Sota ja rauha

Patikoimme eilen mielettömän pitkän matkan ja osittain aika hankalissa mäissä, joissa piti kamalasti varoa, ettei lähtenyt vierimään alas ja olimme aika lailla k.o. kotiin tultaessa ja iloisia siitä, että meillä on sauna, jonne pääsi lämmittämään vanhoja luitaan.  Luonto oli taas mahtava, linnut lauloivat ja metsästä löytyi jopa laite, jolla voi kuunnella lintujen orkesteria, mutta näin korona-aikaan emme viitsineet laittaa korvaa kiinni laitteeseen, varsinkin kun kuulimme sen laulun ilmankin.

Oli tunne, että olemme kaukana pahasta maailmasta,  mutta kun tarkemmin tuntee seudun, tietää, että siellä oli 75 vuotta sitten todellinen paha, sillä noissa metsissä käytiin toisen maailmansodan lopulla yksi kamalampia taisteluja amerikkalaisten ja saksalaisten kesken.  Kesä-syyskuun aikana 1944 amerikkalaiset ehtivät Atlantilta Saksan rajakaupunkiin Aachenin, mutta yhtä kauan aikaa heillä meni ylittäessä Hürtgenwaldin metsän, jonka geologian he olivat aliarvioineet, panssarit eivät toimineet näillä kukkuloilla ja näissä rotkoissa. Yhteensä Hürtgenwaldin taistelussa kaatui 3000 amerikkalaista ja saksalaista ja metsässä on isot hautausmaat ja muistomerkit kaatuneille. Amerikkalaiset kutsuivat paikkaa nimellä Death factory. Sotareportterina oli paikalla ollut mm. Ernest Hemingway ja J.D.Salinger on kuulemma jonkun taistelutauon aikana kirjoittanut ensimmäiset luvut kirjastaan Sieppari ruispellolla.
Me emme olleet kuitenkaan lähteneet katsomaan hautamuistomerkkejä vaan katsomaan luontoa ja saamaan liikuntaa ja molempia riitti.

Jätimme auton Vossenackin kylään ja ihailimme kirkon vieressä olevaa Eifelbaumia. Paikka on Nordeifelia eli Eifel-keskivuoriston pohjoisempaa osaa.  Kirkon viereen on pystytetty ns. Eifelbaum, jonka latvassa on kuvattu ihmisiä, eläimiä ja luontoa tältä seudulta.

Kylässä oli rauhallinen tunnelma, aurinko paistoi, hevosia ja lehmiä oli laitumella nauttimassa komeista maisemista.

Rinteillä näkyi paljon keltaisia pensaita.

Piikkiherneethän ne siellä kukkivat.

Vanhaa ja uutta, edessä lehmiä ja taustalla tuulienergiaa:

Paluumatkalla huomasimme autosta käsin, että pieni kahvila oli auki ja siellä oli ulkona pöytiä. Allumiehellä ei ollut maskia mukana, mutta minulla on nykyään yleensä aina yksi laukussa ja niinpä menin tilaamaan sisältä kakut ja kahvit ja istuimme ulos odottamaan tarjoilijaa. Ilmeisesti heillä oli uuden hygieniasysteemin kanssa niin paljon ongelmia, että kahvia ei kuulunut ja kun tajusimme, että viereisen pöydän pyöräilijäkaverit olivat odottaneet kahta olutpulloa jo hyvin pitkään ja joutuivat pullot saatuaan täyttämään kaavakkeet, joissa on henkilötiedot ja puh.no., päätimme peruttaa tilauksen ja ajella kotiin kahville. Kyllä vähän säälittää ne gastronomit nykyään, mutta kaikkihan on meidän itsemme hyväksi. Ja ehkä se koronakin saadaan joskus taitutettua niinkuin amerikkalaiset saivat vihdoin nujerrettua Natsi-Saksan aikanaan Hürtgenwaldissa.