Sonntag, 25. Dezember 2011

Jouluaatto 2011

Kun jouluaatto 2010 oli tämän näköinen


tänä vuonna paistoi aurinko ja marketat kukkivat pihalla

Päivällä keitin riisipuuroa ja sitä syödessämme huomasin, että Suomessa oltiin taas etuajassa ja joulurauhan julistus jäi näkemättä. Yhden aikaan soitti posteljooni ovikelloa ja toi vielä ison kasan joulukortteja ja kiltin suomalaistontun♥ lähettämän Märta Tikkasen Emman ja Unon, jota olisi halunnut alkaa lukea heti ja unohtaa kyökkihommat ja menossa oleva kirja. Kiitos tontulle!

Täydellinen joulutunnelma saapui vihreästä joulusta huolimatta sitten illan hämärtyessä, kun sisällä sytytettiin kynttilät ja Klassikradio soitteli taustalla hiljaa joulumusiikkia ja mm. Sibeliusta. Ja välillä aina piti kuunnella juutuubista tätä ihanuutta, minä kun olen sellon omistajana vaan en soittajana hulluna sellon ääneen.

Vieraille tarjottiin lahjaksi saamaamme shamppanjaa ja sen kanssa amuse bouchena rucolalla, vuohenjuustolla ja hunajalla päällystettyjä pipareita, kiireessä optisesti vähän epäonnistuneita mutta hyvänmakuisia paahtoleipätähtiä lohitäytteellä ja tulisia juustokeksejä.

Alkuruokana oli mm. kampasimpukoita mustajuuren kanssa, jota en ole koskaan ennen kokeillut. Sitä sanotaan Saksassa köyhän miehen parsaksi. Kastikkeen vihreä on pilkottua lehtisalaatti. Vieraat antoivat kymmenen pistettä.


Pääruoka jäi taas kerran kuvaamatta, samoin jälkiruoka, mutta sitä ennen meillä oli juustoa. Ostin kaksi liuskakivilautasta ja kirjoitin rihvelillä juustojen  viereen nimet.  Ylimpänä kuvassa on burgundilainen Epoisses, joka oli sopivasti kypsää eli tuli jo vähään juosten vastaan.

Tänään sulatellaan eilisiä mässäilyjä ja illalla kummipoika tulee syömään left-overs.
Hyvää joulun jatkoa!

10 Kommentare:

  1. Kyllä sinä oletkin mestarikokki! Herkullisia välipäiviä

    AntwortenLöschen
  2. Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista...Todella herkullista!
    Hyvää joulunjatkoa!

    AntwortenLöschen
  3. Ciacy: mulla on täällä apulainen
    Sira: lauloitko tuon tekstin?

    AntwortenLöschen
  4. Olipas teillä ihana jouluateria! Ja hurja ero viime vuoden ja tämän vuoden joulun välillä! Mukavaa joulun aikaa Allu!

    AntwortenLöschen
  5. Allu oli taas laittanut vierailleen kystä kyllä, ja sai ihan varmasti siitä myös kehut, kymmenenn pistettä ainakin. Oikein hyviä välipäiviä Teille ja hyvää vuodenvaihdetta. Eipä taida Suomessakaan olla valkoinenjoulu ainakaan etelässä.

    AntwortenLöschen
  6. Tarjoilut taas kuin parhaimmassa ravintolassa. Jotkut sitä vain osaavat!

    Oh Holy Night Apocalyptican esittämänä on hieno. Minä olen kuunnellut sitä Mahalia Jacksonin laulmana - sehän on se minun joulutunnelman luojani.
    Kiltti oli tosiaan tonttutyttö, joka reippaasti toimitti tonttumuorin asioita omien kiireidensä keskellä.
    Hyvää joulun jatkoa!

    AntwortenLöschen
  7. Lauloinko? Tottakai lauloin. Oli niin herkullisen näköisiä ruokia, että oli ihan pakko laulaa.

    AntwortenLöschen
  8. Nammmm! Vaikka olen kaikesta mässäilystä vieläkin ihan ähky, niin kyllä sun tajoilut saa veden kielelle!

    AntwortenLöschen
  9. MaaMaa: oli hyvää, vaikka itsekin sanon

    AntwortenLöschen