Donnerstag, 12. Dezember 2019

Kirjahyllyn siivousta

Viikonloppuna on edessä pikavisiitti Suomeen tapaamaan läheisiä ja toivottamaan kaikille hyvää joulua. Harmittaa, että käynnit ovat usein niin lyhyitä, mutta taaskin on joulunalusaika täynnä ohjelmaa, pikkujouluja, konsertteja, syntymäpäiviä.... Onneksi ei ole Suomessa kovasti ostoksia ohjelmassa, sillä jouluksi saamme Brysselistä suomalaisvieraita, jotka ovat syksyn mittaan raahanneet jo tilaamaani tavaraa Suomesta tänne keski-Eurooppaan ja tuovat sitten varmaan kokonaisen peräkärryllisen meille.

Kerroin joku aika sitten, että meidän huono siivoojamme otti lopputilin ja olemme heinäkuusta asti yrittäneet siivoilla itse, on ostettu uusi Dyson ja tehty vaikka mitä, että siivous sujuisi, mutta enemmän tässä on pantu silmät kiinni ja yritetty olla näkemättä likaa. Siivoojia on vaikea löytää, ihailen aina suomalaisten blogeissa, kun kertovat, miten ottavat jostain firmasta siivoojan ja miten hyviä ne ovat, täällä aika vaikeaa löytää sellaista tai sitten saa pelätä, että koko huusholli on tyhjennetty. Yleensä pitää jonkun kuolla, että löytää siivoojan. Nyt kävi hienosti, kun kuulimme, että miehen vanhan käsipallokaverin kolmannen vaimon golfkaverin siivoojan naapurin siivoojan ystävän siivouspaikan isäntä oli kuollut ja vaimo joutunut hoitokotiin ja nyt nappasi, saimme aivan ihanan turkkilaisnaisen, joka on kohta jynssännyt tässä talossa jokaisen nurkan. Viime viikolla hän komensi, että meidän pitää tyhjentää olohuoneen kirjahyllyt, että hän voi ensi kerralla oikein kunnolla putsata hyllyt. Eipä tässä sitten muu auttanut kuin totella ja aloin tyhjentää hyllyjä ja pölyhuiskalla putsata kirjat ja huomenna Miri tulee jynssäämän hyllyt puhtaaksi. Viikko sitten melkein luulin, että meillä on käynyt maalari maalaamassa oven valkoiseksi, kun Mirin pesemä ovi oli niin valkoinen. Enpä ole ennen tuollaista ihmistä tavannut, joka näkee aivan kaiken eli paljon enemmän kuin minä itse ja vielä lauleskelee siivotessaan.


Kävin taidekaupassa ostamassa kehykset isän ottamaan vanhaan valokuvaan, joka on Lappeenrannan museossa. Taidekaupan myyjät ihailivat kovasti kuvaa ja nyt se löysi kunniapaikan olohuoneen seinältä.


Harvoin on Saksassa kuullut niin paljon uutisia Suomesta kuin viime päivinä. Nuoret naisministerithän ovat Saksassa hyvin tuntematon asia. Paikallinen televisio julkaisi tämän vertauskuvan.









8 Kommentare:

  1. Tuo isäsi ottama valokuva on kyllä nappiotos! Todella hyvän paikan olet sille keksinyt.
    Voi ei, kukahan auttaisi minua kirjahyllyjen siivoamisessa. Siinä täytyy taas elää sitku-aikaa, sillä tuntuu ettei aikaa nyt vain ole sille kun lähden ensi viikolla Hesan työkeikan kautta Lappiin.

    AntwortenLöschen
  2. Mutkan kautta kiertäen saitte hyvän siivoojan. Meillä kävi pari vuotta sitten niin suurpiirteinen rouva siivoamassa, että päätin siivota itse. Piti tehdä lista ja yksityiskohtaisesti listata mitä siivotaan. Kohta teillä kiiltää niin,että joudutte pitämään aurinkolaseja sisällä!

    AntwortenLöschen
  3. Kuten edellisen postauksesi kommenteissa sanoin, meillä on tosiaan kirjaruljanssi menossa, eilen myin Harry Potterit :D Ja tavoitteena on saada toinen koko seinän kokoinen hylly tyhjäksi ja kaikki kirjat mahtumaan toiseen koko seinän hyllyyn, siinä on ovet eikä ole niin kamala pölypesä sitä kautta.

    Hienoa, että löysitte hyvän siivoajan, meillä ei ole koskaan ollut, vaikka ei olisi ollut kyllä pahitteeksi. Nykyään robotti-imuri pitää vähän paremmin siisteyttä ja uusin juuri mattoja, jotta imuri voi ajella niiden päältä huoletta eikä tartu hapsuihin :D

    Aivan asiasta toiseen, oli joskus puhetta siitä pihankasteluasiasta kesää ajatellen, minulla on ruhtinaallinen kuuden viikon loma heinäkuun alusta alkaen, joten saattaisin olla käytettävissä jossain kohtaa, jos tarvetta ilmenee. :)

    AntwortenLöschen
  4. Ihanaa että löytyi uusi hyvä siivooja.En ole koskaan vielä ottanut siivojaa, mutta välillä tuntuu että pitäisi. Mukavaa joulun odotusta teille.

    AntwortenLöschen