Samstag, 24. April 2010

Kunnalliskoti




Kunnalliskodiksi nimitettiin lapsuudessani paikkakunnan vanhainkotia. Siellä oli mm. meidän entinen siivousapulainen, vanha leskirouva, jonka poika asui muualla eikä juuri välittänyt äidistään. Äitiäni säälitti tämä vanha rouva ja hän kävi usein katsomassa ja yhtä useasti lähetti minut pikkutyttönä sinne viemään mm. ruusun äitienpäiväksi, vaikka ei sukua oltukaan. Minnekäs nyt mennään yksinäisenä vanhana, jos ei pystytä elämään yksin? Tämä kysymys on viime aikoina tullut esiin useammankin kerran tuttavapiirissä. Suomessa vastuu vanhusten hoidosta on yhteiskunnalla, kun taas Saksassa lapset ovat ainakin osittain velvollisia huolehtimaan vanhemmistaan. Nyt ongelma on akuutti ystävämme D:n perheessä, jossa pitäisi löytää ratkaisu sokean ja huonokuuloisen ja itsepäisen isän ja huimauksesta ja vaikka mistä muusta kärsivän (suhtkoht selväjärkisen) äidin hoitoon. Isä (90v) on patriarkka, joka on aina sanonut, missä kaappi seisoo, ja hän on sitä mieltä, että he eivät ole vieraan avun tarpeessa, tytär voisi hänen mielestä hoitaa kaiken tarpeellisen. Kotilääkäri suorastaan vaatii pariskunnan siirtämistä hoitokotiin ja hienosta sellaisesta löytyikin jo kerran kaksio, mutta patriarkka ei suostunut lähtemään ja uhkaili ottaa eron vaimosta, jos tämä lähtisi yhteisestä kodista. Vaimo on koko elämänsä ollut miehen tohvelin alla ja pelkää tosissaan miehen ottavan avioeron. Kaksio olisi maksanut hoitoineen 3800 EUR hengeltä kuukaudessa. Jos ei eläke ja omaisuus riitä, lapset joutuvat osallistumaan kustannuksiin. Tässä tapauksessa vanhuksilla on onneksi hyvän eläkkeen lisäksi ilmeisesti riittävästi omaisuutta. Kun patriarkka muutama päivä sitten taas sekoili ja lähti yöpaidassa (vanha herra on hienosta perheestä ja käyttää yöpaitaa) hortoilemaan kadulle, alettiin taas kovalla kiireellä etsiä hoitopaikkaa. Vaimo ja tytär kävivät sellaista eilen katsomassa, mutta kuten vävy vinoili, ei ollut "merinäköalaa", joten ei tule ilmeisesti kysymykseen. Vanhukset eivät tajua, että ei niitä vapaita paikkoja niin vaan löydy eikä varmasti sillä hetkellä ylimmästä kerroksesta ja etelän puolelta jne. Tytär ja vävy joutuivat peruuttamaan kahden viikon pääsiäislomamatkansa ja ovat tällä hetkellä molemmat lukion opettajina täydessä yo-stressissä eikä aika ja voimat riittäisi vanhusten hoitoon ja he sanoivatkin, että vähitellen rakkaus vanhempiin alkaa muuttua osittain vihan tunteeksi, kun mikään ehdotus ei kelpaa. Säälin todella ystävääni, joka ei enää saa öisin nukuttua ja olen vieläkin kiitollinen, että saimme anoppini ilman isompia ongelmia hyvään hoitokotiin, jossa hän ehti elää viisi vuotta. Soininvaara kirjoittaa kotisivullaan, että "Vanhusten elämä on Suomessa kovin yksinäistä verrattuna niihin maihin, joissa lapset ovat vastuussa heidän hoitonsa järjestämisestä." Minusta tämä pitää paikkaansa vain siinä tapauksessa, että vanhus asuu edelleen perheessä. Allumies järjesti äidille paikan hyvään vanhainkotiin enkä voi väittää, että olisimme käyneet kovin usein vierailulla. Pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen ei ollut kovaa hinkua lähteä istumaan iltaa D&D-vanhuksen luokse (D&D= depressio ja dementia) ja viikonlopuksikin oli helppo keksiä jotain kivempaa ohjelmaa. Kerran viikossa löysimme jostain pari tuntia aikaa vierailuun, tuskin suomalaisvanhukset sen vähemmälle jäävät.
Odotan jännityksellä, miten D. saa hoidettua asian.

