Kummilapsia ja kukkia

 Sain vihdoin viimein lähetettyä kummitytölle Nepaliin pienen lahjan, joka oli tarkoitus lähettää jo ennen joulua, mutta nykyään on KAIKKI eri lailla kuin oli edellisessä elämässä, joka "loppui" kulkutautiin ja vaikka teoriassa pitäisi olla oikeastaan enemmän aikaa, sitä ei kuitenkaan tunnu olevan tai olen vaan muuttunut flegmaattiseksi. No joo, ainakin saan viivata yhden asian to do-listalta yli.
Tyttö on Plan Internationalin kautta, hän on jo kolmas kummityttö. Kun aikanaan kaukomatkoilla tajusin, mikä tyttöjen tilanne tietyissä maissa on, päätin, että otan aina vain tyttölapsen kummilapseksi. Ehkä otan vielä tyttölapsen Afrikastakin, jossa tehdään tärkeää työtä sukuelinten silpomisen estämiseksi. 

Saksalaisen kummipojan esiäiti oli kotoisin Pietarista. Maalaus Amaliasta löytyi sukulaisilta Wienistä ja koristaa nyt kummipojan äidin rappukäytävää, vähän eri luokan ihminen kuin minun huivipäinen esiliinainen esiäitini, joka ei kovin kaukana Pietarista asunut, hänestä ei ole maalattu potrettia, olivat hyvin köyhiä.

Ostin Suomessa käydessäni Sally Salmisen Katrinan, jota en ole koskaan lukenut. Kansi mätsää maljakkoni kanssa, jonka sain ystävältäni kiitokseksi ajasta, jolloin istuimme kaksi viikkoa Ranskassa strokeosastolla hänen miehensä vierellä.

Maalasimme eteisen seinän siniseksi, väri kuin vasemmassa lehtikuvassa, mutta valokuvassa se näyttää melkein harmaalta, tuli ihan kiva.

Öisin on vielä viileää, mutta joitakin urhoollisia kukkia löytyy jo. Kevät saa tulla.

Moro

Hesarissa oli joku päivä sitten mieleenkiintoinen artikkeli suomalaisten kohteliaisuudesta ja täytyy sanoa, että vähän samanlaisia kokemuksia on ollut tässä itse kullakin.
Aikamatkustaja kirjoittaa blogissaan samasta asiasta tässä ja tässä.
Sellainenhan minäkin varmaan olen ainakin ennen ollut, mutta suuressa maailmassa olen ehkä vähän muuttunut. Kun muutimme aikanaan tähän asuntoalueelle, oli aivan itsestään selvää, että sanottiin vastaantulijoille päivää, vaikka heitä ei tunnettukaan. Suomalaisille vierailleni olen aina tankannut päähän, että ulos mennessä täytyy sanoa naapureille Guten Tag, vaikka ette niitä tunnekaan. Vieraitani huvitti kovasti, että naapuriston pienetkin lapset tervehtivät minua Guten Tag Frau XYZ siinä missä suomalaislapsi olisi mennyt näkymättömäksi tekeytyneenä nopeasti ohitse. Saksassahan sanotaan tervehtiessä kohteliaisuudesta myös vastapuolen nimi kuten tuossa Janoschin kirjassa pikku tiikeri ja pikku karhu sanovat possulle "Päivää pikku possu". Tiistaina olimme sinfoniaorkesterin syyskauden ensimmäisessä konsertissa ja viereemme istahtava vanha pariskunta sanoi meille hyvin kohteliaasti Guten Abend. Ja metsässä tai vuoristossa vaellettaessa tervehditään jokaista vastaantulijaa, samoin useimmiten porraskäytävässä. Olisi kiva kuulla, miten muut suomalaiset ja ulkosuomalaiset näkevät tämän asian. Ovatko nuo artikkelit teidän mielestä liioiteltuja?
(P.S. Käytetäänkö suomen kielessä vielä sanaa moro? En muista sitä juuri kuulleeni.)

Se on minä, joka määrää

Kuka päättää Euroopan asiat? Pari viikkoa sitten tuli Eurooppa-vaalin kaavakkeet täkäläisestä vaalitoimistosta ja tänään tuli Tampereen maistraatista postia, jossa selitettiin, missä ja milloin voin äänestää. Eli minä saan äänestää kaksi kertaa. Olkaa kilttejä mulle, muuten en äänestä sitä, mitä te tykkäätte.

Viides vuodenaika

Täällä alkaa huomenna ns. viides vuodenaika eli katukarnevaalit, mutta tänään on vielä rauha maassa.
Aloin aamulla siivoamaan keittiön astiakaappia ja ihmettelin, miten olen joskus voinut pitää Ruska-sarjasta. Se oli ennen varmaan jokaisen ulkosuomalaisen astiakaapissa ja on ehkä joillakin edelleenkin, mutta meillä se sai - seistyään käyttämättä yli 10v - tänään kyytiä kellariin säilöön.
Kannettuani astiat kellariin osui silmiin tämä

ja olikin helppo lopettaa siivoushommat ja keskittyä mukavampiin asioihin.
Lähdin ostoskeskukseen ostamaan tuliaisia Provencen serkulle. Lahjatavarakaupasta löytyi tanskalaisen eva solon karaffi, joka mahtuu kätevästi jääkaapin oveen. Karaffista voi tarjoilla vaikkapa kivennäisvettä vieraille ja kun sinne panee sitruunan viipaleita tai mintun oksan koristeeksi, se on pieni taideteos, ja vesi maistuu vielä paremmalle. Lisäksi halusin jotain suomalaista ja ostin Kivi-kynttilänjalan serkun lempivärisenä eli vihreänä.


Illalla on treffit työkaverin kanssa ja menemme elokuviin katsomaan saksalaista klassikkoa nimeltä Effi Briest. Theodor Fontanen romaanista on jälleen tehty uusi elokuva. Effi Briest on 1800-luvun loppukaudelta tarina nuoresta seurapiiritytöstä,jolla ei naisena siihen aikaan ollut minkäänlaisia oikeuksia ja joka pakotettiin naimisiin itseään huomattavasti vanhemman paronin kanssa ja viettämään tylsistyttävää elämää pikkukaupungissa.

Mina puhua hoono soomi

Vaikka olen asunut suurimman osan elämästäni ulkomailla, puhun silti sujuvaa suomea ja – niin ainakin kaikki sanovat – ilman vierasperäistä korostusta. Vanhempani olivat karjalaisia ja olen syntynyt Hämeessä ja mielestäni minusta ei kuule, mistä päin Suomea olen kotoisin. Yksi mies Suomessa kerran ihmetteli, että miten sä voit puhua noin hyvin suomea, kun monet suomalaiset vaihto-oppilaat USA:n vuoden jälkeen puhuvat aksentilla suomea.
Suomen(kin) kieli muuttuu jatkuvasta ja tulee uudissanoja, joita ei sitten aina heti tunne. Muistan kun joku kauan sitten puhui tulostimesta ja päätteestä enkä yhtään tajunnut mistä on kysymys. Sana ulkoistaminen oli taas jostain syystä heti aivan selvä, sen oli pakko olla outsourcing. Tai muskarin tajusin aivan heti. Hauska tapaus sattui aikanaan Tampereella, kun vuokrasin auton Pirkkalasta ja olin sanonut haluavani jättää sen vuokraviikon päätyttyä rautatieasemalle. Nuori kaveri autovuokraamosta selitti, että minun pitää ajaa sitä ja sitä katua ja siellä jotain ramppia alas ja sitten “heittää avain respaan”. Ihmetteli siinä itsekseni, että mikähän se respa oikein on. Onko se joku laatikko, minne avain heitetään? Ajattelin, että on varmaan paras kysyä mikä se respa on,jos on sitten kamala kiire junalle ja joudun etsimään sitä respaa. Uskalsin sitten sanoa sille nuorelle pojalle, että kuule, silloin kun mä lähdin Suomesta, ei ollut sellaista sanaa kuin respa, voisitko kertoa, mikä se on. No, reception se on. En tajunnut, että se avain piti jättää viereiseen hotelliin. Poika katsoi minua vähän säälien.
Mikä pistää nykyään silmään (tai korvaan) Suomessa käydessä, on kirosanojen käyttö, joka mielestäni on huomattavasti lisääntynyt. Minun lapsuudessani v-sana oli jotain aivan pahaa, mutta nykyään se on yleistynyt puhekielen välimerkiksi. En ole vielä ainakaan tottunut siihen ja se kuulostaa minusta kamalalta.

Kaksikielisyys

Iltasanomissa oli mielenkiintoinen uutinen kaksikielisyydestä. Pitääpä alkaa tarkkailemaan omaa käytöstä. En kyllä näin ensinäkemältä sanoisi, että olisin erilainen riippuen mitä kieltä puhun, pikemminkin olen ottanut vaikutteita kahdesta kulttuurista käytökseeni. Kun on tottunut Keski-Euroopassa moikkaamaan vieraillekin ihmisille esimerkiksi patikkaretkellä tai porraskäytävässä, tuppaa tekemään sitä myös Suomessa, vaikka siellä saa kyllä pelätä, että hälyttävät pian ambulanssin viemään mielisairaalaan.