Donnerstag, 2. Februar 2012

Helmikuu ja pakkanen

Viitisen astetta pakkasta ja paljon paljon aurinkoa! Eihän tällaisella ilmalla voi tehdä muuta kuin pukea lämpimät vaatteet päälle ja lähteä ulos ihailemaan talvipäivää.


Suunnistin eilen Reinille

ja kävelin tuomiokirkon ja konserttitalon ohi

vanhaan kaupunkiin

jonka kapeat kujat ovat illalla täynnä ihmisiä,  mutta tähän aikaan päivästä siellä on hiljaista

ja nytkin tapasin tuolla kadulla vain oluttynnyreiden kuljettajia

Kierroksen päätökseksi piipahdin Pyhän Martin kirkkoon. Se on romaaninen kirkko eli tuomiokirkkoa vanhempi ja pidän siitä, koska se on niin hillitty väreiltään, ei mitään krumeluuria ja siellä ei ole sellaista turistiryysistä kuin tuomiokirkossa

Harmittaa, kun en saanut kameraa tarpeeksi nopeasti esiin repusta. Kirkossa oli nimittäin kaksi benediktiinimunkkia , molemmilla mustat munkin kaavut päällä ja toisella heistä oli sellainen kirjava mummun esiliina sen päällä, näytti olevan jossain likaisemmissa tehtävissä. Ehtivät häipyä sakastiin ennenkuin sain kameran käteen.

23 Kommentare:

  1. Mä tykkään kirkoista ihan kamalasti, mutta Dom tekee muhun vaikutuksen ainoostaan ulkoapäin, enkä oo ku piipahtanu sisällä.
    Onhan se komia, mutta mulle läheisempi pramea kirkko löytyypi Brysselistä. Se oli eka tollanen huluppeampi kirkko, jonka näin.

    Kivinen kirkko on kaunein, suomalaiset puukirkot eivät oikein iske... mutta tärkeintä toki on tunnelma, ja juurikaan sitä en Kölnin Domista löytänyt. Paitti ulkoa. Henki salpautui, kun sen eka kerran näin kun astuin asemalta ulos...

    AntwortenLöschen
  2. Tanja: kyllä munkin sydän aina pomppaa ilosta, kun tulen jostain matkalta ja näen Domin ("un sin d'r Dom su vör mer ston" eli näen Domin seisovan edessäni kuten Bläck Fööss ja monet muut paikalliset laulaa), mutta eihän se turistien takia ole mikään hiljenemisen paikka.

    AntwortenLöschen
  3. Meillä oli -23 C, viimaa ja yleinen keskustelunaihe - vaalien ohella - miten kylmää on. Minulla ei ole vielä edes toppahousut tai untuvatakki päällä, mutta hiihtämään en kyllä näillä asteilla lähde! :D

    En osaa asettaa kirkkoja kauneusjärjestykseen, mutta romaaniset kirkot ja suomalaiset keskiaikaiset kivikirkot ovat niin kauniita... "Kuuluisat" kirkot jättävät usein kylmäksi, johtuuko väentungoksesta sisällä vai mistä. Ei niitä pääse ihailemaan rauhassa kuin ulkoa.

    t. Helena

    AntwortenLöschen
  4. Helena: meillä on monet romaaniset jääneet vuosikausiksi goottilaisen tuomiokirkon varjoon, mutta viimeisten 30 vuoden aikana on tehty paljon työtä romaanisten korjaamiseksi. Esimerkiksi tuo St.Martin saatiin korjattua vasta 1980-luvulla, se oli kärsinyt sodassa kovasti. Minä olen Kölnin romaanisten kirkkojen kannatusyhdistyksen jäsen eli tuen niitä ainakin sillä jäsenmaksulla.

    AntwortenLöschen
  5. Berliinissä on -11 astetta pakkasta ja paljon aurinkoa.
    Katolliset kirkot ovat usein hyvin pimeitä ja prameita. Minä pidän kirkoista, joissa on valoa.

    AntwortenLöschen
  6. VAIN viisi astetta! Täällä huitelee jo lähellä 30. Vielä kuulemma tänään. Teilläkin on noita ihania Ikean kissanhäntäripustimia. Paras kirkkokokemukseni oli Rooman yhdessä Isossa Kirkossa (nimeä en enää muista) ollut Tosca -ooppera. Vaude. 2000 vuotta sitten ei kirkkoja ollut. Siis kristillisiä. Niitä ei tarvittu. Sana kulki muutenkin...

    AntwortenLöschen
  7. Sira: minä pidin mm. Temppeliaukion kirkosta joulun aikaan, kun siellä oli kallion koloissa kynttilöitä ja ihan tavallinen kuusi, mutta saksalaisystäväni mielestä siellä oli ihan liian yksinkertaista. Katolinen kaipaa kai sellaista keinomarmoria pylväisiin ja kaikenlaista krumeluuria. Onhan niitä kauniita(kin) barockikirkkoja, mutta monet on kyllä niin täynnä halpaa tavaraa että!
    Lissu: eiks ne oo koiranhäntiä, käteviä joka tapauksessa

    AntwortenLöschen
  8. Aivan, Temppeliaukion kirkko on todellakin yksi niistä kirkoista, joista pidän.

    AntwortenLöschen
  9. Kirkot ovat kiinnostavia nimenomaan arkkitehtuuriltaan! Kaikki ne lyijylasi-ikkunat ja kaaret ja maalaukset...

