foto: Wikipedia
Alexander von Humboldt (1769-1859) oli saksalainen luonnontieteilijä ja tutkimusmatkailija. En tiedä miten tunnettu Humboldt Suomessa on, itse tuskin tunsin häntä Suomessa asuessani, mutta Saksassa hän tulee useasti vastaan. Esim. Berliinin yliopisto on saanut häneltä nimensä. Joku on saattanut törmätä häneen Daniel Kehlmannin kirjassa Maailman mittaajat, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Me törmäsimme Alexiin lomamatkallamme, jossa osittain kuljimme hänen jalanjälkiään ja mietimme, miten ihmeessä hän on pystynyt lievetakki päällään ja nahkakengät jalassa kiipeämään vuorille, jonne me emme olisi nykyaikaisilla varusteilla lähteneet.
Sain ystäviltä lainaksi mahtavan mielenkiintoisen kirjan Humboldtista, jonka ainoa vika on sen koko ja paino, se ei sovi iltalukemiseksi sänkyyn, mutta pihan varjoisessa nurkkauksessa se maistui eilen kamalasta helteestä huolimatta. Kirjaa ei ole käännetty (vielä) Suomeksi, mutta ruotsiksi kylläkin.
Myöhään illalla, kun olimme läpivedolla tuulettaneet yläkerran takkahuoneen siedettäviin lämpötiloihin, otimme esille samoilta ystäviltä lainaamamme DVD:n Che Guevaran tositapahtumiin perustuvasta Moottoripyöräpäiväkirja-leffasta. Chen elämä on aina kiinnostanut ja nyt oli jännä nähdä hänet osittain samoissa maisemissa, joissa olimme itse maaliskuussa. Che oli leffassa samanlainen hurmuri, jona olen häntä aina pitänyt ja hän . ♥ Häntä näyttelee sympaattinen meksikolainen Gael Garcia Bernal, joka Oscar-palkintojen jaossa kritisoi Trumpin suunnittelemaa muuria.
Hyvä että valistat tietämätöntä. Vetenskapens bortglömde hjälte : Alexander von Humboldts äventyr näyttää olevan kirjan nimi ruotsinkielellä ja todellakin, unohdettu tai tuntematon hän on ainakin minulle muuten kuin Berliinin yliopiston nimessä. Varmaan mielenkiintoista nähdä Che Guevara tutuissa maisemissa! Voisin oikeastaan liittää tuohon vielä kuvan eräästä "radikaalista" opiskelijaneitosesta poseeraamassa Chen julisteen edessä:)
AntwortenLöschenjätin julisteen laittamatta :-) GMTA
LöschenMielenkiintoista. Caracasissa asuessa törmäsin aina välillä Humboldtin nimeen,ja sitten selvisi että Caracasissa on saksalainen hänen nimensä mukaan nimetty koulu,ja HUmboldthan vietti aikaa myös Venezuelassa.
AntwortenLöschenAi niin ja ihan unohdin. Humboldtin nimi tuli siksi niin usein esille koska Caracasissa on myös Humboldt hotelli.
Löschentaitaa olla eteläamerikkalaisille tuttu kaveri
Löschen