Minä kompastuin viime viikolla näihin kiviin:
Luin Eve Kuisminin nettisivulta => tarinassa Kauhun hetkiä hänen kokemuksistaan saksalaisesta perheestä ja sen historian tuntemattomuudesta, mutta olen kyllä sitä mieltä, että tämä hänen saksalainen perheensä oli poikkeus. Allumies on ainakin oppinut koulussa paljonkin Kolmannen valtakunnan ajasta ja hän ja muut oppilaat joutuivat koulussa pitämään historian tunnilla esitelmiä aiheesta. (Toisaalta pitää tietenkin myöntää, että aina on ollut ja on edelleenkin ihmisiä, jotka eivät lue lehtiä eikä kirjoja ja joilla ole harmaata aavistusta nykyajan politiikasta.)
Onneksi minä olen ainakin päässyt perheeseen, jonka poika on minulle jo aivan suhteemme alkuaikoina opettanut filosofi George Santayanan lauseen:
"Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä."
Hieno idea tuo kompastuskivet!
AntwortenLöschenMinäkin ihmettelin tuota Even kertomaa, mutta tavallaan uskoin, sillä olen uhkarohkeasti ottanut niin nuorena, kuin myöhemmin esille tätä juutalaiskysymystä ja jotkut ovat olleet todella vaivaantuneita, jotkut kieltäneet ja toiset myöntäneet. Luuulen, että on moneen lähtöön. Mutta: Kysymykseen voi tulla myös psykologiasta tuttu asia eli passiivinen unohtaminen. Olin tänään laittamassa tuota lausetta kolmella kielellä LK:on puolelle. Viitsitkö laittaa sen vielä mulle myös saksaksi vaikka meiliin. Kiitos!
Ei saa unohtaa, minun tytär oli yläasteella koulunsa opettajien valittuna Auschwitzissa ja sen jälkeen hän monessa koulussa kertoi matkastaan.
AntwortenLöschenMissään nimessä ei saa unohtaa! Miehesi toteaminen on täyttä totta ja sopii jokaisen elämään muutenkin; virheitä ei aina pysty saada tekemättömiksi. Mutta niistä pitää oppia, jotta samaa ei tapahdu uudelleen.
AntwortenLöschenMinusta nuo kompastuskivet ovat oiva idea. Yleinen historia konkretisoituu meidän kaupungin, kadun historiaksi. Osa juutalaisista ei kuulemma ole kompastuskivistä innoissaan, siksi Kasselissa ei vielä ole kompastuskiviä saatu. Eräs tunsi tulevansa "potkituksi" toiseen kertaan.
AntwortenLöschenOlen yrittänyt puhua lapsille näistä asioista rehellisesti, mikä ei ole aivan helppoa. Saksalainen appi kirjoitti viimeisenä elinvuotenaan lapsuuden/nuoruuden muistelut. Luulen, että tärkeänä motiivina oli jättää lapsenlapsille muisto isoisästä, jota he eivät enää kunnolla oppineet tuntemaan. Hän kertoo minusta aika rehellisesti silloisista, natsipropagandan värittämistä mielipiteistään ja "heräämisestä" sodan jälkeen ymmärtämään tehdyt vääryydet.
Luin itse juuri esikoisen joululahjaksi saaman John Boynen nuorten kirjan "Der Junge im gestreiften pyjama", joka oli koskettava kertomus lapsen näkökulmasta. Suosittelen! Kirjaan pohjautuva elokuva on puörinyt täällä elokuvateattereissa.
Leena: varmaan monet eivät ole vapaaehtoisesti alkaneet siitä teemasta puhua, mutta että joku väittää, ettei ole koskaan kuullut mitään holocoustista, se on todella harvinaista
AntwortenLöschenHannele: minä olen käynyt Buchenwaldin keskitysleirillä enkä sitä ikinä unohda
MaaMaa: nimenomaan
Kasselin kyyhky: miten hienoa, että appesi on kirjoittanut muistiin! Minäkin luin viime vuonna sen Poika raidallisessa pyjamassa, oli koskettava.
Viisas tuo Santayanan lause!
AntwortenLöschenKoskettavaa kun tulee tuollaiset kompastuskivet vastaan,pistää miettimään.
Lisää vain kompastuskiviä! Pääasia. ettei tuo historian kauhunäytelmä unohdu. Hieno idea tuolta taiteilijalta.