Kommentare:

  1. Hieno ajatteleva äiti sinulla. Monet vanhat niin yksinäisiä, vaikka lapsiakin on. (Olen joskus sanonut, että haudoista välitetään enemmän kuin niistä elävistä, parempi kun heitä kävis tervehtimässä.)

    AntwortenLöschen
  2. Meidän 'nanny' ei joutunut kunnalliskotiin, mutta mummoni Amanda joutui. Tarina on liian pitkä tähän, mutta lyhennettynä: Aika oli silloin eri ja me asuimme 'huitsinnevadassa.' Olin silloin 11 vee ja muistan vieläkin painajaisena, miltä tuntui lähteä pois mummon luota ja jättää hänet sinne - laitokseen.

    Ystäväsi D:n tapaus on tuttua kaikille. Vaikka Suomessa yhteiskunta auttaakin, niin suvun paineet pitävät huolta, että mistään omasta elämästä ei ole tietoakaan, jos oma vanhempi on kovasti huonona ja pyytää/vaatii luokseen. Olen tämän kokenut parin vuoden sisällä ja uuvuin syöpäpotilaan hoidosta niin, että jouduin itse lääkäriin.

    Entäs mitä tapahtuu, kun kaaran nokan pitäisi osoittaa kohti Saksaa ja seikailua vuonna 191x ja tuleekin uudet vaatimukset/odotukset. Sitten kysyn: Missä oli meidän elämä?

    AntwortenLöschen
  3. Kauniisti toimi äitisi lapsuudessasi,iun ajatteli tuolla tavalla muita:-)
    Toivottavasti ystäväsi ongelmaan löytyy pian sopiva ratkaisu-
    Omat vanhempani kuolivat nuorina,joten minulle ei tuollaista ongelmaa tule.
    Täällä on kunnallisia vanhainkoteja, ja sitten erittäin kalliita vanhainkoteja varakkaille,joissa elämä rahan avulla voi elämän ehtoopuolellakin olla miellyttävää.Noissa kunnallissa sitten ehkä kuten Suomessa,mutten tunne asiaa tarpeeksi.Perhe on kuitenkin täällä tärkeämpi juttu kuin Suomessa,joten uskon heidän saavan enemmän huomiota.
    Monilla vanhuksilla täällä on aasialainen helpperi,joten voivat olla kotona loppuun asti.Ulkona näkeekin usein vanhuksia yhdessä yleensä filippiiniläisen helpperin kanssa.

    AntwortenLöschen
  4. Samat hinnat on taallakin, ainakin jos ei enemman. Kunnalliset ovat kaameita, eika niihin paase jos on vahankin omaa tai lapsilla rahaa. Tyoluvan saaminen filippiinilaiselle hoitajalle on muuten TOSI vaikeaa.

    AntwortenLöschen
  5. Harvoinhan on niin, että vanhus itse vanhainkotiin haluaa. On kova pala jättää oma koti , vaikka olisi jo kuinkakin huonokuntoinen. Omasta lähipiiristä ei kukaan "ehtinyt" niin pitkälle, mutta tuttavien vanhempien ongelmia olen saanut läheltä seurata. Helppoa tapausta en ole nähnyt, vain surevia vanhuksia, jotka vastentahtoisesti siirtyvät hoitokoteihin, olivat ne sitten kuinka hienoja tahansa. Useissa vanhainkodeissa lääkitään vanhuksia sekä väärin että liikaa. Hän saattaa samanaikaisesti syödä ahdistus- ja unilääkkeitä sekä epilepsia- ja psykoosilääkkeitä. Ei mietitä miten muuten "vanhuutta" voitaisiin hoitaa kuin lääkkeellä. Lääkkeitä vähentämällä ollaan jo paikoitellen saatu nähdä sellainenkin ihme, että vanhus piristyy ja on enemmän oma itsensä.
    Pakko tässä todeta, että nämä ovat hiukan ulkopuolisen mielipiteitä ja ymmärrän, että asia on omaisille erittäin vaikea. Ajattelen asiaa kuitenkin omalta kannaltani niin, että myös minulle voi koittaa joskus se aika, että laitetaan pois kotoa:( Ja minä kun viihdyn niin hyvin täällä. Apua!

