Freitag, 6. April 2018

Valkosuklaavadelmakakku

Olimme eilen pikkupartiolaisen synttäreillä ja veimme lahjaksi taskuveitsen, jota hän toivoi.




Äitinsä oli leiponut niin herkullisen kakun, että on aivan pakko laittaa resepti muistiin.

VALKOSUKLAAVADELMATARTE

Pohja:
100 g voita palasina
70 g puuterisokeria
veitsenkärjellinen suolaa
1 kananmuna
200 g vehnäjauhoja
3 rkl jauhettua mantelia

Täyte:
300 g vadelmia (pakastetut käyvät hyvin)
70 g sokeria
1 tl sitruunamehua
veitsenkärjellinen suolaa
2 rkl perunajauhoja

Suklaakreemi:
150 g mascarponea tai creme doublea
70 g voita
300 g valkoista suklaata

Valmista taikina ja pane se puoleksi tunniksi kelmun sisään jääkaappiin.
Kuumenna uuni +175C.
Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja jonkun verran reunalle.
Laita taikinan päälle leivinpaperia ja sen päälle kuivattuja herneitä ja esipaista pohjaa 18 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä.

Kiehauta sulatetut vadelmat , 1 dl vettä, sokeri, sitruunamehu, suola ja perunajauho hyvin sekoittaen  kiisseliksi. Laita kiisseli esipaistetun pohjan päälle ja anna jäähtyä puolisen tuntia jääkaapissa.

Kiehauta voi ja mascarpone kattilassa ja lisää suklaa palasina. Sekoita hyvin kunnes suklaa on sulanut. Lisää suklaamassa jäähtyneen kakun päälle. Laita kakku ainakin kahdeksi tunniksi kovettumaan jääkaappiin.

Tämä on enemmänkin "tarte" kuin kakku eli hyvin matala. Maistuu♥

9 Kommentare:

  1. Valkosuklaata ´+ vadelmaa, mikä voisi olla parempaa...

    AntwortenLöschen
  2. Minkä ikäinen pikkupartiolainen on? Kiva idea, olisi kätevä meidänkin partiolaispojalle, 6v.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kaveri täytti jo 12v ja halusi päästä eroon vanhasta "lasten" veitsestä eli luulen, että tuo ei vielä sovi kuuden vanhalle. Luulen, että tämä toinen malli on pienemmille, kun siinä on pyöreä terä: https://www.globetrotter.de/shop/opinel-kindermesser-104048-rostfrei/

      Löschen
  3. Hyvältä kuulostaa kakku. Tänään tarjosin ekan kerran Banoffeeta. Yleensä en uutta ohjetta kokeile suoraan vieraille, mutta nyt tein senkin. Taisi olla ihan onnistunut. Itse en nyt voi maistaa, kun olen sokeriton.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. En tuntenutkaan, katsoin netistä, kuulostaa hyvältä,

      Löschen