Montag, 2. Januar 2023

Vuodenvaihde 22/23

 Uuden vuoden otimme tällä kertaa vastaan ystävien luona Hampurissa. Pariskunta on kaksikielinen saksa/englanti ja otin aikanaan conversation lessons Claudialta ja ystävystyimme ja myöhemmin miehet tulivat kuvioihin mukaan ja meillä synkkaa nelisteen hienosti.

Matkalla Hampuriin poikkesimme Lauenburgiin pikkukaupunkiin Elben rannalla. Valitettavasti oli jo aika hämärä, pitää mennä uudelleen valoisan aikaan, sillä paikka on todella näkemisen arvoinen.



Hampurista käsin lähdimme Itämeren rannalle entisen DDR:n alueelle Boltenhageniin , mutta valitettavasti tuhat muutakin ihmistä oli keksinyt lähteä sinne ja välttelimme siksi mereen menevää pitkää laituria ja kävelimme vähän kaukaisempaa rantaa.





Lähistöllä on Bothmerin kiva punatiilinen linna 1700-luvulta, tosin me ehdimme katsoa sen vain ulkoa.






Ja nyt olemme matkalla kotiin paikassa, jonka nimeä en edes tiedä. Niin KARMEA liikenne on moottoriteillä ja muillakin isommilla teillä, että ajettuamme noin 200km noin neljässä tunnissa kamalassa sateessa, päätimme etsiä jostain hotellihuoneen ja yritämme jatkaa matkaa huomenna paremmalla onnella.

Hyvää tätä vuotta kaikille❤️🍀



6 Kommentare:

  1. Hauska nähdä, että tuollakin on noita latvottuja pajuja ja pajukujia, joita olen nähnyt Skånessa. Pääsitte kai onnellisesti kotiin asti. Hyvää uutta vuotta 2023 sinulle ja miehellesi.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. No eipä kovin hyvin päästy kotiin. Liikenne oli sellainen, että 4,5 tuntia lähdöstä oli ajettu 200 km. Autoja ei ollut vain moottoritiellä vaan myös Landstraßet oli tukossa ja kaiken lisäksi satoi vettä. Sitten päätimme, että emme enää jaksa, kun ruuhkia oli navigaattorin mukaan edessä ainakin yhtä paljon ja löysimme onneksi sattumalta hotellihuoneen ja jäimme yöksi sinne jonnekin pikkupaikkaan Hannoverin lähelle ja se oli hyvä ratkaisu. Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Löschen
  2. Kiitos uuden vuoden matka-kertomuksesta. Kävin juuri omin päin Bothmerin linnassa, upeaa, kuten arvata saattoi, vaikka oli välilä toiminut DDR:n aikana sairaalanakin. Hyvää uutta vuotta Kölniin, toivottavasti olette jo pian perillä.

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Aika ihmeelliseltä tuntee joskus edelleenkin käydä noissa DDR-paikoissa. Boltenhagenin rantahan oli aika lähellä rajaa ja hyvin vahdittu, sieltä olisi hyvä uimari paeta lännen puolelle.

      Löschen
  3. Tulee ikävä Hampuriin! Vaikka on Saksassa monia muitakin ihania paikkoja, sain äsken kuvia Chiemseeltä, jossa sikäläinen kollega puolisonsa kanssa oli ollut pyöräilemässä järveä ympäri. Aivan keväisen näköistä! Hyvää vuoden jatkoa!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Hampuri on tosiaan kiva kaupunki, voisin kuvitella asuvani siellä, vaikka hanseaatit on aika lailla erilainen ihmistyyppi reininmaalaisiin verrattuna.

      Löschen