    AntwortenLöschen
  6. Täällä on laissakin määrätty, että omaisten tulee huolehtia vanhuksista, vanhainkoteihin ei saa laittaa, ihmiset ovatkin tottuneet elämään suurissa perheissä ja huolehtimaan toinen toisistaan. Euroopan puolella suurin ongelma on, että kaikki käyvät töissä ja eikä kai omaishoitajiakaan ole helppo saada. Omat vanhempani pärjäävät vielä omassa kodissaan, toivottavasti loppuun asti, en osaa muuta vaihtoehtoa kuvitellakaan.
    Meillä on oikeastaan aika ihanteelliseti asiat kun anoppi asuu alakerrassa omassa valtakunnassaan, vaikka muuten onkin meidän hoivissamme. Joskus mietityttää, miten sitten käy omalla kohdalla kun lapsetkin asuvat Suomessa, mutta mistä sitä tulevaisuudesta tietää, murheet ajallaan.

    AntwortenLöschen
  7. Niin, tämä ongelma meillä on jokaisella edessä. Ei varmasti kukaan halua jättää omaa kotiaan. Olen joutunut tämän ongelman eteen työssäni, jolloin kävin näitä yksinäisiä vanhuksia tapailemassa ja vähän seuraa pitämässä. Minun appivanhempani elivät pitkän iän. Anoppi sai aivoverenvuoden ja hän oli kuudauden verran sairaalassa. Seuraavan kuukauden hän sai olla tyttärensä hoidossa, jonne hän myös kuoli. Appi kaatui pyörällä ajaessa, meni sairaalaan ja eli siellä muutaman päivän. Joten voi sanoa, että kotoaan lähti. Oma äitini vuoden päivät ennen kuolemaansa hyvätasoisessa vanhainkodissa Vantaalla. Sisareni asuivat myös Vantaalla ja näin he voivat käydä häntä katsomassa. Isäni ei vanhaksi elänytkään, joten hänen osaltaan jäi tämä kokematta. Mitä olen monia vanhainkoteja eli kunnalliskoteja nähnyt, niin minun täytyy sanoa, etten minäkään sellaiseen haluaisi. Haluaisin kuolla kotona, mieluiten Suomessa. Mutta sitähän ei voi itse valita. Toivoisin pysyväni täysijärkisenä loppuun asti.

