Tänään tulee täkäläiseltä ”Areenalta” suomalainen elokuva, vähän vaihtelua yksinäiseen iltaan, kun kämppäkaveri on kuoron harjoituksissa.
Olen lukenut viime vuosina paljon suomalaisia kirjoja, niitä sai helposti sähkökirjana Elisalta, mutta toiminta on nyt siirtynyt Bookbeatille ja sieltä ei voi ”ostaa” suomalaisia kirjoja, jos ei ole suomalaista luottokorttia. Höh??? Mistä ulkosuomalainen saa suomalaisen luottokortin, kun hänellä ei normaalisti ole tiliä Suomessa?? Yritin nyt ostaa Suomalaisesta kirjakaupasta, mutta sekään ei onnistu
Mikä ihmeen syy tuossa nyt on? Luulin, että elämme EU:ssa ja nyt en saa suomalaisia kirjoja ostaa.
No, onneksi löytyy kiertoteitä ja saan nyt kuitenkin onneksi lukea Satu Rämön Rakelin.
Yksi positiivinenkin asia, eilen tuli vihdoin meidän uusi metallinen murtovarma ulko-ovi.
Jos sinulla on mykoplasma, niin se "röhä" on kaamea. Minulla oli elokuussa bronkiitis, joka oli pahin, mitä koskaan olen sairastanut. Tavalliset bronkiitikset menevät ohi aspiriinilla, hunajavedellä, lämpötyynyllä ja lepäämisellä ilman kuumetta, mutta tarvitsin elokuussa antibioottikuurin ja limaa irrottavia tabletteja. Oli vähemmän kivaa, kun sattui vielä se kesän ainoa hellekausi. En jaksanut tehdä edes covid-testiä, kun oli niin pientä pränttiä ja aivotkin poissa käytöstä. Astma, se bronkiitis ja otsoni oli huono yhdistelmä. Olin väsynyt monta viikkoa. Silloin oli liikkeellä mykoplasmaa, ja oletan saaneeni sen.
AntwortenLöschenToivotan pikaista paranemista. Saattaa olla, että se pikaisuus venyy pitemmäksi.
Kiitos vihjeestä. Olen satunnainen TV:n katsoja. Katson mediateekista. Eilen katsoin Ingo Zamparonin dokumenttia USA:sta, vaaleista ja anoppilasta.
Niin, suomalaisia kirjoja saa Amazonilta vain, jos niitä on käännetty saksaksi. Tilasin lapsilleni Oliver Norak´in uutuuskirjan "Les querriers d´hiver" ranskaksi. He kun osaavat ranskaa ja aihe koskee talvisotaa ja heidän isovanhempiaan. Kävivät Karjalassakin minun kanssani. Heidän suomenkielen taitonsa eivät riitä kirjojen lukemiseen. Ylen uutisen mukaan saksalainen kustantaja ei (vielä) ole ostanut julkaisuoikeutta.
Eilen selasin valokuvia, joita kopioin ja laitan kirjan sivujen väliin. En ole kertonut heille sodista ja evakkoajoista. Suomi on heille ihana loma-mummola, ja minun lapsuuteni muistot ihanat kuin Astrid Lindgrenin kertomukset ja Bullerbyn, Melukylän lapset. Lapsenlapset unelmoivat Suomesta kuin satumaasta.
Kirjat tulevat tänään Ranskasta. Kesti pari päivää kauemmin kuin Amazonilta Saksasta.
Ei ole mykoplasma onneksi, ehkä se siitä paranee.
LöschenOlivier Norek´in "Les Guerriers de l´Hiver" on kontekstista irrallaan oleva ROMAANI.
LöschenPikaista toipumista!
AntwortenLöschenEihan Bookbeatilta voi kai edes ostaa kirjoja vaan vain lukuaikaa? Minakin olin Elisan onnellinen kayttaja ja todella kiukustuin sen sulkemisesta/liittymisesta Bookbeatiin. En ole viela kokeillut sinne luottokorttitietojani laittaa, mutta hyva tietaa etta mahdollisuudet ovat huonot.
Ja tuo Suomalaisen ilmoitus vasta kummallinen onkin! Tarkoittaako se etta koneesi IP ei ole Suomessa vaiko korttitiedot eivat kelpaa. Joka tapauksessa torkeaa. Luulisi etta Suomen kutistuva kansa haluaisi pitaa yhteytta meihin ulkosuomalaisiin mutta ei silta nayta.
Tahan voisi liittaa viela harmistuksen Suomen uudesta e-kirjastosta jonne ei paase sisaan jos ei ole Suomessa kirjoillla.
Hyvä Anu, taisi olla VPN pois päältä, kokeilen uudelleen. Elisaa kyllä kaipaan.
LöschenOnnistuiko?
LöschenTajusin, että S-kortti on myös luottokortti ja otin Bookbeatin ilmaisen kokeilun 2kk ajaksi.
LöschenHanki Saksan BookBeat ja valitset kieleksi suomen tai vaikka kaikki kielet heidän valikoimista.
AntwortenLöschenAi se käy, miksi ne ei sitä mulle Bookbeatissa sanoneet? Sitten enää yksi ongelma, Bookbeatin kirjaa ei saa Kindlen lukulaitteeseen, en tykkää lukea tabletista ja äänikirja ei oikein ole mun juttu, luen mieluummin. Äänikirja on mulle kuin iltasatu, nukahdan helposti.
LöschenToivottavasti olet jo paranemaan päin! Sain pari viikkoa sitten sekä korona- että influenssarokotukset. Muuten odotan että maailma kirkastuisi, toivoa on!
AntwortenLöschenVieläkin välillä yskin, mutta paljon parempi on. Meillä on nyt vaan kamalia juttuja ystäväpiirissä, syöpäläistä sun muuta. Ja politiikkakin kauhistuttaa, sekä Usassa että Saksassa ja Suomessa.
Löschen