Sonntag, 30. April 2023

Jos ei halua kuolla ikävään, täytyy tehdä jotakin

 kirjoitti Claes Andersson ja niinpä lähdin kirjallisuusseminaariin, jonka teema oli Claes Andersson ja hänestä riittikin puhumista seitsemäksi tunniksi, niin monipuolinen tyyppi hän oli. Ja opin mm. että idea Oodista on peräisin Anderssonilta, joka oli (vasemmistolainen) kulttuuriministeri.

Jotkut runot olivat minulle tuttuja, mutta Etudea en tuntenut ja sehän kuulostikin aivan musiikkikappaleelta niinkuin nimi sanoo.


Oli todella antoisa päivä suomalaisen seurakunnan tiloissa, lounaskeitot maistuivat kaikille, samoin kakkukahvit eikä todellakaan kuoltu ikävään.

Nyt on vihdoin kunnon kevät, aurinko paistaa, kielot kukkivat. Huomenna voisi laittaa kellastuneen ylioppilaslakin päähän, mutta taidan jättää, luulevat vaikka kapteeniksi. Hauskaa vappua! 🎈


6 Kommentare:

  1. Otin ylioppilaslakeistani lyyrat talteen ja annoin laki lastenlapsilleni roolileikkeihin. En käyttänyt omaanikaan vuosikymmeniin, ja laittoivat minulle pakolla edesmenneen sisareni perinnöksi vielä hänenkin ylioppilaslakkinsa. Ei saanut edes jättää lapsuudenkotiini. Kunhan ymmärtäisin, oliko siinä jotakin logiikkaa. Tein simaa. Saa nähdä, maistuuko. Siitä en ainakaan tule humalaan, jos vaikka maistuisikin. Vaput ovat kaupunkilaisten kotkotuksia. Olen maalta. Hauskaa vappua sinulle!

    AntwortenLöschen
  2. Olisinpa päässyt mukaan! Kuuntelen nyt sitten tätä: https://www.youtube.com/watch?v=GDlNe5FcRrg

    AntwortenLöschen
  3. En ole pitänyt yo-lakkia vuosikymmeniin; jossain kai se on muuttojen mukana hautautunut kaappien yläosiin. Sitä mustaa hattua olen sen sijaan käyttänyt tänäkin vuonna jo kerran ja ensi kuussa taas. Mukavaa toukokuuta sinne!

    AntwortenLöschen
    Antworten
    1. Olisinkohan ollut yhden vapun Suomessa ja käyttänyt ylioppilaslakkia. Mukavaa toukokuuta sinnekin!

      Löschen