Lähdin kauppaan, panin ulko-oven kaksi lukkoa lukkoon ja huomasin vasta sitten, etten ollut ottanut pyörän avaimia mukaan eli ovi taas auki. Sitten yritin avata väärillä avaimilla pyörän kahta lukkoa. Ja kun pari tuntia myöhemmin unohdin piparitaikinasta sokerin, aloin jo vähän huolestua.
Ehkä se on kuitenkin vain stressiä, on ollut kaikenlaista hässäkkää, etupihan luonnonkivetys putsattiin, kun kivien väliin ei kasvanutkaan kaunista vihreää sammalta vaan voikukkaa ja muuta rikkaruohoa. Nyt kivien väliin laitettiin hartsia, joka päästää (muka) veden läpi muttei rikkaruohoja.
Tuli vähän riitaa tuon sintimiehen (mehän emme ole rasisteja) kanssa, kun hän yhtäkkiä sanoi, että haluaa maksun käteisenä, mikä tarkoittaa sitä, että me emme voi vähentää sitä kotitalousvähennyksenä eli me emme suostuneet ja hän haukkui meidät ja uhkasi heittää kaikki poistamansa rikkaruohot takaisin kivetykselle. Loppujen lopuksi hän sitten tajusi, ettei ollut kovin fiksu ja antoi niin paljon lisäalennusta kuin olisimme saaneet veronpalautusta, mutta kyllä jotenkin jäi paha maku.
Tingimme heti alussa hinnasta ja kaveri suostui sitten puhdistamaan samaan hintaan toiselta puolelta taloa terassin ja jouduimme nopeasti tyhjentämään sen pöydästä, tuoleista ja kaikesta romusta, ihan niinkuin ei olisi muutakaan tekemistä.
Paistoin hedelmäkakkua, johon tulee kuivattua omenaa, viikunaa, luumuja, rusinoita, manteleita, kirsikoita etc ja siinä riittikin pilkkomista, onneksi huono tuuri oli siihen mennessä häipynyt ja kakut onnistuivat, ne ovat nyt foliossa odottamassa joulua tai ainakin adventtia.
Sauvakävelyllä ihailimme tänään syksyn viimeisiä värejä puissa. Eipä taida enää kauan kestää kun tuuli vie viimeisetkin lehdet puista. Tänään ripustimme terassille valoa tuomaan Herrnhuter tähden.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen