H(K)urja kokemus

Maamaa maailmalla haastoi minut osallistumaan tähän hurja kertomus-meemiin:

Toistakymmentä vuotta olimme lomalla etelä-Afrikassa. Käytyämme Krügerin luonnonpuistossa matkan piti jatkui vuokra-autolla Drakensbergin vuorien kautta Durbaniin. Drakensbergissa löytyi ihana majapaikka, valkoisen perheen omistama farmi, jossa oli joen rannassa vuokramökkejä. Lähdimme illalla läheiseen kaupunkiin syömään ja pakkasin hienoon uuteen nahkareppuuni kaikki arvotavarani: kaksi kameraa, rahat, luottokortit, matkashekit, lentoliput ja passini.
Syötyämme illallisen palasimme mökkiimme, pistimme oven lukkoon ja vedimme verhot kiinni. Kun aamulla heräsin, olohuoneen puolella oli valoisaa ja lähdin katsomaan, miten siellä voi olla niin valoisaa, kun verhot oli kiinni. Ovi oli selkosen selällään auki ja reppuni ja käsilaukkuni oli viety. Olen aina ollut sitä mieltä, että minun asuntooni ei voi kukaan tulla salaa, kyllä kuulen sen, mutta tässä tapauksessa emme olleet kuulleet kumpikaan mitään. Ovea ei oltu murrettu auki eli joku oli tullut sinne hiljaa avaimella. Epäilemme talon ruskehtavaa
henkilökuntaa, jolla varmaan oli mahdollisuus saada avain käsiinsä, ainakin jollain siivoojalla. Siinä tuli sitten keskikokoinen hermoromahdus, varsinkin kun passikin oli viety. Menimme heti ilmoittamaan asiasta talon omistajille ja kerta he soittivat poliisin paikalle ja jonkun ajan päästä tuli sitten tumma poliisimies tutkimaan asiaa ja kirjoittamaan muistiin mitä oli varastettu. Ortografia ei oikein tahtonut toimia ja minä siinä sitten tavasin kaverille englanniksi rucksackia ja passportia ja lopulta saimme häneltä jonkunlaisen todistuksen varkaustapauksesta. Jossain välissä isäntäväen poika toi iloisen yllätyksen: passini oli heitetty ruohikolle, joten yksi iso ongelma oli pois. Sitten ajoimme autolla kovaa vauhtia seuraavaan kaupunkiin, ensin pankkiin peruuttamaan pankki- ja luottokorttejani ja sitten matkatoimistoon kysymään mitä tehdä, kun lentoliput on hukassa. Lentolippujuttu oli kaikista helpoin asia. Matkatoimisto lähetti faksin meidän matkatoimistollemme Saksaan, ja sieltä tuli välittömästi vastaus, että uudet liput odottavat meitä lentokentällä. Asiat näyttivät olevan suhtkoht kunnossa, kun miehellä oli omat paperinsa, rahansa ja luottokortit tallessa, ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Durbania. Aurinko paistoi ja elämä oli taas ihanaa, kunnes Durbanissa menimme illalla ravintolaan syömään ja laskua maksettaessa miehen luottokortit eivät toimineet. Tajusimme aika nopeasti, mitä oli tapahtunut. Kun minun ns. partnerkortit oli peruutettu, Barclays oli ilmeisesti peruuttanut myös ne pääkortit, vaikka niissä oli eri numero. No niin, sitten oli katastrofi selvä, sillä ilman luottokorttia ihminen ei ole ihminen, luottokortti on usein tärkeämpi kuin passi. Durbanissa olimme suunnitelleet olla kolme päivää ja ne kolme päivää menivätkin sitten luottokorttiongelman selvittämiseen ja matkashekkien uudelleen hankkimiseen. Matkashekit oli Thomas Cookilta ja jouduin siellä kuulusteluun, jossa meinas hermot mennä, kun oli se tunne, että minä olen se rikollinen. Se oli todellinen inkvisiitio, kun Lontoosta esitettiin puhelimitse kontrollikysymyksiä. Se oli monen tunnin urakka ja melkein tuli itku, mutta loppujen lopuksi sain uudet matkashekit. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä eikä sähköposteja ainakaan etelä-Afrikassa ja puhelut uuden luottokortin saamiseksi oli hoidettava hotellihuoneesta. Ei pitänyt mainokset paikkaansa, että uuden kortin saa seuraavana päivänä, ei tullut vielä kolmantenakaan. Meillä oli varattu lento Durbanista Port Elizabethiin ja se oli pakko käyttää. Luottokorttiyhtiölle ilmoitimme, että nyt se uusi kortti on siis tuotava Port Elizabethiin eikä Durbaniin. Siellä taas istuimme hotellihuoneessa ja odotimme ja odotimme, kunnes seuraavana päivänä tuli Barclayn edustaja tuomaan meille, ei suinkaan uutta luottokorttia niinkuin oli sovittu, vaan käteistä. Mutta, edelleen oli se suurin ongelma, ettei meillä ollut luottokorttia. Hotellin varaaminen Kapkaupungista ei ollut mahdollista ilman luottokorttia. Siinä auttoi meitä Stellenboschin ystävällinen bed & breakfast-isäntämme Portchie, jolle annoimme käteistä, hän maksoi hotellin etukäteen tilisiirtona ja lähetti kuitin faksina hotelliin. Kun hotelliin saapuessa pyysivät luottokorttia minibaari- ym. maksujen kattamiseksi, kerroimme varkaudesta, ja hotelli ystävällisesti suostui silti antamaan meille huoneen. South African Airways oli myös oikein ystävällinen eikä vaatinut käsittelymaksua uusista lentolipuista. Nykyaikana monet asiat olisi paljon helpompi hoitaa, kun on omat kännykät ja sähköpostit, mutta ihmeen hienosti me loppujen lopuksi selvisimme. Etelä-Afrikka on aivan ihana maa ja menisin sinne mielelläni uudelleen ja tuo ryöstö olisi aivan yhtä hyvin voinut sattua vaikka Lontoossa eikä ollut mitenkään sen maan erikoisuus. Valokuvia ei valitettavasti saatu yhtään koko matkalta. Toivottavasti varas oli tyytyväinen Canon EOSiin. Ja me olemme kiitollisia, että emme heränneet varkaiden tuloon, sillä siinä tapauksessa en ehkä olisi enää voinut kertoa teille tätä tarinaa.