Lensimme Turkish Airlinesillä Istanbulin kautta Tel Aviviin ja olimme todella tyytyväisiä lentoyhtiöön, vaikka emme muuten ole herra Een ystäviä, oli siistiä, hyvä palvelu ja jopa hyvä ruoka. Porukassa oli yhteensä 15 henkeä ja kaikki todella mukavia ihmisiä, ei yhtään känkkäränkkää mukana. Israelissa meillä oli maailman paras matkaopas Hanni, jonka vanhemmat olivat ehtineet lähteä 1930-luvulla ajoissa Saksasta, Hanni on syntynyt Israelissa ja puhunut lapsena vanhempiensa kanssa saksaa, kunnes koulussa oppi hepreaa. Hänen saksansa oli hauskaa, vähän jiddisin tyylistä ja hän äänsi esim. yyn iiksi. Hotelli oli keskustassa aivan lähellä rantaa, huone menetteli, ruoka ei mitenkään erikoista ja mikä meitä ihmetytti koko matkan ajan oli appelsiinimehu, jota sai hotelleissa, ei mitään tuorepuristettua herkullista jaffaa vaan sitä samaa vedellä blantrattua tiivistemehua kuin suomalaisissakin hotelleissa useimmiten saa.
Jaffa on nykyään Tel Avivin kaupunginosa ja todella söpö paikka. Jostain syystä otin matkan aikana aika vähän valokuvia, tosin saan varmaan ison läjän yhdeltä kanssamatkustajalta ja yksi toinen tekee filmin, josta saamme joskus kopion.
Paljon söpöjä katuja ja paljon taiteilijoita. Alemmassa kuvassa
Joonan valaskala. , taustalla taiteilijan ateljee.
Tel Avivin beach on valtavan pitkä ja siisti, kävelimme illalla monta kilometriä etsiessämme kivaa ruokapaikkaa ja löysimme sitten kivan viinibaarin, jossa oli vain hepreankielinen ruokalista. Omistaja lähetti sitten tarjoilijan kännykkään englanninkielisen käännöksen ja me löysimme sitten sopivan ruoan tarjoilijan kännykästä. Yksi matkan tylsistä jutuista oli olla ilman nettiyhteyttä, kun EU:ssa on tottunut siihen, että pääsee aina nettiin. Hotelleissa oli toki WiFi, mutta usein huono yhteys.
Emme olleet kovin pitkään Tel Avivissa, mutta ehdimme nähdä Bauhaus-taloja ja Carmel marketin, ihan kiva kaupunki.
Matka jatkui pohjoiseen, ensin Haifaan, jossa ihmeteltiin
Bahai puutarhaa
Sitten Akkoon, jonne ristiretkeläiset aikanaan saapuivat ja joka on nyt Unescon kohde.
Maan alta löytyy templerritareiden saleja jne.
.
Moslemiperheen talossa oli merkki, että oltiin käyty Mekassa.
Sää muuttui aina vaan viileämmäksi, onneksi olin ottanut villapaidan mukaan, sillä sitä kyllä tarvittiin.
Seuraava pysähdys oli Genesarethin järvellä, jota ei hyvin siinä sateessa näkynyt, en ole pitkään aikaan palellut niin kuin siellä palelin huolimatta villapaidasta ja toppatakista.
Ei ollut niin sininen järvi kuin oli luvattu ja eikä viitsitty lähteä kylmässä tuulessa pienelle laivaretkelle, kun ei ollut tumppuja ja lakkia mukana, mutta onhan nyt ainakin nähty se järvi.
Lisää seuraavassa postauksessa.
Erittäin kiinnostava matka teillä. Kiitos kertomuksesta ja kuvista!
AntwortenLöschenKiva jos kiinnostaa
LöschenTerveisiä Vilnan keväästä, joka on nyt taas aika kylmä!
AntwortenLöschenHuomasin valokuvasi
LöschenValittelen osittain huonoa saata mutta sinahan olet tottunut tuomaan sateet mukanasi. Wifista en osaa sanoa mitaan kun on tietysti oma yhteys, mutta tosi ikavaa jos se ei toimi hotelleissa kunnolla.
AntwortenLöschenJatkoa odottelen.
Kyllähän siellä kaikki iloitsi sateesta, ymmärrän ja meillähän on Suomessa yleensä sateista eli kokemusta on. +12C on muistissa kesäkuusta Suomessa.
LöschenTuo appelsiinipuuteos Jaffassa on minunkin blogissa, en vaan muista missä. Harmi että hotellinne ei ollut kummoinen Tel Avivissa, mikäköhän se oli, koska esim. hotelliaamiaiset täällä tosi hyviä ja runsaita yleensä. Harmi että juuri matkanbe aikana satoi, etenkin kun tämä talvi oli niin harvasateinen, ja Genetsaretin järvi aurinkoisina päivinä kauniin sininen, mutta eo niin sateisina päivinä. Hieno kuva Bahain alueelta, se näkymä on kyllä tosi hieno. Harmi ettei voitu tavata matkanne aikana. Kiva kuulla että teillä oli mahtava opas
AntwortenLöschenOlisin mielellään tavannut sinut, mutta me oltiin sen verran lyhyt aika Tel Avivissa.
LöschenKyllä kannatti odottaa rauhallista hetkeä täällä kotona, että sain olla mukana nauttimassa matkanne annista! Taidan mennä vielä uusintakierrokselle, oli teiilä paljon nähtävää.
AntwortenLöschen