Paradokseista

Olen matematiikan suurin epälahjakkuus, kuuden vanhana kouluun mennessä osasin jo lukea, mutta en tykännyt laskea kuinka monta lehmää laitumella on yhteensä, jos siellä on seitsemän ruskeaa ja kahdeksan valkoista. Logaritmeista en muista yhtään mitään, en edes enää muista mitä logaritmi tarkoittaa, muistan vain, että perin veljeltäni logaritmitaulun.  Prosenttilaskun olen onneksi hallinnut ja sillä olen selvinnyt hienosti työelämässä.
Meidän huushollissa on onneksi toinen, jolle on annettu isommalla kauhalla matemaattisia taitoja ja logiikkaa, häntä vastaan en pystyisi voittamaan logiikkapeliä. Kun olin pelatessa varma, että en voi millään enää voittaa, vaihdoimme osia ja tietenkin tuo kaveri voitti silloinkin.
Hauskaa minusta on aina ollut paradoksit
Olkoon M = { x : x∉x }. Tällöin jos M∈M, määritelmän mukaan M∉M. Vastaavasti jos M∉M, määritelmän mukaan M∈M.
Ajaako parturi, joka ajaa kylässä kaikkien niiden parrat, jotka eivät itse aja partaansa, oman partansa?

Nyt on Koronan yhteydessä tullut toinen paradoksi.  Onko toimenpide onnistunut, kun siitä saatua hyötyä ei muisteta tai tiedetä.  Kun varotoimenpiteiden ansiosta se paha katastrofi jäi tulematta ja teho-osastoilla onkin vielä vapaita paikkoja, lockdownin vastustajat arvostelevat  ankarasti varotoimenpiteitä.  WHO sanoo että ns. "prevention paradox" shows that interventions can achieve large overall health gains for whole populations but might offer only small advantages to each individual. Tämän esimerkkinä käytetään usein turvavyön käyttöä, jolla on suuri vaikutus koko populaation, vaikka ei yksittäinen ihminen kovin todennäköisesti kuole, jos on käyttämättä turvavyötä. Jotkut ei vaan tajua, että meidän pitäis vetää yhtä köyttä.

Meillä on pihassa oma korona, se toinen saa pysyä muualla.