Ihmettelimme Maastrichtissa kun talojen edessä riippui reppuja ja laukkuja, kunnes saimme selville, että reppu on merkki, että talossa asuu uusi ylioppilas.
Kiitos kyselyistä, hengissä olen, mutta majatalon emännän aika ei tahdo riittää bloggaamiseen ja väliin tulee sitten vielä kivoja yllätyksiä kuten tänään kellarin märkä lattia. Allumies ymmärtää aina häipyä sopivaan aikaan yliopistolle tai golfkentälle ja emäntä yrittää löytää perjantaina putkimiestä korjaamaan vuotoa. Mikään ei voi mua enää järkyttää: :-)
No voi hitsi! Vuodon kanssa ei voi odotella pitkään.
AntwortenLöschenKun asuimme joskus omakotitalossa Suomessa, K ymmärsi aina lähteä työmatkalle juuri pahimpien lumimyrskyjen aikana. Ei ollut vain kerran tai kaksi kun meikäläinen sitten kolasi pihaa koko illan. Joskus sain aikaiseksi vain kapean polun, jota hiihtelin monta päivää.
Amsterdamissa ei ole taloa eikä lunta. Edes talvisin.
Voimia viikonloppuun!
Miehet osaa valita hyvin ajankohdan.
LöschenTuohan on kiva tapa! Ja liput "liehumassa" reppujen kanssa.
AntwortenLöschenToivottavasti sait heti hyvän putkimiehen ja lattian kanssa kuivaksi. :)
Ihan kiva perinne tuo reppu ja lippu.
LöschenHauska tapa! Vähemmän hauska tuo Allumiehen "oikein ajoitettu" poissaolo;)
AntwortenLöschenjoo
LöschenHyvä merkkihän tuo on. Toivottavasti vesi pysyy taas putkissa?
AntwortenLöschenPysyy, ei se ollut isompi vika, suodatin vaan oli tukossa, mutta sitä varten piti siirrellä romuja ja sun muuta ja ne pitäis siirrellä sitten taas takaisin.
LöschenLuulin jo että teillä on sadevesi tunkeutunut sisätiloihin.
AntwortenLöschenToivottavasti putkimies on saapunut pikaisesti paikalle, siis olet saanut putkimiehen ...
paskeriville
No eipä ole meillä kovasti satanut kuten Berliinissä satoi, tosin eilen ilmeisesti ainakin Düsseldorfissa jonkun verran. Me oltiin Rotterdamissa ja sielläkin vain tihutteli eikä kannattanut edes varjoa avata.
Löschen