Suruviesti joulua odotellessa

Jos alkaa ahrista, ota vinkist vaari: Ripottel kardemummaa uunipellil ja lait pelli vartiks uunii 75 astesse.

Ja sit viäl!

Kastel vanha villasukka Toluhu

ja heit sukka soffa al.

Istu ja nauti elämäst ilma joulustressii:

Talo tuaksu tuarelt pullalt ja juur siivotult.

Pimiä o kuiteski.

(tekijä tuntematon)

Tuon loitsun sain 17v sitten blogiystävältäni C:ltä. Kun en ollut pitkään aikaan kuullut hänestä mitään, lähetin toissailtana sähköpostiviestin ja kyselin kuulumisia. Eilen sain hänen tyttäreltään viestin, äiti oli kuollut juuri sinä iltana kun viestini tuli. Mikä yhteensattuma! Täällä palaa nyt ensimmäinen adventtikynttilä hyvän blogiystävän muistolle ja joulukuuseen ripustan hänen tekemänsä keramiikkakoristeet❤️

Strasbourgista Strasbourgiin pyörällä

Matka alkoi Strasbourgista, jossa yövyimme keskustassa kivassa hotellissa. 

Katselimme illalla vähän kaupunkia ja tutustuimme paremmin pariskuntaan, joka oli ensimmäistä kertaa mukana. Luin Jenni Haukion kirjoituksen sosiaalisten suhteiden tärkeydestä muistisairauksien ennaltaehkäisevänä tekijänä. No, meillä oli ainakin sosiaalista elämää, ensin viikko pyöräporukan kanssa ja sitten vielä viikonloppu Freiburgissa ystävien luona.

Strasbourg on kaunis kaupunki, siitä ei saa koskaan tarpeekseen

Seuraavana aamuna pyörän selkään

Muu porukka ajoi vain 20km, koska he halusivat mennä Comarin museoon katsomaan Isenheimer-alttaria, mutta me olemme nähneet sen useammankin kerran ja ajoimme pitkän reitin.

Vähän harmitti, kun matkan varrella ei ollut yhtään kauppaa tai baaria ja kioskia, mistä olisi voinut ostaa juotavaa. Yhden kanavan varrella oli asukas laittanut penkin ja auringonvarjon ja vesikanisterista sai ottaa juomavettä ja voi laittaa rahaa pieneen boksiin, todella huomaavaista. ❤️

Yövyimme Colmarissa, joka on myös yksi lempipaikoistani. 

Seuraava päivä olikin sitten vähemmän kiva, vettä satoi koko päivän ja etappi oli muutenkin tylsä. Kastuimme sadevaatteista huolimatta niin täydellisesti kuin kastua voi, jopa muovin sisällä olleet paperinenäliinat jouduin heittämään pois. Juuri sinä päivänä meillä oli matkan huonoin hotelli, pieni huone, jonne piti mahduttaa kaksi matkalaukkua, pyörälaukut, kypärät märät vaatteet ja muka vedenpitävät läpimärät kengät. Taulutelevision päällä oli märkiä sukkia ja alusvaatteita kuivumassa.

Yöllä oli aivan kamala ukkonen ja mietin mitä teemme, jos se jatkuu seuraavana päivänä, mutta onneksi aurinko tuli takaisin koko loppumatkaksi.

Matkalla tuli vastaan Alsacin komea kotiseutumuseo, joita muut eivät vielä tunteneet ja siellä menikin muutama tunti

Kiva kadunnimi, suomeksi koulupinnarinkuja

Poikkesimme myös Eguisheimiin, jossa tasan kolme vuotta aikaisemmin ystävämme G sai aivohalvauksen. Sytytimme kynttilän hänen muistolleen. Hänhän elää, mutta ei pysty puhumaan.

Ihmeellinen sattuma oli, että pyörämatkafirma oli varannut seuraavan yöpymiseen saman hotellin, jossa olimme kauan sitten G:n kanssa, joka oli juuri jäänyt leskeksi. Hotelli oli Kaysersbergissä, josta Alfred Schweizer oli kotoisin.

