Herran kukkarossa

Ajattelin tuossa, että mehän elämme täällä kuin Herran kukkarossa, kun on melkein kuin kesä, luonto kauneimmillaan, voimme mennä ulos omaan pihaan ja kun rivitalossa asumme, pystymme aidan yli (meillä ei ole tosin aitaa vaan päinvastoin istutuksissa molemmalle puolelle aukko, josta pääsee mukavasti naapuriin) juttelemaan naapureiden kanssa ja joskus annetaan tai saadaa kakkuakin, kun joku on leiponut.
Aloin miettiä, mistä tuo kiva sanonta Herran kukkarossa tulee ja löytyihän siihen selitys raamatusta ja kun vertasin sitä raamatun kohtaa erikielisenä, olen sitä mieltä, että suomeksi se on sanottu kaikkein nätimmin:
Jos joku ryhtyy sinua vainoamaan ja tavoittelee henkeäsi, niin Herra, sinun Jumalasi, pitää henkeäsi tallella kuin kukkarossa, elävien joukossa, mutta vihollistesi hengen hän linkoaa pois kuin kiven (1 SAM 25:29).
 Tunnemme nyt henkilökohtaisesti kolme tartunnan saanutta ihmistä. Nuorin heistä sai tartunnan hiihtolomalla Alpeilla ja on jo täysin tervehtynyt. Eilen tuli tieto, että ystäviemme isoäiti 97v on saanut tartunnan hoivakodissaan, jossa on jo monta menehtynyt koronaan ja täällä on peukut pystyssä, että vanhus selviää. Kiitos kontaktikieltojen meidän osavaltiossa tartunta on vähentynyt, nyt yksi tartuttaa vain yhden, se on suuri saavutus entiseen verrattuna mutta täysin riittämätön edelleen. Me rajoitamme kaupassakäyntiä ja käytämme suumaskia ja visiiriä ja pesemme kädet hyvin. Kaupoissa asiakkaiden määrää rajoitetaan, yksi asiakas kymmentä neliöö kohti on maksimi. Kaupat laittavat vain sen määrän ostoskärryjä käyttöön eikä kärryihin tarvitse enää kolikkoa. Puutarhakaupassa jouduimme molemmat ottamaan kärryn, ettei laskelmat mene sekaisin ja siellä oli ulkona laitettu jopa käsienpesu- ja desifiontimahdollisuus, hyvää palvelua.
Oli tietenkin taas pakko ostaa dipladenia, maailman kiitollisin kasvi,  kukkii jatkuvasti huhtikuusta marraskuuhun.

Vessapaperi on usein loppu, mutta lisätoimituksia tulee jatkuvasti. Se, mikä on AINA loppu, on hiiva, sekä tuore- että kuivahiiva. Naapurin abityttö on lauantaisin apulaisena leipäkaupassa ja toi meille eilen kullanarvoisen palan hiivaa. Tosin nyt turkkilainen Miri kertoi, että hän tekee aina itse hiivaa, on kuulemma ihan helppoa, hän ei ole koskaan ymmärtänyt miksi saksalaiset _ostavat_ hiivaa.

Tuttavat kertovat nyt jatkuvasti mitä kaikkia matkoja on peruutettu. Jotkut eivät pääse syntymäpäiväjuhlille Etelätiroliin, toisten pyöräloma Hollannissa peruuntui, kolmannet olivat buukanneet porukalla yksityisen risteilylaivan Kroatiaan eivätkä ilmeisesti saa takaisin sievoista käsimaksusummaa. Meidän Pietari-Moskova-risteilymme peruttiin myös, mutta saamme onneksi käsirahan takaisin. Pyöräloma on suunnitteilla elokuun lopuksi, ans kattoo tuleeko siitäkään mitään.
Mutta nämä matkathan on nyt se pienin ongelma tässä koronamaailmassa.

Luen parhaillaan italialaisen Francesca Melandrin loistavaa kirjaa Eva dorme /Eva schläft /Eva sleeps [KLIK]. Jos on kiinnostunut Etelätirolista ja sen julmasta historiasta, kannattaa lukea tuo kirja. Tirolin maakuntahan on ensimmäisen maailmansodan jälkeen jaettu aivan mielivaltaisesti niin että Italia sai osan siitä, vaikka paikalliset eivät puhuneet sanaakaan italiaa vaan olivat täysin saksankielisiä. Sinne istutettiin sitten italiankielisiä samaan tyyliin kuin venäläiset asuttivat venäjää puhuvia Viroon. Kiitos EU:n yhteistyö kahden Tirolin välillä on toiminut hyvin, jopa niin hyvin, että Italian puolella ei ole sairaaloita, joissa olisi kunnon teho-osasto ja vaikeat tapaukset vietiin Innsbruckin yliopiston sairaalaan. Shit happens, nyt tuli korona ja rajat suljettiin eikä potilaita voikaan viedä Innsbruckiin. Etelätiroli on Eurooopan vauraimpia seutuja ja nyt siellä on hirveä määrä koronatartuntoja ja puute sairaaloista. Olen ollut Etelätirolissa niin monta kertaa etten enää pysty laskemaan ja rakastan sitä yli kaiken ja nyt tuota kirjaa lukiessa tulee kumma tunne miettiessä, että milloinkahan pääsen sinne uudelleen. Nyt pitää sitten vaan katsella vanhoja valokuvia.