Seuraava yöpymispaikka oli Burghausen, joka sijaitsee myös Salzachin rannalla. Yksi noista pyöräilyn kohokohdista on nähdä yhtäkkiä edessä joku linna tms. Tässä taas sydän tykytti, kun tajusin, että olemme saapumassa Burghauseniin. Samanlainen tunne oli mm. näkiessäni Loiren linnoja.
Burghausen on Saksan puolella ja se on tunnettu linnastaan, joka on maailman pisin. Aikamoisen ylämäen jouduimme ajamaan ennenkuin pääsimme tuonne linnan luokse hotelliimme.
Seuraavana aamuna laskettelimme sitten sitä jyrkkää mäkeä alas ja matka jatkui vastapäiselle kukkulalle, mutta ei ollut mitään mahdollisuutta ottaa vauhtia, sillä välissä oli kovaliikenteinen risteys ja olihan siinä sitten kova polkeminen ennenkuin päästiin taas ylös.
Ajoimme sitten vaihteeksi Itävaltaan Braunau-nimiseen pikkukaupunkiin, joka on muuten aivan kiva maalaiskaupunki, mutta vaan negatiivinen konnotaatio, sillä siellähän on syntynyt eräs itävaltalainen maalari nimeltä Hitler.
Kun tuli kahvinälkä, poikkesimme söpöön Landgasthausiin
jossa saimme taivaallista munkkia aprikoositäytteellä, vieläkin tulee vesi kielelle, kun katson tätä kuvaa.
En edes muista tämän paikan nimeä, ajoimme sen ohi joen toisella puolella. Kännykkä on vähän photoshoppaillut itse, vaikka oli se alkuperäinenkin kuva ihan kiva.
Vastaan tuli myös augustiinilaisluostari Reichersberg
ja sitten saavuttiinkin jo maaliin eli Saksan puolelle Passaun kaupunkiin. Passau on hienolla paikalla kolmen joen eli Tonavan, Innin ja Ilzin rannalla, mukava yliopistokaupunki. Siellä oli aika pimeää ja välillä satelikin enkä jaksanut ottaa kuvia.
Pyörät saimme jättää hotellin autotalliin ja olimme yhden yön hotellissa ja seuraavana päivänä meidät kuljettiin takaisin lähtökohtaan Krimml'iin, jossa automme oli koko viikon hotellin parkkipaikalla. Kotimatkalla olimme sitten vielä yhden yön söpössä baijerilaisessa Bad Tölz'in kaupungissa ja siellä paistoikin sitten taas aurinko.
Matka oli hirveän kiva, vaikka kommelluksiakin sattui, niistä sitten eri postaus.
Olipa teillä upea reissu.Hieno linna, oliko hotelli itse linnassa?
AntwortenLöschenEmme asuneet linnassa, mutta ihan vieressä oli hotelli.
LöschenUpeita maisemia teillä on kyllä ollut. Passaussa en olekaan käynyt, yksi kollega kävi siellä yliopistoa (ja valmistui).
AntwortenLöschenPassau on kiva yliopistokaupunki.
LöschenTosi sievä Landgasthaus<3 Mahtava linnakokemus.Ja varmaan ihana ajella pitkin Salzachin rantaa.
AntwortenLöschen<3
Kaikki paikat oli kivoja.
LöschenIhailen teidän reippauttanne. Minäkin olen kiinnostunut noista maisemista, mutta en pyöräilisi, se on varma. Mieluummin vaikka kävelen.
AntwortenLöschenEihän ne etapit niin pitkiä ollut, joskus vain 45km ja jos jakaa sen koko päivälle, niin ei siinä pitkää aikaa yhtä mittaan ajella.
LöschenEi voi muuta kuin liittyä kuoroon: oli teillä upea reissu!!
AntwortenLöschenKyllä se kannatti tehdä. Reitti on kyllä yksi parhaimpia mitä on tehty.
LöschenOn teillä ollut taas upea matka! Olisi ihan huippua päästä pyöräilemään tuollaisissa maisemissa...
AntwortenLöschenSinne vaan kun lähdet, matkat on hyvin järkättyjä, pyörät voi vuokrata ja matkalaukut kuljetetaan hotellista hotelliin. Me ollaan aina oman porukan kesken, mutta tarjolla on myös opastettuja matkoja ryhmän kanssa, mutta me ei haluta sellaista, kun halutaan itse päättää, milloin pidetään tauko ja missä.
LöschenNäyttää kyllä kivalta reitiltä.
AntwortenLöschenMiten paljon riitti varsinaisia pyöräteitä ja miten paljon jouduitte ajelemaan pelkällä pientareella autoja väistellen?
Suurin osa on pyöräteitä ja hyväkulkuisia metsäteitä tai jos on maantie, usein joku maalaistie, jossa on vähän liikennettä eli autot ei ole ongelma.
LöschenKyllä on kaunista, siis tosi kaunista....
AntwortenLöschen