Freitag, 9. Juli 2021

Parempaan päin mutta kuinkahan kauan

Oliskohan se huono tuuri vähän hellittänyt, sillä elämä näyttää vähän paremmalta. Saimme vihdoin toisen rokotuksen ja uhrauksemme ottaa alussa sekundana pidetty AstraZeneca palkittiin nyt antamalla toisena Pfizer/Biontech ja tätä risteytystähän pidetään nyt kaikkein parhaana mahdollisena rokotuksena, juhuu!

Tuula Vainikainen lähetti ystävällisesti uuden kirjansa Matkalla jossain Saksassa, josta löytyy paljon tietoa Saksan historiasta ja hänen ja perheensä kokemuksista Saksassa matkustellessa, on tietoa kulttuurista, nähtävyyksistä ja kivoja anekdootteja heidän kokemuksistaan saksalaisten kanssa. Tuula tietää Saksasta enemmän kuin moni saksalainen, sillä varsinkin länsisaksalaisilla puuttuu aika paljon tietoa itäisestä Saksasta. Olin pitkään työpaikallani ainoa porukasta, joka oli käynyt DDR:ssä ja jopa muurin kaatumisen jälkeen 30v sitten itäiset paikat eivät ole välttämättä kiinnostaneet "wessejä".


 

Kun välillä tuntui, että olemme vankeja täällä kotona emmekä pääse minnekään, Suomeenkaan ei meitä välttämättä kaivata ja matkoissa on ollut kaikenlaisia hankaluuksia ja kalliita testejä. Mutta tässäkin asiassa tapahtui yllättävän positiivista. Ystävämme, joilla pieni talo Ranskan Burgundissa, kutsuivat pyöreille synttäreille elokuussa ja mikä onni, että saimme kuin saimmekin "chambre d'hote" heidän pikkukylästään, sillä ne ajat, jolloin nukuimme kaikki ahtaassa kämpässä ovat ohi, viimeistään sen jälkeen kun joudun nukkumaan uniapneamaskin kanssa. Tosi ihanaa päästä rakkaaseen Ranskaan pitkästä aikaa.
Tässä on kuva ystäviemme talosta, joka on aivan keskellä söpöä kylää. He ostivat talon aikanaan jonkun mummon kuolinpesältä 10000 eurolla ja kaikki on hyvin spartaanista. Tarvitsen sen verran luksusta, että en halua enää nukkua kämpässä muiden ihmisten kanssa samassa huoneessa, ne ajat ovat ohi.


Yhtäkkiä alkoi tulla kaikenlaisia muitakin pikkumatkoja, ensi viikolla pääsemme kahdeksi yöksi Mosel-joen laaksoon pyöräilemään ja nauttimaan hyvästä ruoasta. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna tapaamme Bonnissa neljä ystäväpariskuntaa, he tulevat eri puolilta Saksaa ja tapaamme kerran vuodessa to-su. Viime vuonna tapaaminen  Elsassissa peruuntui, kun siellä jylläsi korona niin pahasti, että potilaita tuotiin Saksan puolelle tehohoitoon. Tänä vuonna porukat eivät vielä halunneet pois Saksasta ja niinpä Allumies otti ohjakset käteensä ja suunnitteli viikonlopun Bonniin, kivaa vaihtelua sekin. Yhtenä päivänä teemme retken näihin upeisiin Reininmaan maisemiin.

foto: Wikipedia

Eilen sitten Allumies sai yhtäkkiä idean lähteä ensi viikolla pariksi yöksi Mosel-joen laaksoon, jossa pyöräilimme viime vuonnakin korona-ehdoilla ja ihme ja kumma, me löysimme vielä kämpän, kotimaa on nimittäin nyt niin kysyttyä lomaseutua, että on vaikea saada huoneita. 

Meillä on kotona kymmeniä laitteita, joita pitää jatkuvasti ladata. Ostin nyt olohuoneeseen hauskan plug truck'in, jossa on kolme pistorasiaa.


