Valokuvaajalla käynti oli siihen aikaan varmaan kaikin puolin juhlallinen tapaus, sunnuntaivaatteet päälle (itsekin muistan vielä lapsuudestani, että sunnuntaisin pidettiin sunnuntaivaatteita) ja ilme on sitä vastaava. Ei ole tainnut periytyä, mitä valokuvaajat siihen aikaan sanoivat, paitsi ehkä, että ei saa liikkua.
Nurkkalintu: on niitä aina kiva katsella. Hannele: niin, ei sitä naurettu eikä edes hymyilty Soili: Saksassa, esimerkiksi Eifel-vuoristossa, pitivät pikkupojat kuulemma vielä 1970-luvullakin sunnuntaina pukua päällä, uskomatonta. Ei Suomessa varmaan ihan sellaista ollut.
Mun miehen perheessä oli 70-luvulla ja vielä hiukan jälkeenkin penskoilla sunnnuntaivetimet päällä. Aika rajuja valokuvia ovat.
Onkin mielenkiintoista milloin valokuvissa alettiin hymyillä...? Olisikohan sillä jotakin tekemistä senkin kanssa että kun kuvaaminen on muuttunut "dokumentoinnista" enemmän sellaiseksi "viihteelliseksi" niin on alkanut kiinnostaa enemmän se "onko tukka hyvin" -puoli....(???)
Koko maailmassa näyttää tyyli eri vuosikymmeninä olevan samanlaista. Ja ainakin, jos minun sukuni valokuvia 30-40-luvuilta katsoo, on kaikkien suu näin :=(
Tuo Immi Hellenin runo on kansakoulun eka- tai tokaluokan lukukirjasta aikoinaan opittu. Täälläkin se näköjään oli http://onnitteluruno.blogspot.com/search/label/Immi%20Hell%C3%A9n
violet: nimenomaan dokumentointiahan se silloin oli ja olihan se aika homma saada se kuva studiossa otettua. Salamalaitteet toimi magnesiumilla ja oli etäisyysmittarit ja valotusmittarit erikseen ja kaikki kovin vakavaa hommaa ja ihmiset ei saaneet liikkua niinkuin Clarissan runossa sanotaan. Kirlah: pitää alkaa tutkia, milloin meidän suku on alkanut hymyillä Clarissa: enpäs muista tuota runoa, muistan vain Tässä kiehuu tee, härkä hymyilee, lehmäemännällä hiki helmeilee...
Ei näin vanhoja kuvia voi katsoa nykypäivän lasien läpi. Ei voi käyttää samoja mittareita arvioimaan onko ilme vakava siksi että ollaan vakavia, vihaisia vai mitä.
Ajatelkaa nyt: valokuvaamossa käynti ei ollut ensinnäkään kaiken kansan hupia. Toisekseen sinne ei käsittääkseni varakkaammatkaan menneet ihan jatkuvalla syötöllä. Harvinaista herkkua siis, varmasti jännittävääkin.
Eivät ihan pienet lapsetkaan mitenkään luonnostaan kameralle hymyile ennen kuin niille opetetaan että pitää olla iiiiisooo hymy, nyt kuvataan...mistä lie tullut sekin. Say cheese....
Juuri katselin sellaista kuvaa missä mun mummi (äidinäiti) on pikkulikkana vanhempiensa kanssa poseeraamassa. Ei todellakaan naureta. Mutta niin arvokkaita ollaan, parhaat päällä. Korkokengätkin. Ja rinkeliletit ja iiiiiiso rusetti. Todella ihana kuva! Kuten nuo teidänkin sukulaisista otetut :)
Mun on vaikea kuvitella, että silloinkin elämä on ollut värillistä: ruoho vihreää, auringonpaiste oranssia, järvet ja taivas sinisiä ja kukat kirkkaita. Kuka tietää, vaikka tytöillä oisi kuvissa kirkkaankeltaiset hameet?! En mitenkään osaa kuvitella ... :D
Nämä kuvat ihan lumoavat! :-)
AntwortenLöschenIhanat kuvat, euhän nyt valokuvaajalla naurettu..
AntwortenLöschenValokuvaajalla käynti oli siihen aikaan varmaan kaikin puolin juhlallinen tapaus, sunnuntaivaatteet päälle (itsekin muistan vielä lapsuudestani, että sunnuntaisin pidettiin sunnuntaivaatteita) ja ilme on sitä vastaava. Ei ole tainnut periytyä, mitä valokuvaajat siihen aikaan sanoivat, paitsi ehkä, että ei saa liikkua.
AntwortenLöschenNurkkalintu: on niitä aina kiva katsella.
