Dienstag, 3. April 2018

Pääsiäinen Ederin laaksossa

Vietimme tänä vuonna pääsiäispyhäpäivät Eder-joen laaksossa, jossa ystävämme juhli syntymäpäiväänsä tai oikeastaan hän pakeni sinne synttäreitään ja me olimme ainoat "kutsuvieraat".
Olimme meille ennestään tutussa hotellissa Frankenbergin kylässä.


Allumies oli taas leikkinyt salapoliisia ja löytänyt jostain edullisen tarjouksen tähän suhtkoht kalliiseen hotelliin, jossa meitä odotti huoneessa kaunis hedelmälautanen ja ihana suklaa.


Säätiedotus ei ollut luvannut kovin hyviä ilmoja, mutta kun ystäväni oli jättänyt aurinkolasit kotiin ja minä ottanut sateenvarjon mukaan, tulikin ihan kivat ilmat. Patikoimme Kellerwaldin luonnonpuistossa ja hengitimme puhdasta ilmaa.



Illalla jaksoimme sitten syödä Michelin tähden ravintolassa hienon menyn. Söimme ensimmäistä kertaa elämässämme sampea, jonka tunnemme muuten vain kaviaarista, josta en juuri piittaa eikä se kalanakaan ollut meidän makuumme, oli vähän sitkeän tuntuista, mutta muut ruokalajit olivat sitten aivan täydellisiä, esim. tämä raparperijälkkäri oli taivaallista ja niin kuvankaunis annos.


Ja last but not least nämä suklaat, voi taivas!


Maanantaina käväisimme Fritzlarin pikkukaupungissa, kun olimme lukeneet, että siellä on vanhoja puuristikkotaloja ja niitähän sieltä löytyi ja myös kiva ulkoilmakahvila, jossa joimme kahvit ja söimme ihania kakkuja.




Tänään koukkasimme kotimatkalla vielä Marburgin yliopistokaupungin kautta, josta löytyy myös kauniita vanhoja taloja. Vanhakaupunki on ylös vuorella, sinne pääsee alakaupungista helposti hissillä. Marburg on kuuluisa hyvästä yliopistosta ja täydellinen kaupunki opiskelijoille.



Nyt sitten yritetään laihduttaa. Kotona on pöydällä vielä pupupesä, mutta taidan viedä sen torstaina lastenkutsuille, jonne saimme kutsun. Vai söisinkö sittenkin itse?



14 Kommentare:

  1. Allu, hienot kuvat<3 Kun aikanaan teimme ensimmäisiä reissujamme Keski-Euroopassa, kuvasimme ziljoona puuristikkotaloa: Ne vain ovat niin kuvauksellisia!

    <3

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kauniita ovat, mutta tuskin haluaisin asua, usein pienet ikkunat ja aika pimeitä huoneita.

      Löschen
  2. Voi,Allu noita teidän suklaita ja sapuskoja.

    AntwortenLöschen
  3. Söpöjä ovat talot kieltämättä. Mutta kuten sanoit, ikkunat pienet ja näköalana usein toisen talon seinä kun on ahtaasti rakennettu. Keskustan melu voi olla myös häiritsevää, varsinkin viikonvaihteisin, jos on huvittelupaikkoja lähellä. Ja ikävintä: Saksan kaupunkien vanhoissa keskustoissa on varsin yleisesti torakoita. Ovat eläneet "ikiajat" viemäriverkostoissa ja laajentaneet reviiriään talosta taloon. Kun vanha talo puretaan ja niiden elinpiiri tuhoutuu, lähtevät elikot liikkeelle ja nousevat asuntoihin. Siinä ei auta muu kuin ammattimyrkyttäjän toimet aina tietyin väliajoin uusittuna. On ikävä kyllä kokemusta.
    paskeriville

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Oho, meillä ei ole onneksi kokemusta. Ystävät asui pitkään vanhassa talossa, mutta torakoita ei näkynyt, mutta muistan, että yöllä kuului miten hiiret liikkui seinien välissä kanankakkaeristyksissä.

      Löschen
  4. Tämän postauksen ylivoimainen voittaja on tuo söpö pupupesä!

    AntwortenLöschen
  5. Tuolla seuduin on ulkoapäin niin kiinnostavia kaupunkeja, en tosin kyllä viitsisi asua noissa. Ja juoma ja ruoka, ah.

    AntwortenLöschen
  6. Wow, mitkä suklaat! Ihailee Blyygi Blumsteri

    AntwortenLöschen