Samstag, 21. Dezember 2019

Synttärit Vincentin luona

Torstaina lähdimme kahden ystäväparin kanssa viettämään synttäreitäni Frankfurtin taidemuseo Städelissä, jossa on hieno van Gogh-näyttely vielä helmikuun puoliväliin asti. Kuuntelin etukäteen Spotifyssä museon podcastin ja se todella kannatti. Sen lisäksi latasin museon äppin kännykkään ja sain sieltä hyvää opastusta ja kun oli vielä kuulokkeet korvilla, ei muu hälinä haitannut. Näyttelyyn on lähes pakko ostaa lippu etukäteen, jo ulkona oli vartijat kontrolloimassa, ettei liputtomat päässeet sisään edes eteiseen.


Näyttely on tähän mennessä suurin van Gogh-näyttely Saksassa ja sinne oli todella kerätty tauluja vaikka mistä.Van Goghin lisäksi oli myös maalareiden tauluja, joita van Gogh ihannoi ja osittain "matki" sekä myös hänen ihailijoidensa tauluja, joissa näkyi van Goghin tyyli. Hyvin paljon oli myös tauluja, joista me emme olisi koskaan luulleet niitä van Goghin teoksiksi.


Alhaalla keskellä kollaasissa on taulu, joka muistuttaan van Goghia, mutta se ei ole väärennös, joita on olemassa vaikka kuinka paljon, vaan maalattu "van Goghin mukaan".

Yksi tärkeä teema podcastissa oli potretti van Goghin hermolääkäristä nimeltä Dr. Gachet. Tässä Wikipediasta (luvalla) kopsaamani kuva:


Tämä taulu oli aikanaan Städel-museon omistuksessa kunnes sitten natsit sanoivat sen olevan rappiotaidetta ja takavarikoivat taulun ja myivät sen ja nykyään ei tiedetä kenen omistuksessa taulu tänään on. Taulun kehykset jäivät kuitenkin jostain syystä Städeliin ja ne olikin sitten mukana näyttelyssä ja me tytöt otimme kuvan. En olisi varmaan tajunnut kehyksen tarkoitusta, jos en olisi kuullut etukäteen tarinaa podcastissa.


Näyttelyn jälkeen kävelimme kauniilla ilmalla Mainin rantaa ja sillan yli toiselle puolelle jokea, josta olin varannut pöydän kivasta ravintolasta ja vietimme siellä kivan illan lähimpien ystävien kanssa.


Ystävät lähtivät sitten taas kotiin ja me jäimme yöksi Frankfurtiin, koska meidät oli kutsuttu seuraavana päivänä synttäreille. Allumies oli löytänyt taas tosi kivan hotellin ja kaiken lisäksi kahden hengen huone maksoi (tosin ilman aamiaista) vain sanomattomat 55 euroa!!  Hotellissa on hyvin vähän henkilökuntaa ja pystyvät varmaan sen takia joustamaan hinnoissa. Kaikki maksettiin etukäteen ja check out tarkoitti sitten vain avainkortin heittämistä laatikkoon.


Huone oli todella kauniisti sisustettu, pienen makuuhuoneen lisäksi oikein hieno kylppäri ja reilun kokoinen olohuone ja terassikin oli vielä. Ihmettelin ensin pöydällä olevaa pippurimyllyä, kunnes tajusin, että se oli kahvimylly, sinikantisessa purkissa oli papuja, jotka sai käsin jauhaa myllyllä.♥


Perjantain synttärien jälkeen lähdimme autobaanalle, parhaimmat mahdolliset olosuhteet, kun satoi vettä, oli perjantai-iltapäivä, oli lomien alku ja joululiikennettä, mutta kyllä me sitten ihmeen hyvin pääsimme kotiin, etelään oli enemmän liikennettä ja kolareita.


Kotona odotti sitten yllätys, naapurit olivat ottaneet vastaan paketin Lidliltä ja siinä riitti ihmettelemistä, kun en ole ikinä tilannut mitään Lidliltä. Laatikosta tuli esiin hyvin pakattu joulukimppu synttärilahjana Allumiehen ihanalta serkulta.



4 Kommentare:

  1. Kiva tapetti hotellihuoneessa, ja tosiaankin halpa hinta!
    Mä olen käynyt katsomassa Vincentin töitä hänen nimeään kantamassa museossa Amsterdamissa.
    Kiva lahja:)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Täällä oli aika paljon yksityistenkin omistamia tauluja ja monesta tutusta museosta.

      Löschen
  2. Myöhästyneet onnittelut Allu!

    Oi kuinka mielessä läikähti lämpimästi, kun näin kuvat Vincentin tauluista. Tuntuu ihan siltä kuin puhuttaisiin naapurin pojasta ;)

    Tunnelmallista joulua sinne.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kiitos kiitos! No olihan se Vincent vähän niinkuin naapuri. Teille myös hyvää joulua.

      Löschen