Eilen alkoi katukarnevaalit ja kaupungilla on taas hullunmylly. Keskustassa asuva ystäväni toivoo aina, että sataisi kamalasti, se tarkoittaisi, että heidän talonsa seinää vasten ei kävisi niin paljon miehiä pissaamassa. Pari vuotta sitten kiellettiin alueella lasin käyttö eli lasipulloja ei saa ostaa tai olla mukana. Minä annoin sen verran periksi karnevaalille, että ostin kotiin muutaman munkin, ne ovat perinneruokaa karnevaaliaikaan.
Muuten on aikani kulunut aika lailla autonkuljettajana, kun olen vienyt lonkkapotilasta kuntoutukseen ja hakenut ja laitellut hänelle ruokaa. Leikkauksesta on tänään kaksi viikkoa ja kaveri aikoo ensi viikolla mennä sen kahdeksan kilometrin matkan polkupyörällä, siis luitte oikein: POLKUPYÖRÄLLÄ. oli pyytänyt ja saanut muka luvan. Apua, multa menee nyt senkin takia hermot, että pelkään, että jotain sattuu, mutta kun kaveri ei ole järjissään eikä tottele, huh huh.
Tänään lähdin ostamaan sukkia ostoskeskuksesta, mutta kissan viikset, enhän mä päässyt lähellekään sukkakauppaa, sillä siellä oli nyt näin:
Bändi soitti ihan hyvää musiikkia, jossa muistutetaan suvaitsevaisuudesta muunmaalaisia tai muun uskonnon omaavia ihmisiä kohtaan, mutta en nyt jäänyt sittenkään tanssimaan, kun poikkesin vaatetuksellani niin täysin muista ihmisistä ja lähdin ilman sukkia kotiin.
Pakko laittaa tänne taas kuva jouluruusustani, kun se vaan kukkii ja kukkii.
Ja tuo kanervakin on taas aika nätti.
Yksi lempilauluistani on TÄMÄ
No onpa tuhmia ukkoja kun pissaavat seinille. Karnevaalit ovat muuten kivoja, täällä Purim-karnevaalit parin viikon kuluttua, ja vaikka aikuiset kulkevat muutaman päivän naamiaisasuissa niin suurin naamioitu ryhmä koostuu lapsista. Nättejä kukkia! Oikein hyvää maaliskuun alkua.
AntwortenLöschenPääasiassa miehet, mutta kyllä siellä naisetkin pyllistelee. Mä ottaisin varmaan letkun ja ruiskuttaisin parvekkeelta niitten päälle.
LöschenSäälin sinua. Meillä Reinin varrella 266 km etelämpänä ei ole katukarnevaalin hulluja päiviä, vain karnevaalikulkue. Helau, alaaf, ahoi!
AntwortenLöschenmehän ollaankin melkein aina häivytty jonnekin, mutta nyt ei päästä
LöschenTäällä ei ole karnevaaleja, mutta ylioppilaskunnat järjestävät jotain ja meillä on yleensä aina luentovapaa laskiaistiistaisin. Ne Keski-Euroopan laskiaiskarnevaalit ovat kyllä mielenkiintoisia monella tavalla.
AntwortenLöschenMun jouluruusu on yhä edelleen lumen alla.
Meidänkin jouluruusu oli tänä talvena lumen alla ja pelkäsin sen kuolevan, mutta on nyt rehevämpi kuin koskaan.
LöschenMinä tässä just jokin aika sitten muistelin Hollannin karnevaaleja. Amsterdamissa ei juhlintaa juuri näkynyt, mutta vähän etelämpänä. Ihmiset jaksoivat kyllä yllättävän paljon kohkata ja koheltaa, mutta ainakin päivällä suurin osa vaikutti olevan selvin päin ja ilonpito näytti oikeastaan aika hauskalta.
AntwortenLöschenVappua odotellessa...
Tykkään tuosta jouluruusustasi.