Tämä hotelli oli matkan paras ja sen hapankaali oli paras, me nimittäin testasimme matkan aikana Elsassin kansallisruokaa.

Viimeinen etappi oli parilta osalta todella mäkinen, Allumiehellähän on edelleen „biobike“ ja hän sai polkea kunnolla päästäkseen ylös.

Viimeinen yö Obernaissa

ja seuraavana päivänä söpöä maalaismaisemaa ja sitten oltiinkin pian taas Strasbourgissa. Kiva matka kivalla porukalla.

Kaikenlaista mätää

Täällä sitä maataan sängyssä, joku pöpö tässä nyt kiusaa. Harmittaa, kun en pääse moikkaamaan paria kaveria, jotka joutuvat huomenna sairaalaan. Erikoisia leikkauksia on tulossa, toiselta leikataan yhdessä operaatiossa nivustyrä, eturauhanen ja last but not least munuainen, jossa epäillään olevan syöpäsoluja ja toisella on todella erikoinen juttu, silmän sarveiskalvo joudutaan korvaamaan jonkun toisen ihmisen sarveiskalvolla, on pitänyt pitempään odottaa, että löytyi sopiva ”luovuttaja” eli jonkun kuolleen ihmisen sarveiskalvon hän saa. Pieniä ovat minun röhäni ja oksennukseni noiden verralla, ei ole edes koronaa.

Tänään tulee täkäläiseltä ”Areenalta” suomalainen elokuva, vähän vaihtelua yksinäiseen iltaan, kun kämppäkaveri on kuoron harjoituksissa.

Olen lukenut viime vuosina paljon suomalaisia kirjoja, niitä sai helposti sähkökirjana Elisalta, mutta toiminta on nyt siirtynyt Bookbeatille ja sieltä ei voi  ”ostaa” suomalaisia kirjoja, jos  ei ole suomalaista luottokorttia. Höh??? Mistä ulkosuomalainen saa suomalaisen luottokortin, kun hänellä ei normaalisti ole tiliä Suomessa?? Yritin nyt ostaa Suomalaisesta kirjakaupasta, mutta sekään ei onnistu

Mikä ihmeen syy tuossa nyt on? Luulin, että elämme EU:ssa ja nyt en saa suomalaisia kirjoja ostaa.

No, onneksi löytyy kiertoteitä ja saan nyt kuitenkin onneksi lukea Satu Rämön Rakelin.

Yksi positiivinenkin asia, eilen tuli vihdoin meidän uusi metallinen murtovarma ulko-ovi.

Makeasti oravainen

 Eilen haudattiin naapuriemme tytär, jonka päälle ajoi betonimyllyauto, jonka kuski ei muistanut katsoa tarkempaan kääntyessään huoltoasemalle. Sinä päivänä täällä lakkoili julkiset liikennevälineet, vaativat vaatimattosti lisää palkkaa ja viisi tuntia lyhyempää työpäivää ja lakon takia Anjan oli pakko mennä pyörällä töihin. Työkaverit kertoivat eilen miten he odottivat Anjaa aamupalaveriin ja ihmettelivät, kun nuorta naista ei kuulunut.  En ole koskaan ollut niin isoissa hautajaisissa, varmaan sata ihmistä oli paikalla meidän kaikkein kauneimmalla hautausmaalla. 

Foto: https://commons.wikimedia.org/wiki/Category:St._Maria_Magdalena_und_Lazarus_(Köln)?uselang=de

Oli niin liikuttavaa haudalla , kun oravaäiti juoksi siitä ohi oravavauva suussaan ja vieressä seisoi ihmisäiti surren tytärtään. 