AntwortenLöschenMinulla on myös kokemus noista "unohtajista". Joskus 60-70-lukujen vaihteessa hieno, arvokkaan oloinen saksalaisrouva kutsui minut ja toisen suomalaisen kauniiseen kotiinsa kahville ja otti itse puheeksi tuon synkän asian. Hän kielsi kaiken. Mitään ei ollut koskaan tapahtunut ja jos kuulimme muuta, emme saa missään tapauksessa uskoa, saarnasi hän vihaisena.
Myöhemmin Dachaun keskitysleirissä käydessäni sain kyllä toisenlaista todistusaineistoa ja kaikki kirjat, joita on kirjoitettu, surullista luettavaa.
En uskokaan, että noita unohtajia on paljon keskuudessamme. Näistä asioista on vaikea puhua ja sen ymmärtää.
Muistan kun yliopiston saksankielen lehtori Suomessa kertoi, että nuorukaisena Saksassa ei ollut oikeastaan muita mahdollisuuksia, kuin mennä mukaan nuorisotyöhön ja levittää tuota kauheaa propagandaa. Pelko oli suurempi kuin rohkeus vastarintaan.
Yaelian: kivet on hieno idea
AntwortenLöschenClarissa: minä olisin varmaan heti alkanut väittelemään sen ladyn kanssa tai sitten lähtenyt heti pois, vaikka ei kyllä tiedä, mitä sen ikäisenä olisin tehnyt enkä pysty vannomaan, että olisin natsiaikaan ollut=uskaltanut olla résistencessa (vad heter det på finska?), jos olisin silloin jo elänyt asunut täällä.
På finska heter det olla vastarinnassa.
AntwortenLöschenClarissa: tajusin sen heti painettuani enteriä, että olit jopa käyttänyt sitä vastarinta-sanaa edellisessä kommentissasi.
AntwortenLöschenJään mielenkiinnolla odottamaan lasten historianoppikirjoja ja opetusta... Tyttärellä alkaa historia nimittäin vasta ensi vuonna (kuudennellä luokalla).
AntwortenLöschenJuttelin ystäväni Deen kanssa, joka opettaa historiaa ja saksaa. Sekä yläasteella että lukiossa käsitellään hyvin perusteellisesti kansallissosialismin aikaa ja sen lisäksi saksan eli äidinkielen tunnilla luetaan paljon sitä käsitteleviä tekstejä. Viime vuoden ylioppilaskokeissakin se oli yksi teema.
AntwortenLöschenTuollaiset kompastumiset pitääkin muistaa. Kertakaikkisen hieno idea, olisi mukava tietää mistä taiteilija sen keksi. Tai siis, hänhän on taiteilija.
AntwortenLöschenIrlannin illasta
Heljä
Heljä: niinhän se on niiden taiteilijoiden kanssa, että niillä on ideoita. Hyvää loppuiltaa Irlantiin.
AntwortenLöschenHieno tapa muistuttaa historian hirmuteoista. Yhdestä tutkimuksesta - tarkistin just äsken termit - luin, että kansallisssosialistisen menneisyyden kohtaamiselle on Saksassa vakiintunut käsite
AntwortenLöschenVergangenheitsbewältigung, ehkä suomeksi voisi käyttää siitä ”menneisyyden hallitseminen” tai ”menneisyyden voittaminen” tai "menneisyyden kanssa toimeen tuleminen", tämä viimeinen painottaa sitä, että prosessi jatkuu ja on ajankohtainen. Vastaavasti tämän käsitteen kääntöpuoli on niin ikään vakiintunut fraasi "die unbewältigte Vergangenheit" eli yhteiskunta ei kykene aidosti kohtaamaan näitä kauheuksia. (suomennokset eivät ole minun).
Olen lukenut aikoja sitten erään saksalaisen tutkimuksen jossa kansallissosialismin ajan mukana oloa oman perheen elämään liittyen tarkasteltiin kolmen sukupolven kautta välittyvänä perhemuistina. Natsiajasta puhuttaessa perhemuistissa korostuivat eri asiat kuin Saksan historian virallisissa käsityksissä, joissa natsiajan kauheudet on tunnustettu. Perhemuisti kuvastaa hyvin muistin joustavuutta ja muisti palvelee arkielämään sopeutumisessa. Myönnetään että natsiajan kauheudet ovat osa lähihistoriaa, mutta "Opa war kein Nazi", joka on myös kirjan nimen alkuosa, tekijät Welzer & Moller & Tschuggnall 2002 ("Opa --- Nationalsozialismus und Holocaust im Familiengedächtnis). Kirjaa näyttää olevan saatavilla jos kiinnostaa. Ja muita samankaltaisia varmaan myös löytyy.
