Dienstag, 18. August 2009

Brikit ja sämpylät

Pätkikset vaihtuivat brikkeihin, jotka olivat yhtä suussasulavia kuin Pätkiksetkin ja niitä tarjosimme illalla alkupalaksi vieraillemme.


Kun talossa on vieraita, meikäläinen jopa viitsii aikaisin aamulla hypätä pyörän selkään ja ajaa muutama minuutti pappilan ja kirkon ohi leipomoon ostamaan aamupalaksi tuoretta sämpylää.





Nyt pesukone pyörittää lakanoita ja ne pistetään illalla taas vierassänkyyn odottamaan seuraavia vieraita, jotka tulevat perjantaina. Torstaiksi on luvassa +35°C, joten pitänee hoitaa kaikki hommat ennen sitä kamalaa hellettä.

13 Kommentare:

  1. Hyvä kun brikit maistui. Mä teen yleensä kolmioita tai puoliympyröitä. Tuollaisia rullia en olekaan koskaan vääntänyt.

    Sisälle laitan perunaa muussina tai öljyssä paistettuina lastuina, tonnikalaa, paljon persiljaa, kapriksia jos on, suolaa ja mustapippuria. Kaikki sekaisin. Briktaikinalevyn sisään reilu ruokalusikallinen täytettä ja viimeisenä rikottu kananmuna päälle. Nyytti kiinni ja runsaaseen öljyyn paistumaan. Käly heittää näppärästi kananmunan ihan vikana avonaisen brikin sisälle ja nyytti kiinni vasta öljyssä. Silleen ei pääse kananmuna valumaan sisältä ulos ennen pannuun laittoa.

    Ramadanina niitä paistellaan joka ilta.

    AntwortenLöschen
  2. mizyèna: kiitos ohjeesta, kiinnostusta taitaakin riittää lukijoiden joukossa. Meillä oli puolet tonnikalasta, puolet kanasta ja molemmat maistuivat tosi hyvälle.
    Niin, huomenna taitaakin alkaa ramadan.

    AntwortenLöschen
  3. Täälläkin on brikejä,kun on tunisialaisperäisiä asukkaita. Olen maistanutkin,hyvää!Taisi juuri olla tuollainen Mizyenan mainitsema täyte sisällä.

    AntwortenLöschen
  4. Koskaan brikeistä kuullutkaan... Kuulostaa herkulliselta.
    Me syödään aika harvoin sämpylöitä aamuisin, mutta aina joskus ja oikeastaan aina, jos on vieraita. Ihanaa, että leipomoissa on niin paljon valikoimaa - unikonsiemenpäällysteinen on mun lemppari.

    AntwortenLöschen
  5. Ai tuollaisia on brikit. Taitaa olla samantyylisiä kuin turkkilaiset sigara börekit. Itse olen tehnyt niitä mm. feta-persilja täytteellä ja hyviä oli.

    AntwortenLöschen
  6. herkullisen kuuloisia brikkiohjeita! :)´´´´´´´´

    Teillä vieraita kyllä piisaa, onneksi on hyvät säät niin viihtyvät ulkona. :)

    Tuore sämpylä / patonki on huippuihanaa aamupalalla. Harvoin sellaisilla herkutellaan, mutta kun herkutellaan niin sitten kunnolla! :)

    AntwortenLöschen
  7. Yaelian: teiltä taitaa löytyä kaikkia kansallisuuksia, jopa härmäläisiä (:-
    Soili: no enemmän niitä brikkejä Tunisiasta löytyy kuin Schleswig-Holsteinista (:-
    Susadim: tietääkseni tämä taikina on vähän erilaista kuin se turkkilainen yufka-taikina, mutta tuskin minä itse eroa huomaisin
    MaaMaa: No nää ystävät oli niin helppohoitoisia, että niitä kyllä jaksaisi pitää vaikka kuinka. Seuraavaksi tulee dosenttityyppi, joka saatta esitelmöidä vaikka vessansa pyyheliinakoukusta tunnin, jos ei saada jotenkin teemaa vaihdettua. Välillä ei jaksa kuunnella, mutta kamalan herttaisia ihmisiä ja kiva, että tulevat.

    AntwortenLöschen
  8. Taikina on tosiaan erilaista kuin turkkilainen tai esim. suomessa käytettävä filotaikina.

    Ramadan alkaa pe tai la.

    AntwortenLöschen
  9. Eipä uskoisi, että asut suurkaupungissa, niin herttaiselta kuulostaa matka leipomoon. Ohi kirkkojen ja pappiloiden, puuttuu vain lehmänkellojen kalkatus.
    Ja voi miten hyvän näköisiä sämpylöitä sait.

    AntwortenLöschen
  10. Clarissa: eipä ole näkynyt lehmiä

    AntwortenLöschen
  11. Oih, mikàs sen ihanampaa kuin tuoreet sàmpylàt aamulla, ah!

    AntwortenLöschen
  12. Hannele: juu, nami on
    -S-: noi kokojyväsämpylät on sitä, mitä kaipaan Italiassa ja Ranskassa, jos olen siellä pitempään.

    AntwortenLöschen