Täällä on ollut niin hienot ilmat, että lähiravintolassa lounasasiakkaat istuivat ulkona ja itse olen voinut istua ulkona terassilla lukemassa.
Yksi parhaita ostoksia Suomesta on ollut Iittalan Ruutu-sarjan maljakot, joihin en jaksa kyllästyä. Ne maksavat maltaita, mutta en ole kertaakaan katunut ostosta.
ZEIT-lehdessä on aika järkyttävä artikkeli noin nelikymppisestä saksalaisnaisesta, jonka biologinen isä on sperman luovuttaja. Nainen on ehkä 20v yrittänyt saada selville isän identiteetin. Sairaala, jossa hedelmöitys suoritettiin, oli muka hävittänyt dokumentit eikä lääkäri muistanut tapausta.. Kun DNA-analyysi tuli mahdolliseksi, nainen aloitti etsimisen uudelleen ja puolisisaruksia löytyi aika joukko, mutta kukaan heistä ei tuntenut biologista isää. Sitten löytyi yksi sukulainen Kanadasta ja hänen nimensä löytyi netistä hänen isänsä kuolinilmoituksen omaisten joukosta ja siinä oli mukana myös saksalaisen hedelmöityslääkärin nimi ja sitä kautta löytyi DNA-yhteys lääkäriin, joka oli aina väittänyt, että ei muista mitään. Hyvin tylyn kohtelun nainen sai, kun otti yhteyden "isäänsä". Hän ei odottanutkaan mitään positiivista, aikaisemmat keskustelut lääkärin kanssa eivät olleet mitenkään hyvässä muistissa. Lastensa albumeihin hän oli kuitenkin laittanut lehdestä löytämänsä valokuvan ja merkinnyt sinne, että kyseessä on lasten biologinen isoisä.
Tilasin ihan vaan huvikseni DNA-analyysin ja tänään posti toi pakkauksen ja tein kokeen ja vein jo postiin, vastaus tulee 4-6 viikon päästä.
Varmaan fuskua koko juttu ja jos väittävät, että olen 100% saksalainen, niin sitten ainakin tiedän, että mikään ei pidä paikkaansa. Jotenkin kiinnostaa se alkuperä, mitään geneettisiä sairauksiani en halua tietää.
Allumies pääsi tänään sairaalasta ja aloittaa huomenna kolmen viikon kuntoutuksen. Hienoa miten lääketiede on kehittynyt, kun vertaan miten lonkkaleikkaukset tehtiin muutama vuosi sitten ja nyt kaveri pystyy tekemään vaikka jo "Vierfüßlerstand" (mitä se on suomeksi?).
Image: Steinsieker
Tänään alkaa siis karrieerini omaishoitajana, ensimmäisistä tehtävästi eli potilaan hakemisesta sairaalasta kotiin ja teen keitosta selvisin hienosti.
Nelinkontin? Kuvasta päätellen ehkä...
AntwortenLöschenKyllä teelläkin jo pitkälle selviää ;-). Voimia kuntoutukseen.
Ai niin, tietenkin nelinkontin. Hoono soomi.
LöschenMinä taas vähät välitän tuosta etnisyydestä, koska tulokset näyttävät sitä sun tätä, sairaudetkaan eivät minua kiinnosta, mutta jospa löytyisi mielenkiintoisia sukulaisia. Saa nähdä, jos vaikka mekin olemme samaa sukua:)) Tuloksia odotellessa!
AntwortenLöschenAjattelin vaan, että siitä etnisyydestä tietäis, että ei voi olla oikea tulos.
LöschenToipumista , virtsarakon tulehdus ei ole kiva juttu, toivottavasti pian menee tuolla lääkearsenaalilla ohitse.
AntwortenLöschenJännää mitä tuo DNA-testisi sanoo kun saat sen.
Ja toipumista myös Allumiehelle.
täydellistä paranemista odotellessa...
LöschenVirtsis on ollu minunkin vitsaukseni koko elämän. Suomessa sen kouriin ei auta jäädä, siksi minulla on ollut vara-antibiootit Turkista. Paranemista sinun potilaallesikin Toivottavasti pian olette molemmat kesäkunnossa! Näyttää DNA sitten mitä tahansa.
AntwortenLöschenKohtalotoveri <3
LöschenPikaista toipumista! Minulla ei ole koskaan ollut ja toisten kokemuksista kuultuani olen siitä tosi onnellinen.
AntwortenLöschenÄlä hankikaan tätä ikinä
LöschenToivottavasti tauti on talttunut noilla lääkkeillä ja toinen potilaskin voi paremmin. Meillä välillä lumi ja jää sulavat ja sitten taas on pari päivää - kuten nytkin - pakkasta ja aurinko paistaa. Geenitestejä en ole käyttänyt ja olen huomannut, että noissa sukututkimusporukoissa niistä keskustellaan paljon.
AntwortenLöschenEi ole vielä ihan häipynyt, kävin toisen kerran lääkärillä
LöschenAinoa mikä minua kiinnostaisi on ehkä sukulaisten löytäminen DNA:n avulla. - Pikaista toipumista teille!
AntwortenLöschenKiitos, eiköhän tästä selvitä.
Löschen