    Jos käyt Unescon suojelukohteessa Petäjäveden vanhassa kirkossa, näet jotain täysin uniikkia: Ennen vanhaan väki istui kirkossa kauan ja aurino porotti etenkin sivulaivassa istuviin nöyriin ja varmaan myös väsyneisiin ihmisiin tunteja. Aamuauringon puolella näkyy sivulaivan penkissä istuneiden varjot seinällä! Minä en uskonut ennen kuin itse näin.

    Täällä on pakkasta -26, joten lähdenpä laittamaan leivinuuniin tulet. Niin kaunista ulkona ja puutarhassa ettei sanotuksi saa.

    AntwortenLöschen
  10. Meillä oli aamulla -24°C ja aurinkoista. Kaunista on, mutta niin kylmää.
    Kölner Domista tulee aina mieleen juuri se näky, kun saapuu asemalle ja toiseksi kiipeäminen silloin muinoin kapeita portaita sinne ihan ylös edellä kulkevien pyörtymäisillään olevien nunnien perässä.
    Stephanskirchesta Wienissä, vaikka on kuuluisa turistipaikka, tulee mieleen Stille Nacht ja tunnelmallinen jouluhartaus.
    Meillä on täällä 1600-luvun puukirkko, joka on koristeltu mm.saksalaisin alttarikaapein, krusifiksein ym. osin 1300-luvulta ja kun ensimmäisen kerran kirkkoon astuin, oli se minusta kuin sirkus. Nyt näen sen kauniina.
    Kirkossa on kuitenkin tärkeintä määrätty harras tunnelma, jonka aistii, vaikka astuisi sisälle silmät kiinni. Sen tunnen kotikaupunkini Pyhän kolminaisuuden kirkossa. Edelfeltin alttaritaulua on kyllä katsottava silmät auki:) Se on aivan ihmeellinen.

    AntwortenLöschen
  11. Leena: googletin Petäjäveden kirkkoa, upealta näyttää. Ei ole tullut koskaan käytyä, vaikka äitini kummityttö asui siellä aikanaan
    Hannele: saa D-vitamiinia vanhoille luille

    AntwortenLöschen
  12. Kölner Dom on minulle hyvin tuttu. Itse olen enemmän ihastunut Venäjän ortodoksisiin kirkkoihin, ne on niin eksoottisen mystisiä. Vanhan Valamon kirkkoon en ole vielä päässyt sisälle, kun on aina oltu siellä omalla veneellä, eikä sinne pääse kuin ryhmän mukana. Solovetskin yhdessä kirkossa sentään olen käynyt, oli elämys.

    Meillä aurinko paistaa ja -24C. Isäntä laittoi kuntopyörän PC:n ääreen, kun ei pääse lenkille ja polkee siinä.

    Maikki

    AntwortenLöschen
  13. Clarissa: minuakin pyörryttää niissä portaissa, kun pitää jatkuvasti kiertää ja kiertää enkä sinne usein viitsi mennä. Nyt lähden kaupungille, sitten alan googlata Edelfeltin alttaritaulua.

    AntwortenLöschen
  14. Maikki: varmasti hieno mystinen tunnelma ortodoksikirkoissa, vaikka krumeluuriahan sielläkin on. Saatteko sähköä siitä kuntopyörästä?

    AntwortenLöschen
  15. Ei ole isäntä vielä sitä kokeillut, vaikka insinööri onkin.

    Maikki

    AntwortenLöschen
  16. Sehe ich da den "Schwedenteppich" in Deiner Küche?

    LG
    maliz

    AntwortenLöschen
  17. maliz: ja, genau, hat gute Dienste geleistet

    AntwortenLöschen
  18. Noin kylmää teilläkin! Todella upeita kohteita on teilläpäin,kiitos kuvakierroksesta:) Ja harmi,ettet ehtinyt sitä hassua munkkia kuvata;D

    AntwortenLöschen
  19. No höh, minäkin olisin tahtonut nähdä ne munkit. :-)

    AntwortenLöschen
  20. Yaelian: harmittaa, etten saanut valokuvaa
    Hippu: oli kyllä jotenkin niin erikoinen ja hauska näky

    AntwortenLöschen
  21. Kiitos tästä päiväkävelystä! Kyllä niissä kirkkojen krumeluureissakin jotain tenhoavaa on tai sitten niihin on vain tottunut. Reissuilla käyn ahkerasti kirkoissa ja luostareissa. Tällä viikolla kävin ensimmäistä kertaa täällä kirkossa ilman mitään syytä. Ensimmäisellä kerralla se oli kiinni (!! päiväsaikaan), toisella kerralla ovet aukeni. Kovin oli kolkkoa, huomasin kaipaavani juuri sitä klumeluuria.

    Meitä on täällä hemmoteltu hillittömällä auringonpaisteella, mutta pakkanen on viuhunut, -26 tänään. Vielä tarkenee kuitenkin käydä lenkillä. Nauti sinä sopivimmista lenkkeilykeleistä!

    Saga

    AntwortenLöschen
  22. Saga: oho, onpas kylmää, mulle riitti tänään hyvin yksi pakkasaste ja paljon aurinkoa.
    Minua ärsyttää joissakin kirkoissa se pseudomarmori, kun ovat puun maalanneet marmorin näköiseksi.

    AntwortenLöschen