Naapuristossa on uudet kissaveljekset, joista toinen on pelokas ja pysyttelee enimmäkseen kotipihassaan, mutta Murphy on eri maata. Viime perjantaina olimme matkalla ja meillä kotona oli siivoja, joka ei muistanut laittaa oven hyttysverkkoa kiinni ja tietenkin Murphy oli hiippaillut salaa sisälle ja mennyt kellariin. Mikä onni, että toinen naapuri oli huomannut asian ja Murphy saatiin kiinni, muuten se olisi jäänyt kolmeksi päiväksi meille sisään. Kuvan otin hyttysverkon läpi, Murphy oli päikkäreillä meidän terassilla. Tänään se muuten yritti jo tassulla avata hyttysverkkoa, ei varmaan kauan kestä kun osaa senkin tempun, mutta ensin kissat lähtevät isäntäväen kanssa Espanjaan mummulaan.


Syyskuun fillarimatkan tiedot tuli sähköpostitse, saimme hotellien nimet ja osoitteet ja voimme alkaa suunnitella yksityiskohtia, esim. ruokapaikat on parasta varata etukäteen, sillä porukka vaan suurenee ja meitä on jo 8 henkeä, vaikka oikeastaan 6 oli yläraja. Ilmeisesti me ollaan niin kivoja, etta kaikki haluaa aina meidän mukaan lomalle. Mutta ihan kiva, että tykkäävät.

Koronauutiset eivät olekaan sitten niin hyviä kuin olivat. Meidän kaupunginosan ilmaantuvuus on nollassa, mutta koko kaupungin on taas noussut yli 10. En voi kuin ihmetellä jalkapallofaneja. No, ainakin saimme rokotuksen ja tauti ei tule ainakaan niin pahana. Katsoin tilastosta, että Suomessa on kuollut 967, Saksassa 91197, huh huh! Onneksi tulee rokotustodistuksella helpotuksia elämään, me saimme todistuksen puhelimen koronavilkkuun, kun täällä Saksassa ei ole mitään omakantaa vaan passin kokoinen rokotuspassi, jota ei ole kiva kuljettaa aina mukana.



4 Kommentare:

  1. Hyvä että sait toisen rokotteen, ja en tiennyt että tuo kombinaatiorokote on se paras vaihtoehto. Täällä ovat monet kahdesti rokotetut saaneet Delta-viiruksen, ja mietin miten on oma vastustuskykyni,kun toinen rokotteeni oli jo tammikuussa. Mahtavaa että pääsette matkustamaan , ja etenkin Ranskan vierailu kuulostaa kivalta. Kaipaan tosiaankin matkailua, vaikka Suomen reissua, mutta se tulee koko ajan hankalemmaksi, sillä nyt täällä joutuu jokainen tänne palaava karanteeniin kunnes tulee testivastaus, oli sitten rokotettu kahdesti vai ei.
    Hauska tuo latauslelu:)
    Ja voi Murphyä, suloinen kisu, mutta aika vekkuli näköjään.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Täälläkin on kahden rokotuksen saaneilla tavattu tartuntaa, huh. Odotellaan jännityksellä miten Espanjan tilanne kehittyy, kun kummipojan espanjalainen anoppi ja käly ovat tulossa Saksaan ja nuoripari on varannut vokra-auton ja Alpeilta kämpän, kamala, jos joutuvat maksamaan ja espanjalaiset eivät pääsisi tulemaan. Murphy on kyllä kova tyyppi, eilen se sai jo vähän liikutettua tassullaan meidän terassin oven hyttysverkkoa.

      Löschen
  2. Onpa kiva, että on matkoja, joita odottaa! Pienet irtiotot piristävät elämää kummasti, varsinkin kun tää elämä on ollut viime aikoina mitä on ollut.

    Onpa hauska tuo latausauto! Menee ihan sisustuselementistä. :-) Saanko udella, mistä ostit tuon. Tahtoo samanlaisen!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Auto on täältä
      https://www.details-produkte.de/products/plugtruck
      Niillä on ongelmia tuotannon kanssa, kysyntä on kai niin kova. Sain vain tuon pienemmän ja hopeanvärisen, mutta ilmeisesti isompaa mallia ja eri värejä on tulossa.

      Löschen