Sonntag, 8. Januar 2023

Matkajalka vipattaa

 Viime vuosina on tietyistä syistä tuntunut siltä, että ei pääse minnekään ja innostuin nyt katsomaan blogipostauksiani ja todennut, että onhan sitä käyty Ranskassa ja Italiassa ja Tanskassa ja Ruotsissa ja Belgiassa ja Hollannissa ja Espanjassa eli luksusmuija, jos valitan. Se tunne, ettei päässyt jonnekin, johtuu siitä, että juuri ennen tuota kulkutautia me olimme painamassa nappia ja buukkaamassa lentoa Uuteen Seelantiin ja se haave ei ole vieläkään toteutunut. Kun on nähnyt miten yhtäkkiä ei pääsekään matkustamaan maasta toiseen ja kokenut sen karmean sairastapauksen, kun ystävämme sai Ranskassa aivoinfarktin ja joutui sairaalaan, jossa henkilökunta puhui vain ranskaa, on alkanut ehkä vielä enemmän miettimään mitä uskaltaa. 

Uskallamme nyt kuitenkin lähteä käväisemään Suomessa, sillä minulla on luokkakokous ja kun olemme sitten niin lähellä Tallinnaa, käväisemme päivämatkalla sielläkin. Jos joku osaa suositella, mitä niiden muutaman tunnin aikana kannattaa katsoa, niin antakaa ihmeessä vinkkejä.

Suurempi uskallus onkin sitten päätös lähteä maaliskuussa Israeliin ja Jordaniaan, juuri nyt kun Israelissa oli taas vaaleissa kannatettu niitä vähemmän rauhallisia tyyppejä. Nyt sitten pitää alkaa tutkia matkaoppaita ja olenkin jo sen verran oppinut, että tiedän noista kahdesta maasta hyvin vähän.




15 Kommentare:

  1. Tallinnassa on paljon nähtävää, itse tykkään Kalamaja-kaupunginosasta, jonne ajaa muutamassa minuutissa bussilla/raitiovaunulla ja myös Noblessner on uusia trendikkäitä alueita. Vanhakaupunki toki, jos siellä ei ole ennen ollut. Suosittelen tutustumaan Appelsiinipuun alla-blogiin, kertojana suomalainen rouva joka asuu Israelissa. Tiina

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Kiitos vinkistä. Appelsiinipuublogi on mullekin tuttu.

      Löschen
  2. Tallinnan Fotografiskassa kannattaa käydä, Telliskiven kaupunginosassa.

    AntwortenLöschen
  3. Kävin Tallinnassa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla 1½ päiväksi riitti vanha kaupunki ja toisella kerralla 2 ½ päiväksi vanhan kaupungin lisäksi Toompea (Domberg) ja Rocca al Mare (ulkoilmamuseo). Tallinna on käsitöitten tekijöiden paratiisi. Vanhassa kaupungissa on lukuisia käsityökauppoja. Minua viehättävät etniset käsityöt. Ostin lämpimän perinteisin kuvioin neulotun villatakin ja söörystimet , Viru Nigula käekott´in (käsilaukun), hienon Haapsalu-huivin ja Vana Tallin likööriä. Joku muu osaa neuvoa hyviä ravintoloita. Ehdin käymään vain raatihuoneen torin varrella Lissu juures ja kahvilassa, sekä sivukadulla Tallinnan vanhimmassa kahvilassa. Aika riitti käymään kaupungimuseossa, mutta ei edes apteekkimusossa. Näkemistä on enemmän kuin päivämatkalla aikaa, ja kannattaa miettiä etukäteen, kiinnostaako historia, ruoka vai ostokset eniten.

    AntwortenLöschen
  4. Fehlerteufel kävi tekemässä säärystimistä söörystimet.

    AntwortenLöschen
  5. Fotografiskaa suosittelisin ja Telliskiveä. Ravintoloista en uskalla suositella mitään, koska taso vaihtelee ja on ikuisuus kun olen ollut Tallinnassa. Itärajanaapurin lähetystön luona on varmaan Ukrainasta muistutuksia ja poliisivartio.

    AntwortenLöschen
  6. Ihanaa ja onnistunutta Suomen- ja Tallinnan-reissua teille! Luntakin on tarjolla, ainakin jos olette täällä alkuviikosta. :-)

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Eiköhän se lumi sula siihen mennessä, olemme takuu huonosta säästä, yleensä aina sataa

      Löschen
  7. Me olimme tällä viikolla muutaman päivän Tallinnassa luistelemassa, oli todella jäistä ja loskaista. Ja melko hiljaista, kun lomakausi joulun jälkeen on ohitse.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Apua, pelkään liukasta

      Löschen
    2. Mulla on liukkaita paikkoja varten Traxole GO - liukuesteet kenkiin, on semmonen nastallinen kumilenkki päkiän kohdalle, helppo laittaa ja poistaa ja helpottaa liikkumista. Partioaitta mainostaa, mutta saa niitä muualtakin, eikä maksa paljon.
      Miksi niin lyhyt ja kiireinen reissu? Itse inhoan kiirettä. paskeriville

      Löschen
    3. On kaikenlaisia juttuja kalenterissa ja joillakin suomalaisilla kavereilla ei ole myöskään aikaa meille, väärä ajankohta, mutta luokkakokoukseen haluan, meillä oli niin kiva luokka.

      Löschen