AntwortenLöschenHannele: niin, ei sitä naurettu eikä edes hymyilty
Soili: Saksassa, esimerkiksi Eifel-vuoristossa, pitivät pikkupojat kuulemma vielä 1970-luvullakin sunnuntaina pukua päällä, uskomatonta. Ei Suomessa varmaan ihan sellaista ollut.
VALOKUVAAJALLA
AntwortenLöschenEi saa silmiä räpyttää,
ei saa päätänsä kääntää,
ei saa heilua hännänpää,
ei saa viiksiä vääntää.
Korvat hörössä kököttää
mestarin eessä missit.
Eihän nyt noin saa mököttää.
Iloa silmiin, kissit.
Ja eikös vain tuossa ylemmässä kuvassa tyttöä hiukan hymyilytä muiden vakavuus.
Clarissa: mistäs tuo runo on? Oletko itse kirjoittanut? Kyllä Elsalla taitaa tosiaan olla pieni hymy huulilla.
AntwortenLöschenMun miehen perheessä oli 70-luvulla ja vielä hiukan jälkeenkin penskoilla sunnnuntaivetimet päällä.
AntwortenLöschenAika rajuja valokuvia ovat.
Onkin mielenkiintoista milloin valokuvissa alettiin hymyillä...?
Olisikohan sillä jotakin tekemistä senkin kanssa että kun kuvaaminen on muuttunut "dokumentoinnista" enemmän sellaiseksi "viihteelliseksi" niin on alkanut kiinnostaa enemmän se "onko tukka hyvin" -puoli....(???)
Koko maailmassa näyttää tyyli eri vuosikymmeninä olevan samanlaista. Ja ainakin, jos minun sukuni valokuvia 30-40-luvuilta katsoo, on kaikkien suu näin :=(
AntwortenLöschenTuo Immi Hellenin runo on kansakoulun eka- tai tokaluokan lukukirjasta aikoinaan opittu. Täälläkin se näköjään oli http://onnitteluruno.blogspot.com/search/label/Immi%20Hell%C3%A9n
AntwortenLöschenviolet: nimenomaan dokumentointiahan se silloin oli ja olihan se aika homma saada se kuva studiossa otettua. Salamalaitteet toimi magnesiumilla ja oli etäisyysmittarit ja valotusmittarit erikseen ja kaikki kovin vakavaa hommaa ja ihmiset ei saaneet liikkua niinkuin Clarissan runossa sanotaan.
AntwortenLöschenKirlah: pitää alkaa tutkia, milloin meidän suku on alkanut hymyillä
Clarissa: enpäs muista tuota runoa, muistan vain Tässä kiehuu tee, härkä hymyilee, lehmäemännällä hiki helmeilee...
Sorry, mutta naurattaa ;D Miksi ihmeessa kaikissa vanhoissa kuvissa ollaan aina niin kuoleman vakavia! Haakuvissakin ollaan kuin hautajaisissa! :D
AntwortenLöschenSusa: tosiaan ihan hautajaiskuvien näköisiä
AntwortenLöschenEi näin vanhoja kuvia voi katsoa nykypäivän lasien läpi. Ei voi käyttää samoja mittareita arvioimaan onko ilme vakava siksi että ollaan vakavia, vihaisia vai mitä.
AntwortenLöschenAjatelkaa nyt: valokuvaamossa käynti ei ollut ensinnäkään kaiken kansan hupia. Toisekseen sinne ei käsittääkseni varakkaammatkaan menneet ihan jatkuvalla syötöllä. Harvinaista herkkua siis, varmasti jännittävääkin.
Eivät ihan pienet lapsetkaan mitenkään luonnostaan kameralle hymyile ennen kuin niille opetetaan että pitää olla iiiiisooo hymy, nyt kuvataan...mistä lie tullut sekin. Say cheese....
Vanhat kuvat ovat niin viehättäviä;niissä on ihan oma tunnelmansa.Mullakin on tuontapaisia kuvia.
AntwortenLöschenViolet: no ei tosiaankaan käyty usein ja sen takia ne kuvat onkin niin kamalan arvokkaita meille jälkipolvelle.
AntwortenLöschenYaelian: pistäpä näytille joskus
Juuri katselin sellaista kuvaa missä mun mummi (äidinäiti) on pikkulikkana vanhempiensa kanssa poseeraamassa. Ei todellakaan naureta. Mutta niin arvokkaita ollaan, parhaat päällä. Korkokengätkin. Ja rinkeliletit ja iiiiiiso rusetti.
AntwortenLöschenTodella ihana kuva!
Kuten nuo teidänkin sukulaisista otetut :)
Mun on vaikea kuvitella, että silloinkin elämä on ollut värillistä: ruoho vihreää, auringonpaiste oranssia, järvet ja taivas sinisiä ja kukat kirkkaita. Kuka tietää, vaikka tytöillä oisi kuvissa kirkkaankeltaiset hameet?! En mitenkään osaa kuvitella ... :D