https://www.youtube.com/watch?v=AowNlJWnHW8

Luontoa ja luokkakaveria

 On tämä kevät vaan niin hieno vuodenaika. Naapuristossa kukkii magnoliat

ja meillä vähän sitä sun tätä

Tänään sauvakävelyllä en voinut olla kaivamatta kännykkää repusta kun kekkasin tuon sorsaparin

ja lampaitahan on ihan pakko aina ihailla

Tosi kivaa oli tällä viikolla, kun sain vieraaksi luokkakaverin, jonka olen tuntenut kuusivuotiaasti asti kun menin kouluun. Meillä oli välillä vuosikymmenien kontaktitauko kun lähdimme eri suuntiin opiskelemaan ja minä jäin lopulta Saksaan eikä silloin ollut kännyköitä ja sähköposteja ja sukunimi muuttui naimisiinmenon johdosta ja nyt syyskuussa tapasimme ekaluokan luokkakokouksessa. Olipa kiva nähdä pitempään, jutteluaiheita olisi riittänyt vieläkin vaikka kuinka, muistelimme miten olimme kesämökillä ja teimme bussimatkan keski-Eurooppaan ja kävimme Paul Ankan konsertissa.

Ensi viikolla ei sitten olekaan niin hauskaa, sillä tänään oli postilaatikossa kutsu ystäviemme tyttären hautajaisiin. Yli kaksi viikkoa kesti kunnes he saivat luvan hautaamiseen, ilmeisesti poliisi tutki kumpi puoli oli syyllinen liikenneonnettomuuteen, raskasta aikaa vanhemmille. 

Kaunis ja surullinen jatkuu

 Suomalaisen ystäväni kuolinilmoituksessa oli tämä Heli Laaksosen kiva runo

Yhtenä aamuna Luoja soitti: 
Hän on täällä! 
Saapui juuri perille.  
Pukee parhaimpiinsa  
ja lähettää teille kaikille terveisiä: 
Surkaa vähän,  
mutta älkää kauan.  
Nostakaa maljat  
tälle hyvälle elämälle, 
hyvin eletylle. 
Eläkää itsekin aina  
kuin ensimmäistä päivää.   

Tästä muistui mieleen, että ystäväni oli kauan sitten lähettänyt minulle tämän, pitääpä uudelleen katsoa mitä kaikkea se sisältää, Heli Laaksoseen ei voi kyllästyä.

Sain tekstiviestin naapurista, luulin, että kutsuvat syömään, mutta oli viesti, että tytär on kuollut autokolarissa. Miten tässä osaisi lohduttaa vanhempia, jotka eivät tällä hetkellä jaksa edes puhua ja kertoa tarkempaa? Olen usein lukenut amerikkalaisista tavoista (kerrankin heillä jotain tosi hienoa) , siellä on käytössä on n.s. ”meal train” eli viedään ruokaa perheeseen, jossa on joku sairas tai kuollut eikä itse jaksa laittaa ruokaa. Mietin tosissani tekisinkö lasagnen ja veisin sen naapuriin, sillä tuskin siellä äitiä huvittaa kokkailla kaikkien muiden järjestelyiden ohella. Aluksi nappasin supermarketista kukkakimpun ja vein sen naapurien oven eteen.

Kaunista ja surullista

Oiva Pennasen runossa sanotaan että

Kevät keikkuen tulevi
antaa kukkaset kedolle
kutsuu linnut laulamahan
saapi lapset nauramahan
tuopi tuulien tohinan
korpeen kuusen kuiskehia.

Viime viikon sauvakävelyllä ihailin jo (oliskohan) oratuomea

ja meidän kaupunginosan yhdellä pienellä viheralueella krookuksia

ja meidän talon edestäkin löytyy jo vähän väriä. Olisi pitänyt ennen kuvan ottamista siivota nuo risut pois, on ollut kovin tuulista ja kotikoivu heittelee risuja maahan

Lauantaina minulla oli virtuaalinen muistotilaisuus edellisen postauksen vanhimman tytön kuoleman johdosta. Valitettavasti en päässyt Suomeen hautajaisiin, mutta sain ohjelman ja kuuntelin hautajaisten aikaan Spotifysta kaikki siellä esitetyt musiikkikappaleet. Siellä oli parin virren lisäksi mm. Beethovenia ja Järnefeltiä, kaikki kaunista, mutta eniten liikutuin tästä.