Donnerstag, 17. Dezember 2009
Viimeiset lahjat
Olin eilen kaupungilla, kamala ryysis joka puolella. Mikä onni, että joulupaketti Berliiniin on jo postissa, samoin opintotuki Suomeen eikä muita lahjoja osteta/anneta. Saksan suomalaisen seurakunnan Rengas-lehdessä oli tällainen kirjoitus, joka on alunperin julkaistu Hesarissa viime vuosituhannella, mutta taitaa olla edelleen ajankohtainen:
Abonnieren
Kommentare zum Post (Atom)
Tuo kirjoitus oli hyvä ja osuva. Minun paras jouluni on ollut se, kun olin juuri tavannut 'toisen kierroksen' mieheni ja vietimme joulua kahdestaan ilman yhtäkään lahjaa, kävimme keskiyön messussa ja vain rakastimme. Täydellistä!
AntwortenLöschenSilti. Suhteeni lahjoihin on kahtiajakoinen: toisaalta tykkään antaa lahjoja, etenkin jos tiedän niiden osuvan kohdalleen ja toisaalta on kiva saada jotain osuvaa, vaikkapa kirja lukevista naisista, jotka tiedetään vaarallisiksi, sillä heidän päähänsä uppoaa kaikkea mahdotonta ajatusta...
Tämä lahja-asia ei koskaan oikein kirkastu on/offiksi, vaan jatkuu lumeen piirrettynä viivana.
Oivallinen kirjoitus. Olen oppinut ruuhka-ajat kylämme kaupoissa ja osaan ne yleensä välttää.
AntwortenLöschenJoulukorteista en oikein tiedä mitä mieltä olen, pidän korttien tekemisestä mutta tekstien laitto on ongelmallinen samoin kuin postittaminen. Ensi vuonna taidankin skannata ja lähettää sähköpostilla kaikille sähköpostillisille...
Torstaitonttuiluista tervehtien,
Heljä
Leena: mun anoppi oli kamalasti lahjojen perään ja alkoi hyvissä ajoin ennen joulua vihjailemaan, mitä kaikkea hän haluaisi. Ja kaikki lahjat meni sitten vaihtoon, kaikissa oli jotain valittamista. Kerran hän toivoi isoa villahuivia ja piti olla tietyt värit. Mies juoksi puoli päivää kaupoissa ja löysi yhdestä mielettömän kalliista kaupasta kalliin ja kauniin cashmirhuivin, mutta kuinkas ollakaan, sekin piti vaihtaa. Me suututtiin ja minä sanoin, että pidän sen huivin ja anoppi saa lähteä itse kauppoihin etsimään toisen huivin ja me annetaan sitten raha. Vuosi sen jälkeen mulla oli se huivi päällä ja eikös anoppi alkanutkin vihjailemaan, miten kaunis huivi ja miten se sopisi hänen uuteen talvitakkiinsa, mutta en ollut huomaavinaankaan enkä antanut sitä hänelle. Ehkä mulle on näistä anoppiaarioista syntynyt jonkinlainen lahjakauhu. Jos mua pakotetaan johonkin, niin en tykkää, mutta mielelläni annan yllätyksenä jotain, vaikka kirjoja vaarallisista naisista...
AntwortenLöschenHeljätonttu: itse tehty kortti onkin taas ihan eri asia, ei siihen tarvitsekaan paljon kirjoittaa, sehän on taideteos. Tarkoitin enemmänkin niitä kortteja, joissa lukee valmiiksi Hyvää joulua ja nimi vaan alle. Eri asia on nekin ihmiset, joiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä, ei heidän tarvitse mitään raportoida kuluneesta vuodesta.
AntwortenLöschenJännä, että jo vuonna 1967 tonttu on tuollaista kirjoitellut. Itse hain tänään toivottavasti viimeiset joululahjat kaupungilta. Tosin oli vain delegoitu ostamaan naapurin puolesta lahjat meidän muksuille. Naapurin eläkeläispariskunta haluaa aina ostaa jotain pientä muksuille ja ei voi olettaa heidän tietävän, mikä on mieleen, kun ei me vanhemmatkaan sitä oikein tiedetä. No, kirjojahan minä sitten ostin. Sinun anopista riittää tarinoita. Jotkut ihmiset ovat ehkä hieman rasittavia, mutta ainakin jälkikäteen nuo tarinat ovat mielenkiintoisia...
AntwortenLöschenOlen eksynyt kahtena viime lauantaina kaupungille. Ihan kamalaa, ruuhkaa, ruuhkaa. Miehelle pitäisi löytää vielä jotain, mutta jos laittaisi vain ilmoituksen yhteisestä teatteri-illasta, niin ei tarvitsisi lähteä kauppoihin.
