Samstag, 20. Februar 2016

Sairaan selfie

Voimat ei oikein meinaa riittää mihinkään, mutta selfien sain otetuksi. Herra Herpes lähettää terveisiä!

Kun toissayönä en saanut lainkaan nukuttua, pisin yskimättä oleva aika taisi olla vajaa minuutti ja vatsalihaksiin sattui jokainen yskiminen ihan hirveästi, soitin aamulla kotilääkärille ja hän pyysi tulemaan vastaanotolle. Otti neljä putkiloa verta ja lähetti minut läheisen radiologin vastaanotolle keuhkokuvaukseen. Radiologi oli vähän hämmillään, kun olin melkein pettynyt, että minulla ei ole keuhkokuumetta vaan keuhkot ovat täysin kunnossa. Pettymykseni syy oli pelko, että todetaan kyseessä olevan virus, jonka joutuisin ominvoimin hoitamaan kuntoon, en nimittäin uskonut, että se olisi mahdollista. Iltapäivällä lääkärini meni henkilökohtaisesti toisessa kaupunginosassa olevaan laboratorioon ja tutki vereni ja illan suussa hänen apulaisensa soitti ja vahvisti, että kyseessä on bakteeri ja saan lunastaa hänen minulle varmuuden vuoksi jo aamupäivällä kirjoittaneen antibioottireseptin. Illalla lääkäri soitti sitten vielä henkilökohtaisesti ja kertoi, että tulehdusarvot olivat kuusi kertaa korkeammat kuin saisi olla. Olin todella kiitollinen Saksan terveydenhuollosta ja hyvästä ja nopeasta palvelusta sekä kotilääkärillä että radiologilla ja kiitollinen omalla lääkärille, ettei hän sanonut, että sorry, labra on nyt kiinni ja verikokeet otetaan vasta maanantaina.


Olen vieläkin valovuosien päässä terveestä, mutta antibiootti on jo selvästi vaikuttanut ja näen valoa tunnelin päässä.

It is health that is real wealth and not pieces of gold and silver. - Mahatma Gandhi

11 Kommentare:

  1. Hyvä juttu, että kyse oli bakteerista ja lääkkeet tepsivät siihen! Pikaista paranemista ja hoida nuo veriarvot kuntoon! Taidankin taas lähteä syömään hedelmiä...

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kyllä eka tabletti jo helpotti elämää. Pahinta on vatsalihasten kipu, ennen kuin yksin pitää painaa vatsaa, kun koskee niin hitosti.

      Löschen
  2. Ulla, kun olet tuosta selvinnyt aloita kaikkien muiden vitamiinien päälle vielä se 25 MIKROgramama D:tä. En ole sen jälkeen ollut flunssassa kun tuon tein ja R:llä sama.

    Onneksi minulla toimii yhtä nopsasti kuin sinullakin nuo lääkärihommat. Kaikilla ei...

    Valoa näkyvissä!<3

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. D-vitamiinia syön, täällä ei vaan puhuta mikrogrammoista vaan on eri yksiköt.

      Löschen
  3. Huh,onneksi selvisi ja pikaista paranemista Allu!

    AntwortenLöschen
  4. Onneksi löytyi tropit. Pikaista paranemista. Minulla flunssan jälkitautina herpes kukkii alahuulessa ja kun paraneminen minulla on hidasta, peilistä katsoo Zombie vielä pitkään.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Taidan minäkin olla vielä pitkään zombie. Viime yönä muuten yskitti taas aivan kamalasti eli antibiootti ei ehkä sittenkään pure ja se saattaa tarkoittaa, että mulla on hinkuyskä, OMG!

      Löschen
  5. Kiva että tervehtyminen on paremmalla puolen. Tässä kyselen että voikohan yskä tarttua blogin kautta (hahhah), kun itselläni nyt on yskä. En kuitenkaan ole vielä lääkäriin turvautunut, vaan otan noita mieheni keittämää rohtoteetä. Katsotaan nyt viikon alkuun....

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Sen verran parempi, ettei enää ole ollut niitä kohtauksia, joissa yskittään heti puolen minuutin päästä uudelleen, mutta en usko, että tämä nopeasti paranee, ei ainakaan jos on hinkuyskää.

      Löschen
  6. Kiitä onneasi, että ET sairasta Suomessa. Mahdollisimman pikaista paranemista sinulle. Lisäksi sinulle ja omaishoitajallesi pitkää pinnaa. HK

    AntwortenLöschen