Montag, 3. Oktober 2016

Salaperäinen tuliainen

Pohjoisssaksalainen ystäväpari kävi kylässä ja toi meille tuliaisia, lähes kaikki heidän omasta puutarhastaan.


Korista löytyi mm. karviaisminttuhilloa, viinimarjalikööriä, sitruuna, kapinkarviaisia ja katsokaa noita söpöjä pieniä munakoisoja♥


Sen lisäksi sain hienon kotelon, jossa oli jotain salaperäistä. Avaimen kuva päällä ei sanonut mitään, eikä tuo tekstikään ja sitten tuli esiin pienenpieni pullo, jota olisi hyvin voinut luulla hajuvesipulloksi, mutta kun tunnen lahjan antajat (elintarvikekemistejä), arvasin, että pullossa on jotain suuhunpantavaa ja niinhän onkin, varmaan kamalan kallista, yli 40v vanhaa balsamietikkaa, jota voi ehkä jouluna ja pääsiäisenä kokeilla.

19 Kommentare:

  1. Hieno lahja! ja miten kaunis pullo. Mutta ananaskirsikka on kai tuon kapinkarviainen synonyymi ja tunnetumpi?

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eihän niitä ollut Suomessa silloin mun lapsuudessa ja piti etsiä suomalainen nimi netistä ja sieltä löytyi sekä ananaskirsikka että kapinkarviainen ja piruuttani otin sen kapinkarviaisen, koska eniten Saksassa käytetty nimi Physaliksen lisäksi taitaa olla Kapstachelbeere. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tuollakin Judenkirsche, Andenbeere, Goldblume, Ananaskirsche. Kap-nimi on tullut siitä, että portugalilaiset merimiehet on aikoinaan tuoneet kasvin Andeilta Etelä-Afrikkaan Hyväntoivon niemelle, siis KAPin niemimaalle.

      Löschen
  2. No johan oli upeat tuliaiset! Arvostaisin todella!

    AntwortenLöschen
  3. Onpa mahtava lahja.Ruokalahjat ovat ihania:-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Musta on kiva kanssa saada ja viedä ruokalahjoja.

      Löschen
  4. Ihania tuliaisia! Ja ihana kuvitella puutarha, jonka antimista saa kaikkea tuollaista.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Asuvat kauniissa maalaiskylässä Hampurin seudulla ja oikein iso tontti.

      Löschen
  5. Löytyyhän meillä puutarhasta yhtä sun toista, mutta enpä vaan ole osannut noin kauniisti niitä vieraille viedä. Sen sijaan annan ne noin vain ja sanon: tässä olis vähän karviaishilloa ja pari kesäkurpitsaa, kuivattuja yrttejäkin ja kanelilla maustettua omenahilloa.... Vastaisuudessa pitää ottaa tuosta oppia!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kelpaishan nuo sunkin tuliaiset meille, mutta kun käyt niin harvoin. :-)

      Löschen
  6. Ananaskirsikan tunnistin näöltä, en kapinkarviaisen nimeltä.
    Onpa kauniisti tehty lahja, ja mikä ihana pikkupullo! Antaja kyllä tuntee kokkaustaitosi.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Biologian tunti kapista tuli pidettyä tuossa ylhäällä.

      Löschen
  7. Kapinkarviainen! Mainio nimi ananaskirsikalle.
    Varmasti mielenkiintoista maisteltavaa ja kerätty niin kauniiksi kokonaisuudeksi. Ihana tuliainen.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Katsoin, että se on hollanniksikin kaapkruisbes. :-)

      Löschen
  8. Antworten
    1. (hyvä et osaa saksaa kun tänne kirjottaa - minä vaihdoin suomeksi blogissani)

      Löschen
    2. Pitää vaihdella kieliä, ettei ruostu taito. :-)

      Löschen
  9. kysyvät saksaksi jos olen robotiti - ja sit pitää vastaa niihin saksalaisiin kysymyksiin...

    AntwortenLöschen
  10. (ruattalaises blogissani ruattiks, suamalaises suameks)

    AntwortenLöschen