    AntwortenLöschen
  8. Hannele: hienosti ajatteli äiti, vaikka en sitä silloin aina tajunnut eikä olisi aina huvittanut lähteä sinne vanhainkotiin, vaikka ne mummut oli kyllä kivoja mulle, ihan hyvät muistot on jäänyt.
    Leena: raskasta on se omaishoito ja siinähän on sitten ehkä kiinni 24/7 vuoden ympäri.
    Yaelian: täällä käytetään taas paljon puolalaisia apulaisia, mutta kun niitäkin olisi melkein pakko olla kaksi, että on aukoton hoito. Työkaverini vanhemmille hommattiin äidin avuksi puolalainen hoitamaan isää. Maksaa täällä 1500 EUR + asunto + ruoka eikä siihen ole kaikilla varaa.
    anumorchy: Puola on nyt EU:ssa ja se helpotti täällä vähän puolalaisten hoitsujen ottamista.
    Clarissa: enhän minäkään tästä minnekään haluaisi lähteä, mutta kyllä pitäis vanhuksenkin tajuta, milloin ei ole muuta vaihtoehtoa. Me näimme todella hyvän vanhainkodin, se missä anoppi oli ja sinne meni vapaaehtoisesti myös hänen ystävänsä, joka asui samassa talossa poikansa kanssa. Kun tämä ystävä tajusi, mikä lasti hänestä saattaa tulla pojalle ja miten hienossa paikassa anoppini asui, hän teki päätöksen ja muutti Frankfurtin läheltä takaisin Kölniin ja meni vanhainkotiin ja on ollut tyytyväinen ratkaisuun.
    sirokko: eihän täällä näinä aikoina ole kenelläkään varaa luopua työpaikasta ja samalla omasta eläkkeestä.
    Sira: minunkin isä kuoli 92v melkein suoraan polkupyörän päältä ja sai asua loppuun asti omassa talossaan. Se on munkin haave, että olisin saanut isän geenit. Naurattaa tuo huomautuksesi täysijärkisyydestä. Äitini kuoli rintasyöpään ja eniten hän pelkäsi sitä, että aivot ei enää toimi ja menettää järkensä, mutta ei menettänyt.

    AntwortenLöschen
  9. Eräs yksinhuoltajaystäväni lähti viikko sitten noin 700 km päähän hoitamaan isäänsä ja tämän kotiutuksen käytännön asioita, joka oli ollut viikon intervallihoidossa ja äiti oli tuhkajumissa jossain etelässä. Äiti vielä terveempi ja sai kaipaansa viikon breikin. Kokemukset olivat olleet aika rankkoja.

    Sitä toivoo, että itsellä pää pelaisi loppuun asti. Minun vanhemmistani äiti kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen 63-vuotiaana ja isä 74-vuotiaana oltuaan noin viikon sairaalassa sydänkohtauksen vuoksi. Onnellisena, kun sai olla kotona siihen asti.

    Minun itävaltalaiselle ystävälleni on itsestään selvää, että hän hoitaa äitnsä (vain äiti elossa), kun hän ei enää pysty asumaan itsenäisesti. Hän aikoo silloin jättäytyä pois työstä. Ystävättäreni äiti hoiti toisen aviopuolisonsa isoäidin (yli 100-vuotiaaksi) kotonaan loppuun asti.

    Voi olla että seuraavissa eduskuntavaaleissa vanhustenhoito on yksi tärkeitä asioita (toivottavasti on), sillä ketka meitä hoitavat ja missä, kun elinikä nousee ja vanhusten määrä kasvaa. Vai rahdataanko meidät Kiinaan hoidettaviksi, kuten poleemisesti joskus väläytetään.

    AntwortenLöschen
  10. Helena: mutta eikös ole niin, että tyttäriltä enemmänkin odotetaan sitä hoitoa, ei täällä ainakaan tulisi kenenkään mieleenkään odottaa, että poika jättää työpaikkansa ja alkaa omaishoitajaksi. Ja sitten pitää kyllä olla varaa jättää työpaikka ja luopua sen mukana eläkkeestä. En tiedä, miten Suomessa on, mutta täällä on aika kehnot eläkkeet, jos ei ole täysiä vuosia töissä ja maksa eläkemaksuja. Meidän 50v ystävä ottaa nyt äitinsä (84v) kotiinsa, mutta hän onkin ammatiltaan perillinen eikä tarvitse laskea pennejä. Hän joutuu tosin täysin luopumaan matkustamisesta, jos ei sitten tee sellaista matkaa, jonne voi äidin ottaa mukaan, sillä vanha rouva ei jää yksin kotiin.

    AntwortenLöschen
  11. Niinhän se on, että naisilta edellytetään hoivaamista enemmän. Tiedän myös toisen itävaltalaisen naisen, jonka äiti muutti heille kun ei enää yksin pärjännyt. Ja kun äiti joutui sitten vanhainkotiin viimeiseksi vuodekseen, se oli tyttärelle kova paikka. Hän oli kotiäiti. Meillä Suomessahan se on harvinaista, mutta monet 50+ ottavat ns. vuorotteluvapaata työstään, jotta voivat toimia omahoitajana. Se taas vähentää eläkettä. Eläke määräytyy sekä palkan että työssäolovuosien mukaan.
    Näistä vakavista (ja tärkeistä) asioista huolimatta toivon oikein kaunista loppuviikonloppua!

