Montag, 18. Mai 2009

Päivän saavutukset

 
Posted by Picasa


Tänään
- Kävin aamulla saamassa laserhoitoa jalkaani.
- Hain apteekista silmätippoja punaisiin ja ärtyneisiin silmiini, olisko vähän allergista.
- Istuin viittä vailla yksitoista varmuusasennossa tietsikan edessä ja painoin tasan kello 11 enteriä päästäkseni taidesalongin sivulle, sillä silloin tuli myyntiin liput Literatur in den Häusern der Stadt-tilaisuuksiin kesäkuussa. Taidesalonki järjestää neljänä päivänä kirjallisuustilaisuuksia kaupungin taloissa (ei siis kaupungintalossa). Sekä jotkut firmat että monet yksityishenkilöt antavat talonsa käyttöön ja joko näyttelijät tai kirjailijat itse lukevat otteita kirjoista. Näin olen vuosien mittaan päässyt kaupungin kerman yksityiskoteihin ja tavannut oikein sympaattisia ja ”tavallisia” ihmisiä. Nyt onnistuin saamaan kolmeen tilaisuuteen liput, joista eniten kiinnostaa turkkilaissyntyisen näyttelijän ja kirjailijan Renan Demirkanin luentotilaisuus. Toinen toivottavasti myös mielenkiintoinen tilaisuus koskee Leo Tolstoin vaimon Sofjan kirjoittamaa kirjaa, jonka olemassaolosta minulla ei ollut pari viikkoa sitten ohjelman ilmestyessä harmaata aavistusta.
- Toimin puhelimessa numerotiedusteluna yhdelle vanhalle puolisokealle mummulle, joka soitti väärään numeroon etsiessään sähkömiestä. Ensin luulin, että kyseessä on piilokamera, kun mummu alkoi esitelmöimään huononäköisyydestään, mutta loppujen lopuksi kävi ilmi, että kyseessä oli tosiaan avun tarpeessa oleva vanhus. Etsin hänelle netistä hänen asuntonsa läheltä sähkömiehen. Piti olla lähistöltä, ”kun laskuttavat maileista” kuten mummu totesi.
- Luin Kodin Kuvalehdestä, että suomen kielen äiti-sana johtuu germaanisesta sanasta aithai tai eide.
- Lannoitin hortensiat, jotka näyttää aika heikoilta kovan talven jälkeen, mutta ainakin ovat hengissä.
- Kävin asemasotaa naapurin tontilta hyökkävää vuohenputkea vastaan.
- Päätin kutsua ystäviä brunssille helluntaina.
- Luin lehdestä, että Burmassa alkaa oikeudenkäynti oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi’ tä vastaan ja aloin muistella sitä ihanaa maata ja niitä ystävällisiä ihmisiä ja niitä inhottavia, hyvinsyötettyjä, farkkujalkaisia junttapamppuja, joita näimme lennolla Bangkokista Rangooniin ja joiden kädet tuskin pystyivät kantamaan niitä dutyfree-tavaroita, joita he olivat ostaneet Thaimaasta, kaikki tavaraa, jota normaalit burmalaiset eivät voi ostaa. Voisipa Burmassa tapahtua sama ihme kuin itä-Saksassa ja pääsisivät eroon diktatuurista.

(Tällä kuvalla on siinä mielessä tekemistä postauksen kanssa, että muistaakseni talo, jossa Aung San Suu Kyi on kotiarestissa, on saman järven rannalla kuin meidän hotelli, jonka makuuhuoneesta tämä kuva on otettu.)

11 Kommentare:

  1. Olispas mielenkiintoista kuulla tuosta Tolstoin vaimon kirjoittamasta kirjasta. Teeppä postausta sitten, jos on hyvä luento.

    AntwortenLöschen
  2. Leo Tolstoin vaimon Sofjan kirjoittama kirja kiinnostaa minua kovasti.
    Oletpa ollut aikaansaapa. No ei minultakaan tekemiset tähän lopu.

    AntwortenLöschen
  3. Paljon oot tehnyt, hyvä päivä siis! Onnea lipuista luennolle: varmasti upea kokemus ja tosi mielenkiintoista! Keiden luennoilla ja kodeissa olet aikaismipina vuosina päässyt käymään?

    Helluntain brunssi on hyvä idea; eikös se helatorstai ole nyt tuleva torstai? No onhan se! Kivaa! :)

    AntwortenLöschen
  4. Tuohan on mielenkiintoista että on mahdollisuus päästä kirjailijan kotiin kuulemaan hänen luentoaan.
    Toivottavasti jalkasi jo voi paremmin? Ja teitpä hyvän työn sen mummun suhteen:-)

    AntwortenLöschen
  5. Susadim: Pitää kuunnella tarkkana, mitä Sofjalla oli sanottavaa. Oli kai itse taitava kirjoittaja, mutta jäi hänkin miehensä varjoon kuten monet muutkin naiset on jääneet.
    Clarissa: Kirja julkaistiin 100v kirjoittamisen jälkeen. Mielenkiintoinen tapaus.
    MaaMaa: Olen ollut aikaisemmin mm. hollantilaisen Maarten t'haartin kirjaa kuulemassa. Kirjassa oli teemana mm. musiikki ja sen esitteli nuottifirman perillinen Tonger. Sitten olen kuullut monia saksalaisia kirjailijoita, joita tuskin tunnetaan ulkomailla, esimerkiksi Ulla Hahnia. Helatorstaihan se on tällä viikolla.
    Yaelian: siis ne luennot ei ole kirjailijan kotona, vaan jonkun taiteen ystävän yksityiskodissa ja tietenkin sellaisessa kodissa, jonka olkkariin mahtuu monta kymmentä kuulijaa eli ei missään yksiössä vaan kaupungin hienoimmissa kaupunginosissa upeissa huviloissa ja on ollut mielenkiintoista nähdä niitä taloja. Ja kuten sanoin, on ollut vain positiivisia kokemuksia niistä ihmisistä. Jalka on hyvin, kiitos kysymästä. Jatkohoidon voin tehdä itse eli desinfioida, ettei mene bakteereja.

    AntwortenLöschen
  6. Siitä laserhoidostako sait tuollaisen energiapläjäyksen!?!

    Lippuonnikin tuli samaan laskuun. Mielenkiintoisia tapahtumia.

    Minullakin nenä ja silmät vetistävät :(

    AntwortenLöschen
  7. Nurkkalintu: tuohan on hyvä selitys energialleni!

    AntwortenLöschen
  8. Olipas yhdelle päivälle monenmoista. Ja nuo kirjallisuustilaisuudet kuulostavat mielenkiintoisilta.
    Juu, 'äiti' on vain lainaa, jos sitä ei olisi omaksuttu, niin varmaan juhlittaisiin 'emänpäivää'.

    AntwortenLöschen
  9. kato nyt tätäkin: huh, emänpäivää, sehän kuulostaa kamalalta!

    AntwortenLöschen
  10. Voisit lainata mullekin energiastasi...
    Kirjoittaako Renan Demirkan ylipäänsä niitä kirjoja itse, muistelen ekasta kirjasta lukeneeni, että joku sen puolesta sen kirjoitti.

    AntwortenLöschen
  11. Soili: Renan Demirkan on niin fiksu, että ihmettelisin, jos hän ei pystyisi itse kirjoittamaan.

    AntwortenLöschen