Ei mennyt niin kuin Strömsössä

Vaikka olimme hyvin tyytyväisiä pyörämatkaamme, ei kuitenkaan kaikki mennyt niin kuin Strömsössä (kiva sanonta muuten suomen kielessä).

1) Amppari puri minua reiteen ja siitäpä tulikin taas aikamoinen punainen läiskä ja kutisi monta päivää. Istuin ulkokahvilassa korituolin päällä ja ilmeisesti siinä istui myös ampiainen, onneksi oli antihistamiinia ja Fenistiliä mukana.

2) Metsätöiden takia yksi tie oli suljettu ja jouduimme etsimään uuden reitin, jota minä en kyllä olisi koskaan löytänyt ja olisin varmaan eksynyt täysin, mutta onneksi tuo parempi puolisko on hyvä arvioimaan suuntaa ja lukemaan karttoja ja löysimme kiertotien, joka oli tosin aika mäkinen ja lisäkilometrejä tuli noin kymmenen. Kaiken kukkuraksi tiellä tuli vastaan lätäkkö eikä mikään matala vesi. Minä en uskaltanut ajaa sen läpi keskeltä korkean veden kohdalta ja reunat taas viettivät niin siihen keskelle, että en siitäkän halunnut ajaa. Eipä sitten muuta kuin riisua kengät jalasta ja kahlata matalampaa reunaa lätäkön läpi. Onneksi vesi oli aivan kirkasta ja ihmeen lämmintä ja sain talutettua sen läpi ja laukussa oli pyyheliina, jolla voin kuivata jalkani.

3) Kerran hyppäsin jotenkin hassusti pyörän päältä ja venäytin vähän lihaksia ja se tuntuu vieläkin, mutta ei se nyt pahemmin haitannut.

4) Pysähdyimme katsomaan kohtaa, jossa Salzach ja Inn yhtyvät. Valitettavasti kasvillisuus oli niin korkeaa, että ei oikein hyvin nähty. Allumies kurkki ensin yhdestä kohtaa

ja kun siitäkään ei hyvin näkynyt, hän kiipesi kiviaidan päälle ja hyppäsi kaiken nähtyään sitten siitä alas. Valitettavasti hän oli pyörältä noustessaan unohtanut deaktivoida airbaginsa tai turvatyyny se näköjään onkin suomeksi ja tyyny tietenkin luuli, että nyt on tulossa onnettomuus ja pamahti auki.
Kyllä meiltä naurua riitti. Toisaalta harmi, että kävi niin ja turvatyyny pitää korjata, mutta toisaalta oli ihan mielenkiintoista nähdä, että se vekotin todella toimii. Ylemmässä kuvassa se näkyy Allumiehen kaulassa vielä kunnossa ja tässä alemmassa possulla on tukankuivaaja päässään. Se pamaus oli kyllä aika kova ja ensimmäinen ajatus oli, että nyt meni polvi.

5) Allumies kaatui jarruttaessaan nurmikon ja asfaltin välillä olevassa sorassa, takapyörä liiti kuin jäätiköllä. Se oli juuri sellainen juttu, mitä pelkään kamalasti ajaessani jyrkkää alamäkeä soratiellä.
Pää oli pehmeällä nurmikolla, mutta kylkensä hän satutti, onneksi oli viimeinen etappi ja hän selvisi siitä hyvin. Pelkäsimme jo vähän kylkiluun katkenneen, mutta se on "vain" ruhjevamma, joka voi toisaalta olla yhtä kivulias kuin katkennut luu.

6) Viimeisenä päivänä ajoimme Passauhin ja siellä olimme hotellissa, jossa ei ollut hissiä ja huoneemme olivat kolmannessa kerroksessa. Respassa oli vain hentoinen tyttö, josta ei olisi ollut apua painavien matkalaukkujen kantamisessa. Kun seisoimme siinä portaiden edessä, sanoin oikein kovalla äänellä Allumiehelle, että sinä et nyt sitten kanna mitään ja odotin, että kolmas matkalainen GM tajuaisi, että olisi aika auttaa rampaa kaveria, mutta turha luulo, hänhän on ego ja lähti voivotellen kantamaan omaa laukkuansa ja minä sitten kannoin ne meidän kaksi 20 kilon laukkua kolmanteen kerrokseen. Kaikki ystävät tietävät, että en ollut halukas tekemään tätä matkaa näin pienessä eli kolmen porukassa  ja nyt kävi niin kuin pelkäsinkin.  GM hoiti aina vain omat asiansa eikä esim. koskaan avannut tai lukinnut pyöriä, jotka lukittiin aina yhteen numerolukolla. Hän saattoi seistä aamulla jo pyörien vieressä ja odotti, että me tulemme avaamaan numerolukon. Hän ei myöskään koskaan mennyt hotellin respaan kysymään, minne pyörät saa parkkeerata yöksi, vaan odotti, että Allumies hoitaa asian. Tämä käyttäytyminen oli tuttua jo edellisiltä matkoilta, mutta silloin oli muita mukana eikä se tullut niin keskeiseksi jutuksi ja me nauroimme asialle. Tuon matkalaukkujen kantamisaarian jälkeen pinnani paloi ja syytin häntä myöhemmin illalla egoismista. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, kun oli niin vaikea kantaa oma laukku. Ressukka. Miten voi olla huomaamatta, kun niin kovalla äänellä mainitsin asiasta.  Mutta hyökkäys on paras puolustus ja sitten _me_ saimme kuulla kunniamme, kun meiltä kuulemma puuttuu empatia täysin emmekä ole vaimonsa Ginan sairastaessa/kuollessa pitäneet _hänestä_lainkaan huolta. Olisimme kuulemma voineet kutsua häntä (vielä) useammin syömään. Kaikki ystäväpiirissämme pudistavat päätään moisesta väitteestä ja kännyssäni on tallella vielä monta viestiä Ginalta, jossa hän kiittelee huolenpidosta. Seuraavana aamuna asiasta ei enää puhuttu. Let's see mitä tulevaisuus näyttää.