    AntwortenLöschen
  12. Omat kahdeksankymppiset vanhempani asuvat vielä omassa kodissaan ja pärjäilevät itsekseen ok. Tarjosimme siivousapua sisareni (siis, että siivooja kävisi kerran viikossa / kahdessa) kanssa niin isäni tokaisi, että kyllä hänellä vielä imuri kourassa pysyy. Hitaasti toimivat toinen toistaan tukien. Mutta ei voi kieltää, että jossain vaiheessa heitä on vain yksi - mitä sitten? Sisareni elämä on Turussa ja omani täällä, vanhempani asuvat Helsingissä ja ystävät & harrastukset siellä. Vakava aihe ja usein mielessä.
    Lähettelen sunnuntaisia aamuauringon säteitä päivääsi!

    AntwortenLöschen
  13. Heljä: mutta kiva, että sulla on ainakin sisko Suomessa. Mulla on yksi suomalainen tuttu täällä, jolla ei ole sisaruksia ja vanhemmat tekee hänen elämänsä helvetiksi, kun aina vaan valittavat, että tytär on "jättänyt" heidät. Viimeksi sanoivat, että tyttären olisi parempi olla kokonaan tulematta Suomeen, kun heistä jäähyväiset tyttären perheen lähtiessä takaisin Saksaan tuntuu niin vaikealta. Mulla oli(on) onneksi veli Suomessa. Ja onneksi isäni ei koskaan valittanut, että minä asun kaukana. Meillä oli hyvä suhde ja puhuttiin paljon puhelimessa. Eihän pohjois-Suomessa asuvat lapsetkaan jatkuvasti pysty käymään etelässä asuvien vanhempien luona.

    AntwortenLöschen
  14. Inhottava tilanne ystävilläsi: toivottavasti heidän isänsä ymmärtäisi, että lapset eivät voi ottaa kaikkea harteilleen ...

    Meillä isoäitini on pian 90vuotias, mutta luojan kiitos hän on todella hyvässä kunnossa ja suhtkoht täysjärkinen (;)) - hän asuu yksin kotonaan, hänellä käy päivittäin ruokahuolto tuomassa ravitsevan valmiin lounaan ja sairaanhoitaja tuomassa lääkkeet.

    Serkkuni ja tätini (isän sisko) käyvät vuorotellen kerran viikossa mummun luona imuroimassa ja viemässä kauppaan + asioille. Kesän tulle mummu kyllä uskaltaa itsekin ulos Hakaniemen torille päivittäin :) Veljeni soittaa mummulle joka päivä, minä kerran viikossa. Näin toimii toistaiseksi ... toivottavasti mummu pysyy hyväkuntoisena loppuun asti: parasta kaikille!
    Syksyllä pidetään kunnon juhlat 90vuotis päivänä: mummu on toivonut "kaikki sukulaiset paikalle syömään ja tanssimaan!" :)

    AntwortenLöschen
  15. MaaMaa: en tiedä, lähteekö se isä koskaan vapaaehtoisesti. Oli nyt yöllä vessassa käydessä lyyhistynyt lattialle ja vaimolla oli ollut kova homma saada hänet ylös ja sänkyyn. Ja mitäs pariskunta sanoi seuraavana aamuna: olemme päättäneet, että emme lähde vanhainkotiin. Me kaikki luultiin, että tuo juttu olisi saanut heidät toisiin ajatuksiin, mutta ei. Viimeisin jekku, mitä ne oli keksineet, oli päätös yrittää reaktivoida heidän entinen siivoojansa, joka viisi vuotta sitten ikänsä takia jätti siivoamisen, hän on nyt 81v.

    AntwortenLöschen