Minä kun en ole vieläkään päässyt Eurooppaa pidemmälle (enkä välttämättä ihan heti pääsekään).
Näistä matkoista on mukava lukea, mutta tulee kamala matkakuume :P
Enpä osaa sanoa niistä lempipaikoista muuta kuin että Myanmar on edelleenkin ehdoton ykkönen kaikista maista.
LöschenIhan uskomatonta, ettei olisi takakoslassa luukkua?! hohhoijja :D
AntwortenLöschenPiti myös sanoa, että joskus on ihan kivakin, ettei ole kameraa mukana ja voi keskittyä ympäristön ihasteluun ihan vain omilla silmillään. Mä reissussa aina muutamana päivänä päätän, että hani saa ottaa kaikki kuvat - mitään järkeä että ihan kaikkialta meillä on molempien kuvia ;)
Melbourne vaikuttaa kivalta! ...meitä ei jostain syystä Down Under ole ikinä kovasti kiinnostanut. Se on ollut sellainen "En kieltäytyisi kutsusta, mutta en lähde itseäni sinne järjestämään - ainakaan vielä" -maa .. :) Mutta pakko myöntää, että pikkuhiljaa on alkanut kiinnostamaan vähän enemmän!
On se vaan kiva maa matkustaa, mahtava luonto ja hyvät hotellit ja ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä jne.
LöschenIhana Melbourne, minun suosikkini...en tiedä miksi kun siellä ei ole mitään erityistä. Mutta paljon kivoja kuppiloita ja hauskaa fiilis!
AntwortenLöschenJoo, tosiaan jännä, että ei ole mitään ihmeellisiä nähtävyyksiä, mutta silti kyllä ihan kiva paikka.
LöschenIhan mukavan tuntuinen kaupunkihan tuo on. Kun maailmaa kiertää, niin kyllä vastaan tulee kaikenlaisia erikoisuuksia; kuten tuo takaluukun puuttuminen. En van oikein ymmärrä, miksi takaluukun kansi varastetaan. Jos se otetaan, niin eikö muut osat autossa kiinnosta?
AntwortenLöschenpiti kirjoittaa takaluukun kansi...
LöschenNo en mäkään ymmärrä kuka Australiassa varastaa ihan kuin itä-Euroopassa.
LöschenKiva maa, mutta en kyllä tuonne M:ään olisi mennyt. Minullahan oli vuosi sitten Sydneyyn ja sen lähelle työmatka varattuna, mutta en päässyt sinne silloin, ehkä myöhemmin. Mutta että takaluukun kansi oli poissa, hoh hoo!
AntwortenLöschenM. tuli automaattisesti mukaan, sillä ensinnäkin Sydneyn lento olis ollut meille liian kallis ja toiseksi haluttiin Phillip Islandille ja ajaa Great Ocean Road, olis ollut hommia vältellä M., kun sinne meni automaattisesti.
AntwortenLöschenPitääkin ohjata tyttö katselemaan kuviasi tutusta paikasta.
AntwortenLöschenAi niin, taisi käydä Australiassa vai oliko jopa pitkäänkin?
LöschenTeillä onkin mukavan tuntuinen loma Austraaliassa:)
AntwortenLöschenIhania kuvia!
Mukavaa joulun odotusta!
Oli rentouttava loma. Kiitos samoin sullekin mukavaa adventtia♥
Löschen