Onneksi ei ole kysymyksessä kollektiivinen muistinmenetys, vaan asioista opetetaan ja ne muistetaan.
- anteeksi pitkä, melkein saarnaava kommentti, mutta Allun hieno postaus ja teidän keskustelu toi mieleeni näitä muistitietotutkimukseen liittyviä asioita ja innostuin "opettamaan". Kiitos tuosta kirjavinkistä, täytyy lukea se.
Tuollaisia kompastuskiviä en muista ennen tavanneeni, vaan kylttejä talojen seinissä, missä on ennen asunut joku paikallinen merkittävä juutalainen henkilö. Hieno idea, mutta ymmärrän toisaalta myös häntä, joka tuntee tulevansa uudelleen potkituksi.
AntwortenLöschenOlen kuullut useammasta sodassa olleesta, että he seitemän-kahdeksankymppisenä yhtäkkiä alkoivat kaivamaan esiin Hitlerin kuvia. Monelle on ollut todella vaikeaa myöntää, että on nuoruutensa vuosia uhrannut väärälle ideologialle.
Helena: kiitos opetuksesta, hyvin mielenkiintoista. Minun varalapsi/kummipoikani isovanhemmat olivat puolueessa, eivät tosin itse tekemässä mitään "likaisempia" hommia. Kummipojan Claudia-täti on tehnyt dokumenttifilmin äidistään Ludmillasta ja yrittänyt saada Ludmillalta (taisi olla 90v kun filmi tehtiin) vastauksen kysymykseen MIKSI. He lähtivät filmaamaan entiselle kotiseudulle Thüringeniin ja siellä esitettiin Ludmillalle kysymyksiä ja hän oikeastaan ensimmäistä kertaa vastasi. Claudian tytär Noemi oli mukana, silloin 17v ja sai jossain vaiheessa hysteerisen kohtauksen, alkoi itkeä ja sanoi, että hän niin olisi toivonut, että isoäiti olisi ollut vastarinnassa ja siihen Claudia vastaa, että sitähän hän on koko ikänsä jo toivonut. Filmistä on englanniksi enemmän tässä:
AntwortenLöschenhttp://libweb.lib.buffalo.edu/emro/emroDetail.asp?Number=979.
Se liikutti minua kovasti, kun tunsin Ludmillan ja Noemi pikkutyttönä kävi paljon meidän sohvalla pomppimassa serkkunsa kanssa.
Soili: tuota uudelleen potkituksi asiaa minä en kyllä ymmärrä yhtään
Tampereellekin on laitettu "kompastuskiviä", onneksi kevyemmin perustein kuin nuo saksalaiset. Niihin on jopa oikeasti kompastuttu,niin että kaupunki joutui maksamaan korvauksia, ja joitakin kiviä korotettiin myöhemmin, ettei niin enää kävisi.
AntwortenLöschenhttp://www.tampere.fi/ekstrat/vapriikki/patsaat/gryta.htm
Mitähän nuo kirjailijat mahtaisivat ajatella teoksiensa tallattaviksi joutumisesta... ;-)
Vielä kevyempiä "kiviä" löytyy Tampereen kirjastonpuiston penkkien selkänojista
AntwortenLöschenhttp://www.keskustori.fi/keskustori2.php?ID=2
Anjakar: enpäs tuota tiennytkään, mielenkiintoista. Ja voi kauhistus mitä ne kirjailijat ajattelee siitä! Ja mitä ne kaikki Hollywoodin Walk of Fame-tähdet. Ja nyt muistui mieleen, että viime vuonna kävimme yhdessä saksalaisessa linnassa ja sillä tiellä ylös linnaan oli aina tietyn välimatkan päässä kivilaatta, jossa oli jonkun filosofin viisas lause. Kyllä nyt on vanhat filosofit joutuneet monta kertaa kääntymään haudassaan!!!
AntwortenLöschenKiitos, tuo esimerkkisi filmiprojektista on juuri sopiva tuohon perhemuistin käsitteeseen. Minua kiinnostaa työnikin puolesta muistamiseen liittyvät asiasta.
AntwortenLöschent. Helena
Helena: jos saisin sen filmin DVD:nä, voisin lähettää, jos kiinnostaa. Videona se taitaa olla meillä jossain, oli ihan hyvä filmi, varsinkin kun tunnen perheen.
AntwortenLöschen