AntwortenLöschenKuulostaapa sinun anoppisi vaikealta lahjottavalta, huh. Me hommataan anopille ja apelle vain jotain pientä (tällä kertaa kaksi matkaopasta), mutta anoppi haluaa muistaa lapsiaan ja lastenlapsiaan jollain tarpeellisella ja hyvällä. Alkaakin kysellä jo aikaisin...
Kasselin kyyhky: anopista voisin tosiaan kirjoittaa kirjan, hän oli niin erilainen kuin oma äitini. Anoppi oli nuorin lapsi kuudesta ja vanhemmat ja sisarukset hemmotteli hänet pilalle ja samaa hemmottelua hän odotti mieheltään ja pojiltaankin.
AntwortenLöschenkato nyt tätäkin: kirjat ja teatteriliput on aina hyviä lahjoja. Pahimpia on sellaiset esineet, jotka pitäis laittaa esille, mutta joista ei tykkää yhtään. Kellarissa olisi niitä laatikollinen, pitäis varmaan lähteä kirpputorille.
Lasten ja kummilasten ollessa lapsen iässä olivat joululahjatkin mielekkäitä. Nyt emme lahjo jouluna.
AntwortenLöschenTodellisuutta vastaa tuo kirjoitus 42 vuotta myöhemminkin.
AntwortenLöschenMihin jää joulun tunnelma kauppojen tungoksessa?
Miten erilaista oli lapsuuden jouluodotus: kirjoitin pukille kirjeen ja vein sen tuvan ikkunan taakse lintulaudalle, sieltä tontut kuulemma poikkesivat kirjeitä hakemaan...
Joulun tarkotus on nykyään suurimmalle osalle stressata vaatteista, ruoasta, koristeista, korteista ja lahjoista; ostaa, antaa ja saada kalliita lahjoja, syödä liikaa ja saada kunnon pukki vuokrattua ....
AntwortenLöschenMutta kaikessa siinä kaaoksessa mä tykkään olla, kun on tottunut. Lahjoista en ota stressiä. Kivointa niitä on antaa, ja jopa toivomuksia toteuttaa, kunhan ei ole liian vaikea/kallis toteuttaa. ;) Ja valehtelisin, jos väittäisin että ei ole kiva avata itsekin lahjoja ja iloita siitä, kuinka moni osaa antaa ihania osuvia kivoja lahjoja, vaikka "mitään en toivonut" .. ;)
Nurkkalintu: minä annan kummilapsille 18v ikään asti, sen jälkeen menee raha hyväntekeväisyyteen. Yksi pienellä varhaiseläkkeellä oleva tuttavani ostaa edelleenkin kolmekymppisille hyvin tienaaville kummilapsilleen lahjoja. se on minusta turhaa. Muistaa tietenkin pitää, mutta ei lahjoa. Hyvän sanan keksit: lahjoa!
AntwortenLöschenSoili: joulu oli tosiaan ennen parempi, sille ei voi mikään. Tontuillekin laitettiin puuroa.
MaaMaa: tää mun lahjakritiikki alkoi oikeastaan siitä, kun olin täpötäydessä tavaratalossa ja tarkkailin ihmisiä, jotka avuttoman näköisenä näyttivät miettivän mitähän voisi ostaa ja olin onnellinen, ettei mun tarvinnut. Yleensä olen antanut enimmäkseen kirjoja, joten ei ole tarvinnut niin kamalasti miettiä.
Lahjojen antamisesta tykkään todella paljon(niiden hankkiminen tuolla ruuhkassa on sitten toinen asia). Joka joulu toistuu sama. Pidämme palaveria, kuka tekee mitäkin jouluruokia ja kuka leipoo mitäkin. Sovitaan siinä, että vain muutama paketti, kun kaikilla on jo kaikkea. Tässä vaiheessa havaitsen silmäilyä puoleen ja toiseen, naureskellaan että juu juu, tehdään niin. Kaikki kun kuitenkin tietävät, että en osaa pitää säännöistä kiinni, mutta tänä jouluna....
AntwortenLöschenAnopit ovat lahjojen suhteen ihan omaa luokkaansa. Yritän hartaasti olla kuulumatta tuohon luokkaan.
Hyvä tuo kirjoitus.Itse olen helpottunut kun täällä olen säästynyt tuolta jouluruljanssilta.
AntwortenLöschenTaisi anoppi olla vähän vaikea pakkaus;-)
Clarissa: tuskin olet sellainen anoppi kuin minun oli. Sinä kun olet niin kreatiivinen, niin keksit varmaan aina hienoja lahjoja. Minusta on usein ollut vaikea ostaa lahjoja, kun on ollut niin erilainen maku lahjansaajan kanssa.
AntwortenLöschenYaelian: anoppi ei ollut vähän vaikea vaan kovin vaikea. Kertoi minulle kerran, että oli aina onnellisimmallaan, kun oli sairas ja koko perhe sääli häntä ja hössötti hänen ympärillään. Myöhemmin hän antoi yli 80v siskonsa passailla itseään.